10.1.2019 Sanat Maija Nyman Kolumni

Maaperä ratkaisee

Maija Nyman 02 MV
Kirjoittaja on elämän roolien monitaiturina kunnostautunut, rosoisen rakkauden puolestapuhuja.


Minulle tärkeä ihminen alkaa puhua, rehellisesti ja luottavaisesti. Tunteistaan, tarpeistaan, oman sisimpänsä todellisista kokemuksista. Miten minä otan hänen sanansa vastaan? Millainen on minun maaperäni juuri nyt? On ratkaiseva hetki. Suljenko korvani ja sydämeni, vai annanko tilaa ja luvan kaiken tulla vapaasti minua kohti?

Kun Jeesus kertoi kylväjävertauksensa, hän samalla paljasti ihmissielun erilaiset maaperän laadut. Samalla hän paljasti ja paljastaa minut yhä uudestaan.

Vertauksen mies lähti kylvämään, ja siemenet putosivat erilaisiin maaperiin. Osa putosi tien oheen, osa kallioiseen paikkaan, osa ohdakkeisiin. Samoja siemeniä, joiden kasvu oli erilainen. Tien ohessa linnut söivät siemenet. Kallioisessa paikassa oli liian niukasti maata, ja siksi satoa ei saatu. Juurien puuttuessa oraat kuivettuivat auringon noustua. Osa siemenistä joutui ohdakkeiden keskelle ja tukahtui niiden vahvan kasvuston alle.

”Jolla on korvat, se kuulkoon”, Herra sanoo lopuksi.

Kun hän puhuu, hän heittää sanojen siemeniä minun maa­perääni. Teenkö väistöliikkeitä, ettei sana sattuisi? Onko sydämeni maaperä kova ja kivinen, niin ettei mikään osu eikä mikään enää liikuta minua? Mitä sellaisia ohdakkeita sielussani kasvaa, jotka eivät anna tilaa millekään uudelle ja tuoreelle?

Olenko antanut kasvutilaa katkeruudelle, vertailulle, arvostelulle, itsesäälille, ulkonaisen menestyksen ihailulle, anteeksiantamattomuudelle, itsekkyydelle...?

Näin uuden vuoden alkumetreillä tarkastelen oman sieluni maaperää myös suhteessa läheisiini. Etten olisi vain kuulevinani, vaan oikeasti kuulisin. Ja ottaisin vastaan. Että keskusteluista voisi kasvaa hyvää satoa, vaikka sitten kasvukipujen kautta.
Viestejä virtaa jatkuvalla syötöllä, ja on tärkeää sulkea korvat asioilta, joilla ei ole mitään mieltä eikä merkitystä. On siis tehtävä valintoja ja itse ratkaistava, mikä ja kuka saa tulla lähelle ja puhua minulle oikeasti oikeita asioita. Kaikkea ei tarvitsekaan kuulla. Mutta lähimpien, rakkaimpien, elämämme tärkeimpien ihmisten sanat saavat tulla liki ja testata sielumme maaperää.

Jeesus jatkaa vielä Jesajaan vedoten: ”...vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi, eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.”
Tällaisiako olemme, paatuneita ihmisiä, jotka eivät enää kuule eivätkä näe totuutta itsestämme, toisistamme ja Jumalasta? Myönnän kuuluvani tähän joukkoon, ja siksi tarvitsen jatkuvaa maaperäni muokkausta: sadetta, aurinkoa, möyhintää, ravinteita.

Kun astun pikkuhiljaa kohti valoa, uskallan enemmän. Uskallan kuunnella läheiseni sanojen viestiä, ottaa selvää, mitä hän todella tarkoittaa. Uskallan altistua rakkaudelle pelkäämättä. Kun sanojen siemenet putoavat minussa hyvään maaperään, alkaa uusi kasvu ihmisenä, vaimona, äitinä, anoppina ja mummona. Myös Jumalaan uskovana ja muiden ihmisten palvelijana. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää ja ravita itsessään hyvää maata, joka kantaa satakertaisen sadon.
Kun Jeesuksen sana osuu kohti, se parantaa.