3.1.2019 Sanat Heli Karhumäki Tervetuloa

Maailman paras kirkko 2019?

01_Tervetuloa


Suomi sytytteli
uuden vuoden ilotulituksiaan maailman valtioiden kärkikaartissa. Se on saanut vuosien ajan pelkkiä kärkisijoja monissa kansainvälisissä vakauden, turvallisuuden ja onnellisuuden vertailuissa ja ollut usein jopa kirkkaasti ykkönen. Suomalaisilla on kuitenkin taipumus vähätellä kultamitalisijaansa. Ei tämä ole valmis lintukoto, vaan monien murheellisten laulujen maa. Jos maailmalla tehtäisiin myös kirkkojen keskinäisiä vertailuja, miten pärjäisi Suomen evankelis-luterilainen kirkko? Voisiko se olla maailman paras? Jos lukee kirkollisen väen keskusteluita ja some-palstoja, palkintosijoja ei heru. Niin ankarasti saa äitikirkko iskuja omiltaan.

Millä kriteereillä voisimme pärjätä? Voiko näiden miinusten kääntöpuolelta löytyä plussia?

Kirkko on riitaisa. Median otsikoissa ja keskustelupalstoilla kirkko näyttäytyy lähinnä pahapäisen väen taistelukenttänä. Naispappeuskysymys hiertää, homoparien vihkimisestä ei päästä sopuun, kirkkoja puretaan vastoin jäsenten toiveita, kättä väännetään jopa piispojen viineistä, kokiksista ja asuinneliöistä. Toisaalta tämä kertoo, että kirkon hallinto on läpinäkyvä, jäsenillä on puheoikeus ja virheitä korjataan julkisen kritiikin kautta. Sitä paitsi seurakuntaelämän arki on näiden pintakuohujen alla hyvinkin leppoisaa. Piste kirkolle.

Pettyneet lähtevät. Kirkko vuotaa ääripäistään, kun siihen pettyvät sekä liberaalit että konservatiivit. Myös keskivälin välipitämättömät jättävät kirkon. Toisaalta se tarkoittaa, että uskonnonvapaus toteutuu ja jäsenyys on yhä tietoisempi valinta. Piste kirkolle. Kulukuri ahdistaa. Köyhtyvä kirkko yhdistää seurakuntia ja vähentää virkoja. Joukoittain teologian maistereita jää työttömiksi, kun pappisvirkoja ei riitä kaikille. Toisaalta se merkitsee, että kirkon töihin on vetovoimaa, ja päteviä hakijoita riittää toisin kuin pedofiiliskandaalien ja selibaattivaatimusten näivettämässä katolisessa kirkossa. Piste kirkolle.

Kirkonmenot ovat laimeat. Kyllä ne joskus ovat, ulkonaisesti. Ei ole riehakasta iloa, ei liikuttunutta huutorukousta, ei spontaania ylistystä eikä kielillä puhumista. Toisaalta messun voima ei ole tempuissa eikä metelissä, vaan Jumalan läsnäolossa, Raamatun sanassa ja anteeksiannon ateriassa. Niitä ei puutu koskaan. Piste kirkolle.

Kirkko on armoton. Kyllä. Sitä se on monen jäsenensä sanoissa ja teoissa. Joskus minunkin. Mutta Jeesuksessa se ei koskaan ole armoton. Tämä on hänen kirkkonsa. Kaikki kristilliset kirkot ovat. Siksi me emme kilpaile kirkkojen  paremmuudesta, vaan armollisuudesta.

Ilman Jeesusta kristinusko olisi vain yksi tuote katsomusten armottomilla markkinoilla. Kirkkomme ei etsi asiakkaita, vaan kutsuu ihmisiä Jeesuksen seuraajiksi. Kirkkomme on kaikkine vikoineenkin hänen lunastavan rakkautensa pyhittämä. Sen kallein aarre ei ole varallisuus, vakaus tai vakuuttava maine vaan kolmiyhteisen Jumalan armo syntistä kohtaan. Sitä meidät on kutsuttu jakamaan sanoin ja teoin. Pysytään siis mukana, näillä eväillä, Hänen palveluksessaan vuonna 2019.

heli .karhumaki@sana.fi


P.S. Yleisimmät kodin kristillisen kasvatuksen muodot Suomessa

01 Tervetuloa ps