27.9.2018 Janne Villa

Luther on mainettaan parempi!

k-39-2018-2-Nykänen
Toimittajan pitää olla aina itselleen rehellinen ja tehdä työtä sekä järjellä että sydämellä. Ihmisen mieli pysyy kunnossa, kun hänellä on käsitys siitä, mikä on oikein ja väärin, sanoo Anna-Stina Nykänen.





















Sanat Janne Villa | Kuvat Jani Laukkanen

Helsingin Sanomat on perinteisesti suhtautunut kristillisyyteen penseästi. Nyt media tekee siitä
parannusta toimittaja Anna-Stina Nykäsen johdolla. Hän on suorastaan täpinöissään luterilaisuudesta.

Anna-Stina Nykänen kantaa pahvista, luonnollisen kokoista Martti Lutheria Helsingin keskustassa. Toimittaja
etsii luterilaisuuden syvintä olemusta. Helsingin Sanomista saamme sitten lukea, että kirkko on vaikuttanut haluun huolehtia kaikista kansalaisista, vähävaraisistakin. Kirkko on keskeinen tekijä hyvinvointivaltion syntymisessä.


Helsingin Sanomista saamme sitten lukea, että kirkko on vaikuttanut haluun huolehtia kaikista kansalaisista, vähävaraisistakin. Kirkko on keskeinen tekijä hyvinvointivaltion syntymisessä.

Luterilaisuus on tukenut aikuismaisen moraalin kehittymistä, rehellisyyttä ja ihmisten välistä luottamusta.
Se on painottanut opetuksen, kansansivistyksenn ja äidinkielen arvostuksen merkitystä.

”Veisaavan vallankumouksen” seurauksena ”kaikki pääsivät ääneen, eivät vain papit ja kuoro”.

Yksin uskoon, armoon ja Kristukseen luottavan luterilaisen ei ”tarvitse ponnistella, että pääsisi itse
taivaaseen, vaan hän voi keskittyä tekemään hyvää muille”, Nykänen kirjoittaa.

Luterilaisuus edisti vieläpä ”tasa-arvoa monella tapaa” ja rentoa työmoraalia.

– Luther ei kannattanut liikaa työn tekemistä, vaan suositteli lepopäivän pitämistä ja rentoutumista,
Nykänen vahvistaa astuttuaan ulos lasisesta Sanomatalosta.

HESARI TEKEE PARANNUSTA

Moni kirkon aktivisti on vuosikymmenten varrella arvostellut Helsingin Sanomien toimittajille yleistä tapaa suhtautua kristillisyyteen penseästi, hyvin kriittisesti tai kielteisesti.

Pääomistaja ja kustantaja Aatos Erkko ja silloinen päätoimittaja Simopekka Nortamo linjasivat aikoinaan
yhteistuumin, että lehti on uskonto- ja kirkkokriittinen. Se kannattaa maallistumista sekä kirkon ja valtion viimeistenkin siteiden katkaisemista.

Anna-Stina Nykänen vahvistaa, että uskonto oli pitkään Hesarissa kielletty aihe, josta ei saanut kirjoittaa
juuri mitään, ainakaan myönteisesti.

Hän itse oli vaikuttamassa toimituskulttuurin muuttumiseen.

Nykänen päätti esimiehensä Ilkka Malmbergin kanssa alkaa tehdä juttuja uskonnosta 1990-luvun puolivälin jälkeen.

– Innostuimme valtavasti, kun kekkasimme että kirjoitamme ihan tavallisesta luterilaisuudesta eikä vain mistään eksoottisesta ortodoksisuudesta. Aiheen käsittely tuntui meistä radikaalilta.

– Oma lähtökohtani oli journalistinen. Uskonto oli toimituksessa arka aihe, josta vaiettiin. Sitä käsittelevät jutut piti tehdä niin hyvin, ettei niitä voinut enää kieltää.

Seksistäkin alettiin kirjoittaa avoimesti ennen kuin uskosta, joka oli ihmisen privaatein alue – viimeinen
henkilökohtaisuuden linnake, Nykänen toteaa.

Nykyään uskonnosta voidaan kirjoittaa Hesarissa erilaisista näkökulmista.

KANNAN OTTAMINEN ON LUTERILAISTA

Kirkon väen kannattaisi Anna-Stina Nykäsen mielestä perustella paljon äänekkäämmin, mikä on luterilaisen opin sisältö ja merkitys tämän päivän ihmisten elämässä.

– Kirkon pitäisi reagoida aina voimakkaasti, kun jotain ihmisryhmää kohdellaan kaltoin.

– Esimeriksi diakoniatyö voisi nostaa reippaasti esiin niitä ongelmia, joita yhteiskunnassa näkyy. Kannan ottaminen ja epäkohtiin puuttuminen kuuluvat luterilaisuuteen.

Toisin kuin vaikka menestysteologiassa tai Intian kastilaitoksessa, luterilaiset eivät voi hyväksyä sitä, ettei heikompia auteta, Nykänen painottaa.

– Luterilaisten lähtökohtana on, että kaikki ihmiset ovat armon piirissä ja lähtökohtaisesti tasa- arvoisia.

– Luterilaisen opin mukaan uskonto näkyy siinä, miten me kohtelemme toisia ihmisiä. Arkinen hyvän
tekeminen on sisäänrakennettuna luterilaisuuteen.

ALTISTU ROHKEASTI KESKUSTELUUN

Helsingin Sanomissa kohta 30 vuotta työskennelleen toimittajan mukaan media nostaa helposti esiin sen,
joka puhuu kirkossa typeryyksiä tai osoittaa suvaitsemattomuutensa.

Toisaalta kirkko pääsee myönteisesti esiin, kun se puolustaa heikompia tai parantaa maailmaa konkreettisesti. Diakoniatyön laaja arvostus on osoitus tästä.

– Julkisuuden merkitystä aliarvioidaan kirkossa. Erittäin suuri osa suomalaisista seuraa kuitenkin kirkon
toimintaa ensisijaisesti median kautta. Siksi siellä on tärkeää vaikuttaa aktiivisesti.

– Kenenkään ei tarvitse enää odottaa, kirjoittavatko toimittajat jostakin asiasta, kun jokainen voi itsekin
osallistua ainakin somessa keskusteluun. Jos ihmisellä on kiinnostavaa sanottavaa, se pääsee esille.

Kirkossa ei ole varaa ajatella, ettei epäkorrektisti puhuville tahoille tai vaikka uskonnollisten ääriryhmien
edustajille tarvitse vastata lainkaan. Ollaan me järkevät vain keskenämme...

– Hankalien keskustelujen välttäminen ei sovi tähän aikaan ollenkaan. Kirkon edustajalla täytyy olla sen
verran selkärankaa, että hän kestää sosiaalisen median kautta tulevat hyökkäyksetkin ja vastaa niihin
asiallisesti.

– Kirkollisessa kuplassa tapahtuva sisäänpäin kääntyminen ja piittaamattomuus julkisesta mielipiteestä
voivat olla myös arkuutta ja konfliktien pelkoa.

OLIN PYÖRTEISSÄ MAISTEN HUVIEN

Kun Anna-Stina Nykästä pyydetään kirkollisiin tilaisuuksiin puhumaan, hän menee yleensä aina.

– Se on minun tapani osallistua kirkon toimintaan ja antaa siihen panokseni.

Kun toimittaja oli puhumassa Porvoon tuomiokirkossa, häneltä kysyttiin lapsuuden muistoista.

– Mieleeni tuli yksi biisi, joka oli minulle todella tärkeä lapsena. Nousin seisomaan ja lauloin pätkän siitä.

”Olin pyörteissä maisten huvien, epätoivoa, tuskaa paeten. Ja mun nauttivan luultiin onnestain, mutta nähnyt ei kenkään tuskiain”, Nykänen siteeraa

Tätä laulua hän veisasi antaumuksellisesti jo pienenä.

– Minulla pyhyyden kokemukset liittyvät monesti virsien laulamiseen. Olen aina järkyttynyt, kun jokin
kirkollinen tilaisuus ei pääty lauluun.

– Hätätilanteissa huomaan usein, miten joku virsi alkaa soida päässä.

HALUAN AINA KUULUA KIRKKOON

Anna-Stina Nykänen kasvoi perusluterilaisessa kodissa. Vanhemmat kävivät harvakseltaan kirkossa.
Tyttö oli pyhäkoulussa ja hänelle opetettiin iltarukous.

– Minua hoitanut mummi oli älyttömän ahdasmielinen uskovainen, kärttyisä ja hapan.

– Me lapset harrastimme kilpauintia, mistä olisi helsinkiläisessä huumelähiössämme pitänyt olla tyytyväinen, mutta mummi piilotti uimapukumme. Hänen mielestään urheilu oli syntiä.

Nykänen on saanut kristityistä enimmäkseen hyviä kokemuksia.

– Minulla oli loistava rippikoulu ja ihana uskonnonopettaja, nuori nasta tyyppi.

– En ole muutamien huonojen kokemusten ja joidenkin kristittyjen ärsyttävien lausuntojen takia koskaan
ajatellut lähteväni kirkosta.

Nykänen ei usko opillisten kysymysten ja ongelmien olevan niinkään ratkaisevaa katsomuksen
kannalta kuin kokemusten kautta avautuvan totuuden.

– Monilla ihmisillä on pyhyyden kokemuksia, ja ne ovat heille tosia niin kuin vaikka kokemukset
rakkaudesta.  Ei niitä voi todistaa, mutta silti tiedät niiden olevan tärkeitä.

ELÄ USKO TODEKSI ARJESSA

Jälkikäteen ajatellen Anna-Stina Nykänen katsoo kotitaustansa, joka päällisin puolin oli melko
maallistunutta tapaluterilaisuutta, sisältäneen sittenkin vahvan kristillisen eetoksen.

– Vanhemmat auttoivat aina ihmisiä, eikä heillä ollut tuomitsevaa ajattelua. Kun vaikka narkkarit
tappelivat ostarilla puukoilla, äitini reaktio oli että ”missäköhän noiden äidit ovat”.

– Isä toi välillä kotiimme yhden pultsarin, auttoi siistimään hänet ja lähetti suvun luo maalle heinätöihin.

Aikuisiällä Nykänen ymmärsi vanhempiensa ajattelun ja toiminnan nousseen sisään imetystä ja sisäistetystä luterilaisuudesta.

– Uskonnollisuutta ei korostettu, vaan se oli mu- kana siinä miten työtä tehtiin ja miten ihmisiä
kohdeltiin. Se on minunkin luterilaisuuttani.

APU JA ARMO KUULUVAT KAIKILLE

Mikä luterilaisuudessa on olennaisinta?

– Tärkeintä on tietysti armon ajatus. Sitä on tarjolla kaikille, eikä kukaan ihminen päätä, kenelle armo kuuluu, Nykänen vastaa.

Avaran armon teologiasta seuraa, että myös konkreettinen apu kuuluu aivan kaikille kansalaisille.
Kuva kiirehtivästä ambulanssista liikenteen keskellä vertautuu Anna-Stina Nykäsen mielessä
luterilaisuuden parhaisiin perinteisiin.

– Liikutun aina kun näen, miten muut autot väistävät ambulanssia. Yhdenkin ihmisen hätään
vastaaminen nähdään niin tärkeäksi, että tie aukeaa, jotta tuo henkilö saa apua.

– Tämä tilanne liikenteessä on minulle pyhä hetki. Se kuvaa kokemusta yhden ihmisen arvosta ja armosta luterilaisuudessa.

Älä väheksy vanhoja rituaaleja

k-39-2018-4-Nykänen

Anna-Stina Nykäsen mielestä ikiaikaisten muotojen tulisi yhdistyä kirkossa arjen armollisuuteen ja suvaitsevaisuuteen – eikä niin, että kirkollisten muotomenojen vapaus yhdistyy konservatiivisuuteen ja tuomitsevuuteen.

Vanhoja kirkollisia rituaaleja ja virsiä väheksytään hänestä suotta, ikään kuin ne olisivat vain tyhjiä muotoja.

On hyvin kokonaisvaltainen kokemus olla tietoinen siitä, että näin ovat edellisetkin polvet tehneet.
Rituaaliin osallistuminen on myös historiamme ja kulttuurimme todeksi elämistä.

Menneiden sukupolvien viisauden välittäminen vauhdittui, kun Anna- Stina Nykänen sai pojan melkein
nelikymppisenä.

– Minusta on ollut mielettömän ihanaa rakastaa jotain ihmistä niin älyttömästi ja tulla rakastetuksi. Olen
edelleen tosi ilahtunut siitä tyypistä.

– Iltarituaaleihimme kuului ennen se, että luin ja lauloin pojalle joka ilta. Lopuksi luin unettavalla
äänellä pötkössä, ketkä kaikki ihmiset rakastavat häntä.

Nykänen on ajatellut, että kristillisen kasvatuksen opillinen sisältö avautuu lapselle parhaiten sen
esimerkin kautta, miten ihmisiä kohdellaan, ja mitkä asiat ovat vanhemmalle tärkeitä.

– Ihmissuhteissa saattaa olla etäisempiä vaiheita, mutta perheeseen kuulutaan silti itsestään selvästi. Hyvään perheeseen liittyy kokemus rakkaudesta ja perusturvasta.

– Uskossa on kysymys siitä, mitä ihmisellä on sydämessä. Se on hyvyyttä, toivoa ja luottamusta, jonka
varassa jaksaa elää ja toimia. Usko on kuin perheenjäsenten välinen rakkaus, Nykänen summaa.