5.12.2018 Sanat Janne Villa Kuvat Antti Rintala

Ei vaaranneta vapautta ja rauhaa

k-49-2018-02-heikki arikka2
– Me kirkon edustajat emme saisi olla hengellisesti velttoja, kyynisiä tai laiskoja. Ellemme itse pala, emme voi sytyttää toisiakaan. Ihmiset ajattelevat, ettei ole mitään väliä kuulunko kirkkoon, ellei se tunnu merkitsevän mitään tuolle papillekaan, huomauttaa Heikki Arikka.

Heikki Arikalla oli ”liiaksi sinisilmäinen näkemys maailmasta” ennen kuin mies meni sotilaspapiksi
Lähi-itään. – Kaikissa kulttuureissa ei tueta ihmisarvoa tai yhdenvertaisuutta. Kulttuureissa ja arvoissa
on eroja. Suomalaiset ovat ihan itsenäisesti luopumassa hyvinvointimme henkisestä pohjasta, ihmisen arvosta ja luottamuksesta.

Itsenäisyyspäivän aikaan tapaamme hyvästä syystä ylistää Suomen vapautta, itsenäisyyttä ja hyvinvointia,
joiden turvaamiseksi sota- ja kotirintamia pystyssä pitäneet miehet ja naiset sekä isänmaamme
jälleenrakentajat antoivat kallisarvoisen panoksen.


Pappi ja reservin yliluutnantti Heikki Arikka on jämäkkä ja isänmaallinen mies. Koti, uskonto ja isänmaa
ovat olleet hänen perusarvojaan nuoruudesta lähtien. Kun alokas koki Sodankylän sissikomppaniassa
hengellisen heräämisen, arvot vain vahvistuivat.

– Luin Gideonien jakaman Uuden testamentin ja psalmien pokkarin läpi viisi ja puoli kertaa. Otin sen
esiin maastopuvun rintataskusta aina kun tuli tauko. Tunsin, että tämä teksti on kovaa tavaraa – niin
totta, että se on otettava tosissaan.

– Jeesus kolahti. Hän tuli evankeliumien kautta kohti ja puhutteli minua. Siitä saakka Raamattu on
avautunut minulle Kristus-keskeisesti. Siinä mielessä olen puhdasverinen luterilainen, upseerin
urahaaveensa teologian opiskeluun vaihtanut Arikka kertoo.

Tässä haastattelussa maailmaa nähnyt ja monessa maassa asunut pastori pohtii erilaisia arvoja ja
kulttuurien erilaisuuksia.

– Suomessa on eletty pitkään rauhan aikaa ja tuudittauduttu hyvinvointiin. Kansaamme kantaneet arvot
ja uskonto ovat kuitenkin muuttumassa ja murtumassa, helsinkiläisen Malmin seurakunnan kirkkoherra
varoittaa.

VOIKO NAISIA KOHDELLA NOIN?

Ymmärtääkseen miten vakava ja kallisarvoinen asia Suomen arvopohja on, Arikan piti mennä
sotilaspapiksi YK:n rauhanturvajoukkoihin.

Pimeän tullen palestiinalaisnaisia hiippaili hiljaa YK-rauhanturvaajien leiriin Libanonissa. Naiset pyrkivät lääkäriasemalle saamaan ensiapua.

Aviomiehet olivat pahoinpidelleet vaimojaan esimerkiksi polttamalla heidän kasvojaan kuumalla
vedellä.

– Me katsoimme näitä naisia aidan takaa, mutta säännöt kielsivät päästämästä heitä leiriin.

– Oli mullistava kokemus katsoa silmiin hätää kärsiviä naisia, joiden kasvot olivat palaneet, emmekä
voineet auttaa heitä. Miten jossain maassa miehet voivat kohdella naisia näin, Libanonissa vuonna
2012 palvellut Arikka ihmettelee.

MARTTYYRILAPSET VIHAN UHREINA

Heikki Arikalla on runsaasti valokuvia Libanonista Hizbollahin mielenosoituksista. Terroristijärjestön
tavoitteena on Israelin tuhoaminen.

Kuvissa jo kolmevuotiaita lapsia on puettu maastopukuihin. Pienokaisten päiden ympärille kiedotuissa
liinoissa lukee ”Kuolema juutalaisille!” ja ”Kuolema israelilaisille!”.

– Nämä lapset kasvatetaan vihaamaan syntymästä saakka, Arikka huokaa.

Hän otti valokuvia myös katujen varsille laitetuista julisteista, joissa on ”marttyyrikuoleman” kokeneita itsemurhaajaterroristeja.

– Marttyyrin arvostettu perhe saa talon ja kuollut poika kuvansa seinään. Kolmen pojan isänä tällainen
ajattelu on minulle todella vierasta. Tuollainen ajattelu henkii vihaa ja arvoja, joita minun on mahdotonta
arvostaa.

ARVOLIBERAALIEN ERHE

Vuoden 2014 Heikki Arikka työskenteli sotilaspappina Afganistanissa. Hän ei näe siellä edellytyksiä
pysyvälle rauhalle. Taliban-ääriliikettä kannatetaan laajalti ja Isis kasvattaa suosiotaan.

– Toisinaan pohdin, onko oikein, että Suomesta palautetaan ihmisiä sinne. Afganistan on paikoin
lohduton maa. Jos länsijoukot lähtevät pois, maa voi ajautua taas kaaokseen. Länsimaista sivistystä,
ihmisarvoa ja vapautta on vaikea viedä, jos kulttuurinen pohja rauhalle puuttuu.

– Arabi- ja muslimimaiden pitäisi käydä jonkinlainen valistuksen aika läpi, jotta ne pystyisivät
kehittymään. Ihmisten siellä täytyisi saada ymmärrys, etteivät harvainvalta ja epätasa-arvo rakenna
hyvinvointia kaikille, Arikka arvioi.

Ennen sotilaspapin pestejään hän oli kulttuurirelativisti: eri kulttuurien ja uskontojen arvoissa on eroja
mutta ne ovat silti saman arvoisia, ja hyvä niin.

– Enää en ajattele näin. On länsimaisten etuoikeutettujen arvoliberaalien erhe ajatella, että eri
kulttuurien arvot ovat saman arvoisia.

– Olen onnellinen siitä, että me asumme Pohjoismaissa, joissa naisilla ja lapsillakin on oikeudet. En
osaa arvostaa sellaisten kulttuurien arvoja, jotka eivät kunnioita näitä ihmisoikeuksia.

LUOTTAMUSTA JA HYVÄÄ TAHTOA

Uskonnolla on valtavan suuri merkitys eri alueiden arvoihin ja ihmiskuvaan, Heikki Arikka näkee.

– Ei liene sattumaa, että luterilaiset Pohjoismaat ovat maailman hyvinvoivimpia valtioita, joissa ihmisillä
on eniten vapautta ja tasa-arvoa. Eikä ole sattumaa, että joidenkin kulttuurien alueilla tilanne on täysin
toisenlainen – vaikkei näin saisi kai enää nykyään sanoa.

Suomen lukuisiin hienouksiin kuuluu se, että me olemme olleet luottamusyhteiskunta.

– Me vähän naureskelemme omalle kiltteydellemme, mutta se on suuri rikkaus. Kirkolla on ollut valtava
merkitys sille, kuinka kilttejä, hyväntahtoisia ja vilpittömiä suomalaiset ovat.

– Vielä vähän aikaa sitten ulko-ovet olivat maalla auki, eivätkä fillarit olleet lukittuja. Baarissa jätettiin
vielä 1980-luvulla lompakot pöydälle tanssimaan tai vessaan mentäessä.

On länsimaisten etuoikeutettujen arvoliberaalien erhe ajatella,
että eri kulttuurien arvot ovat saman arvoisia.

ALAS HEDONISMIN AALLONHARJALTA

Nyt Suomi on sekularisaation ja individualismin aallonharjalla, jo matkalla alaspäin, Heikki Arikka
kuvaa kulttuurikehitystämme.

– Meidän järjestelmämme on auringonlaskun sivilisaatio. Me olemme menossa kohti katoa ja kriisiä.
Monet ihmiset haluavat lähes pelkästään huvittaa itseään hedonistisesti. He ovat kiinnostuneita
vain omista asioistaan eivätkä yhteisön parhaasta.

Arikka antaa esimerkin valtion ja kuntien velkaantumisesta, joka tapahtuu tämän sukupolven
hyvinvoinnin lisäämiseksi – tulevien sukupolvien kustannuksella.

Jotkut kansalaiset haluavat saada yhteiskunnalta mahdollisimman paljon oikeuksia, etuja ja rahaa,
ja vähentää samalla omaa työaikaansa.

– Meidän pitäisi kantaa toisistamme huolta, eikä odottaa että toiset kantavat meistä huolta. Mikään
yhteisö ei pysy tällä menolla pystyssä, jos vaadimme itsellemme vain oikeuksia mutta emme suostu
ottamaan vastuuta toisistamme tai itsestämme.

– Oikeuksiemme lisääntyessä myös vastuun pitäisi kasvaa. Vain oikeuksia lisäämällä seurauksena
on romahdus. Ehkä romahduksen jälkeen yhteinen hyvä, kristillinen usko ja vastuunkanto kiinnostavat
taas nykyistä enemmän.

KIRKON ON TURHA NÖYRISTELLÄ

Sekularisaation eteneminen on sikälikin oireellista, että kirkon rooli ja kristinuskon merkitys ovat olleet
suomalaisten hyvinvoinnin kannalta huomattavasti suurempia kuin nykykeskustelussa ymmärretään.

– Meidän on kiittäminen kirkkoa valtavan monesta asiasta, aina lukutaidosta lähtien. Ajatus yhteisestä
hyvästä, tasa-arvoinen yhteiskunta ja ihmisoikeudet ovat kirkon vaikutusta.

Luterilainen kirkko on ollut Arikan mielestä Pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kehityksen keskeisin
tekijä.

– Kansaa on pidetty joskus rasittavallakin tavalla kurissa ja herran nuhteessa, mutta se on samalla
luonut yhteiskunnalle hyvän pohjan. Kirkon pitäisi jatkossakin puhua nöyristelemättä ja suoraan ihmisille
kristinuskon ja evankeliumin aarteista, yhteisestä hyvästä ja keskinäisestä solidaarisuudesta.

– Kannatan suoraa kristillistä puhetta. Tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa myös puhe ihmisten välisestä luottamuksesta on hyvin kristillistä, Arikka linjaa.

Suomen lipusta kristitylle isänmaanystävälle tulee itsenäisyyspäivän alla vahvasti mieleen ”Kristuksen
sovitustyö, lunastus ja risti, jolla Kristus sovitti syntimme ja lunasti meidät syntiset vapaiksi”.

– Siniristilippu on meille vahvasti kaksinkertaisen vapauden symboli. Joka kerta kun näen Suomen
lipun liehumassa lipputangossa, koskettaa vapauden tuuli syvältä sieluani.

Ehkä romahduksen jälkeen yhteinen hyvä, kristillinen usko ja
vastuunkanto kiinnostavat taas nykyistä enemmän.
k-49-2018-04-heikki arikka3

Paavalilainen työnäky

Kirkon isänmaallinen perustyö tehdään seurakuntatasolla. Heikki Arikka tuntee kirkonkentän. Ennen
nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli pappina Raisiossa, ulkosuomalaistyössäTanskassa ja Virossa
sekä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kasvatustyöstä vastaavana teologina ja keskusrekisterin
johtajana.

Suomen toiseksi suurimman seurakunnan Malmin kirkkoherra myöntää, että seurakunnallinen toiminta
tavoittaa ”hävettävän vähän” ihmisiä.

– Tarvitsemme uusia toimintamuotoja ja rohkeita kokeiluja niin kauan kuin emme tiedä, mikä toimii.
Seurakunnan tulisi lähestyä ihmisiä kaikkien mahdollisten kanavien kautta.

– Meidän on yritettävä tehdä nykyaikaista kaupunkilähetystä kuin olisimme lähetyskentällä. Ainakin
täällä Helsingissä seurakunnan työ on melkein kuin pakanalähetystä, kirkkoherra kärjistää.

Malmilla on siirretty painopistettä aktiiviseurakuntalaisten palvelusta niihin ihmisiin, joilla ei ole
ennestään yhteyttä seurakuntaan.

– Pidän teologisena johtotähtenäni paavalilaista työnäkyä: meidän on pidettävä huolta nykyisistä
seurakuntalaisista, mutta ensisijaisena tavoitteena on tavoittaa niitä, joita ei ole vielä tavoitettu.

– Kurssin muutoksella on kiire. Kirkon kaikissa toimintamuodoissa rima on asetettava korkeammalle,
Heikki Arikka korostaa.

Viime kesänä Malmin seurakunta pestasi hautausmaapapin. Neljä muuta projektipappia tapaavat ihmisiä
lähiöiden ostoskeskuksissa ja kohtaamispaikoissa.

Asunnottomien yönä Malmin kirkko avattiin yöpymispaikaksi. Parturi siisti kodittomien hiuksia ja partoja.
Asunnottomat pääsivät kylpemään ja syömään. Artistit esiintyivät. Alueen asukkaat saatiin mukaan
auttamaan.

Viikin kirkossa tarjotaan arki-iltaisin kasvisruokaa euron hinnalla. Ruokailu on koonnut etenkin
lapsiperheitä.

Jouluaattona Malmin ja Viikin kirkoissa järjestetään hartaus ja joulupöytä. Illanvietto huipentuu kello 23
joulumessuun. Kirkossaan aaton viettävä kirkkoherra odottaa paikalle varsinkin ihmisiä, jotka viettäisivät
muutoin joulun yksin.

– Haluan, että kirkon ovet ovat jatkossa auki ainakin jouluyönä ja pääsiäisyönä, jolloin
ihmiset voivat tulla yhteiseen pöytään ihan konkreettisesti.