11.10.2018 Sanat Heli Karhumäki Tervetuloa

Evankelistalegenda huipensi sovintoviikon

heli


Vielä joitakin vuosia sitten olisi ollut vaikeaa uskoa, millaista sovintopäivää Suomessa vuonna 2018
vietettäisiin. Luterilaiset ja helluntailaiset viettivät 4. lokakuuta Helsingin Saalem-seurakunnan
rukoushuoneella pitkään valmisteltua kädenlyöntipäivää, jossa kummankin kirkkokunnan johtajat
pyysivät toisiltaan anteeksi sadan vuoden mittaan lyötyjä haavoja ja loukkauksia.

Tapahtuman viesti oli tärkeä, sillä muun muassa kaste- ja ehtoolliskysymyksessä ollaan edelleen kaukana
toisistaan. Monille on tähän saakka ollut epäselvää, onko veljeily toisen kirkkokunnan ihmisten kanssa
ensinkään suotavaa. Luterilaisille tuli kolmen oman piispan – Tapio Luoman, Teemu Laajasalon ja Matti
Revon – johdolla selväksi, että sovinnollisuus on toivottavaa, samalla on myös oikein pitää kiinni
luterilaisesta identiteetistä. Eroja ei tarvitse häivyttää, sillä kristityt voivat elää rinnakkain toisiaan
kunnioittaen ja riitaa välttäen. Vielä 1970-luvulla keskinäinen epäluulo oli puheenvuorot niin vahvaa, etteivät
luterilais-helluntailaiset ”sekaparit” saaneet avioliittoon vihkijää kummankaan kirkon papeista.

Sovintopäivän puheenvuorot on koettu vaikuttavina ja tulevaisuutta muuttavina. Aiheesta on keskusteltu
vilkkaasti Helluntaiherätyksen syyspäivillä, monissa some-keskusteluissa sekä viime viikolla Finlandia-talolla
vietetyillä evankelisluterilaisen kirkon Papiston päivillä, joille osallistui yli 150 pappia.

Helsingin Saalem-seurakunta huipensi juhlaviikon viime sunnuntaina seurakunnan 90-vuotispäivään, joka
toteutettiin evankelioimistapahtumana Helsingin jäähallissa. ”Emme halunneet pönöttää ja muistella
menneitä, vaan tarjota Suomelle parasta tulevaisuutta”, sanoi Saalemin pastori Ari Kattainen Sana-lehdelle.
Hän iloitsi siitä, että 6500 hengen tapahtumassa oli mukana myös luterilaisia talkoolaisina ja erityisesti
kuulijoina. Pääpuhujana oli saksalainen evankelistalegenda Reinhard Bonnke, joka vielä 78-vuotiaana kiertää
maailmaa.

Olin samana aamuna ollut saarnaamassa Lemin kirkossa ja alleviivannut luterilaisena lapsikasteen
merkitystä kristityksi tulemisessa. Helluntailaiset opettavat uskovien kastetta, joka saadaan vasta tietoisen uskonratkaisun jälkeen. Siksi kuuntelin tarkoin, mitä Bonnke opettaisi tästä. Ei opettanut mitään, julisti vain yksinkertaista pelastuksen evankeliumia, kutsui ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi ja kannusti hakeutumaan
mihin tahansa Raamatun mukaan uskovaan seurakuntaan. Ei paha.

Bonnke innostui välillä huutavaan julistukseen, mutta rauhalliset suomalaiset suhtautuivat siihen lempeän
ymmärtävästi. Alttarikutsu tuotti pienen, rauhallisen kävelijöiden virran alttarille, vaikka Bonnke patisti väkeä
rientämällä rientämään rukoiltaviksi. Niin suomalaisia me olemme, ja lähes kaikki kuulijathan olivat jo
kristittyjä. Minnepä siinä enää olisi kiire.

Kiitän sydämestäni helluntaisisaria ja -veljiä kaikesta hyvästä yhteydestä, jota olen saanut heidän kanssaan
kokea. Meitä yhdistävät rukous ja usko Jeesuksen Kristuksen pelastustyöhön. Tästä voin iloita lausumalla
kaikessa rauhassa, maltillisesti: halleluja.

heli.karhumaki@sana.fi

P.S. Mitä sait Jumala on -tapahtumassa Reinhard Bonnken puheesta?
mitä sait