4.10.2018 Ilkka Koivisto Kolumni

Kolumni

Viimeinen huomio

40_Ilkka_koivisto_3
Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran tiedottaja Kaakkois-Aasiassa.

Ilkka Koivisto

Ruokaa, juotavaa, koti, vaatteet, sairaalassa käynti, vankilavierailu. Nuorena kristittynä olin jo jonkin aikaa elänyt keskeneräisen listan kanssa. Kuudesta kohdasta vain viidessä oli ruksi: vankilassa en ollut vielä käynyt. Asia vaivasi. Ollakseen tosi lammas eikä vuohi, selvitäkseen viimeisestä tuomiosta, riittävä määrä tekoja piti tehdä. ”Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.”

Valmistuttuani psykologiksi minua pyydettiin vierailemaan vankilassa. Se oli helpotuksen hetki – ennen kaikkea minulle itselleni! Olinhan nyt tehnyt viimeisenkin lampaalta vaadittavan tehtävän. Käynnin arvoa nosti omissa silmissäni se, että en koskaan karhunnut vangin äidiltä erääntynyttä laskua, jonka hän oli luvannut poikansa puolesta maksaa.

Totta kai järkeni sanoi jo silloin, että eihän tämä näin voi olla. Ei taivaspaikkaa ansaita teoilla. Mutta silti mielessä oli pyörinyt, mitä vastaisin, jos Jeesus kysyy: ”Oletkos, Ilkka, koskaan käynyt vankilassa katsomassa yhtäkään vähäisistä veljistäni?”

Vuohien ja lampaiden vertauksessa unohtuu helposti, että Jeesus puhui monikossa: te annoitte, te vaatetitte, te kävitte. Kysymys ei ole siitä, mitä juuri minä olen saanut aikaan, vaan siitä mitä yhdessä olemme tehneet. Me kansakuntana, me seurakuntana. Tunnustus, samoin kuin moitteet, annettiin koko porukalle, ei yksittäiselle määkijälle.

Sosiaalinen media antaa mainion mahdollisuuden tarkistaa, kenen joukossa haluan todella olla: lampaiden vai vuohien. Kun jotakuta ivataan tämän vääristä sanavalinnoista tai mielipiteistä, yhdynkö pilkantekoon? Laitanko peräti vähän paremmaksi kuin muut? Kun lähimmäiseni on nostettu julkiseen häpeäpaaluun, lisäänkö häpeää vai haluanko ennemmin auttaa vaatettamaan hänet? Käytänkö Luojalta lahjaksi saamaani sanankäytön lahjaa hyvään vai pahaan?

Olisi helppo vain olla ”tolkun ihminen”, hiljaa ja itsekseen eri ääripäiden välillä. Mutta itse asiassa Jeesuksen vertauksessa vuohet olivat juuri näitä tolkun ihmisiä. He eivät tehneet hyvää eivätkä pahaa. He katselivat sivusta. Tolkun ihminen oli eräässä toisessa Jeesuksen vertauksessa myös se, joka kätki leiviskänsä. Hän halusi välttää sen riskin, joka lahjan käyttöönottoon sisältyi. Jos passiivisten ja välinpitämättömien ihmisten kohtalo on niin kova kuin Jeesuksen vertauksen vuohien, mikä onkaan oikeasti pahojen ihmisten kohtalo?

Mutta edelleen: kysymys ei ole minusta. Kysymys on meistä. Kun Jeesuksen opettamassa rukouksessa pyydän jokapäiväistä leipää, pyydän sitä meille. Kun pyydän syntejä anteeksi, pyydän anteeksi meidän syntejämme. Uhri on annettu meidän edestämme. Myös vuohi ja lammas -vertauksessa hyvät teot ovat meidän tekojamme. Te annoitte, te kävitte, te vaatetitte. Kaikki teot tehdään yhdessä.

Meidät siis kuitenkin tuomitaan tekojemme mukaan, niinkö? Ei aivan. Lajitteluperusteena Jeesuksen vertauksessa eivät nimittäin ole teot vaan eläimen suku. Lampaat oikealle, vuohet vasemmalle puolelle. Vasta kun tämä jako on tehty, Tuomari ottaa puheeksi teot. Eikä edes niitä tekoja ole tehty omassa voimassa vaan hänen, joka sanoo: ”Ilman minua te ette voi mitään tehdä.” Niitä tekoja ei myöskään ole tehty oman pelastumisen vuoksi vaan lähimmäistä varten.

Kannattaa siksi olla lammas ja pysytellä Jeesuksen laumassa. Kun seuraan häntä, teot seuraavat minua. Tarkoitan: meitä.