10.1.2019 Sanat Heli Karhumäki, kuva Jani Laukkanen Tervetuloa

Salatut synnit avautuivat

Heli_paakuva_2-2019
Äitini ei kasvanut kotonaan klassisen konserttimusiikin harrastajaksi. Pienviljelijäperheestä ei lähdetty kaupunkeihin nauttimaan korkeakulttuurisista riennoista, saati sinfonia­orkesterien konserteista. Mutta aikuisena hän ihastui tuhansien suomalaisten tavoin Wienin filharmonikkojen uudenvuoden konserttiin, jonka Yle on televisioinut vuodesta 1960 alkaen. Äidin kanssa ihastelimme soittajien taituruutta, konsertti­salin kukkaloistoa ja väliajan balettiesityksiä. Äänimuistoihini iskostuivat Tonava kaunoisen suloiset sävelet ja Radetzky-marssia säestävät yleisön rytmikkäät kättentaputukset.

Jälleen tänä vuonna kuuntelin konsertin äitiäni muistellen. Olin kiitollinen siitä, miten Euroopan musiikkiperinnön helmiä jaetaan television kautta meidän tavallisten ihmisten iloksi. Silkkaa hyvyyttä ja kauneutta ruudun täydeltä noin 50 miljoonalle katsojalle ympäri maailmaa. Kiinnostuin tutkimaan netistä perinteen juuria. Yllätyin.

Maineikas orkesteri perustettiin vuonna 1842, mutta Saksan liitettyä Itävallan hallintaansa vuonna 1938 se otettiin natsien propagandavälineeksi. Saksan propagandaministeri Joseph Goebbels halusi tehdä Wienistä ”kulttuurin, musiikin, optimismin ja leppoisuuden” kaupungin, ja tämän edistämiseksi aloitettiin uuden vuoden konsertit vuonna 1941. Natsi-Saksan kukistuttua Itävalta itsenäistyi, mutta jatkoi konserttiperinnettä. Natsimenneisyydestä se vaikeni eikä suostunut avaamaan arkistojaan. Varjo jäi synkistämään sen mainetta.

Kun Itävallan ja natsi-Saksan yhdistymisen 75. vuosipäivä lähestyi vuonna 2013, julkinen paine sai orkesterin avaamaan arkistonsa kolmelle tutkijalle. Huhut saivat vahvistuksen, ja uusia karuja löytöjä tehtiin. Jo vuonna 1939 puolet muusikoista kuului natsipuolueeseen. Orkesterin trumpetisti oli ilmiantanut orkesterin juutalaisjäseniä, jotka erotettiin. Kaksi murhattiin, viisi kuoli keskitysleirillä ja yhdeksän karkotettiin maasta. Kymmenien­tuhansien wieninjuutalaisten joukkotuhoon osallistuneelle natsi­johtajalle myönnettiin filharmonikkojen kunniasormus.

Mitähän äitini olisi tästä kaikesta ajatellut? Olisiko tieto himmentänyt juhlavia hetkiämme? Ehkä hän tuntisi niin kuin minä: syntien tunnustaminen on pelottavaa, koska häpeä tulee näkyväksi. Silti se kannattaa, sillä tunnustettu synti voidaan tuomita ja käsitellä. Siitä voidaan oppia. Vaikkei menneitä polvia saada enää vastuuseen, vääryyksien myöntäminen antaa uhreille ja heidän jälkeläisilleen oikeudenmukaisuuden kokemuksen. Se hoitaa haavoja ja rakentaa tuhottua luottamusta. Orkesterin maine koheni, kun se toi syntinsä päivänvaloon.

Jeesus rohkaisi meitä tunnustamiseen. Hänen äärettömän rakkautensa läsnäolossa häpeän pelko väistyy, ja salatun synnin tultua julki sen musertava paino katoaa. Tämä pätee kaikissa yhteisöissä: koulussa, perheessä, parisuhteessa, työyhteisössä ja seurakunnassa. Armahdettu yhteisö tervehtyy ja vahvistuu. 

Siinä hyvä suunta alkavalle vuodelle: totuutta salatuimpaan saakka. Sisaret ja veljet, rohkeutta alkaneeseen armon vuoteen 2019!

heli.karhumaki@sana.fi

Paakirjoitus_nostot