7.6.2018Sanat Arja-Leena PaavolaKuva Istockphoto

Äidit kertovat: Kun lapsi ottaa hatkat

Kun nuori karkaa kotoa eikä häneen saada yhteyttä, tilanne on vanhemmille tuskallinen. Heidi ajeli lukemattomia öitä etsimässä tytärtään. Kaijan pojan kohdalla päädyttiin lopulta

k-24-2018-8-Elämäntaito 2_2

Eräänä iltana nelisen vuotta sitten Heidin 14-vuotias tytär sanoi lähtevänsä ystävänsä luokse yökylään. 

– Päätin kuitenkin tarkistaa asian, sillä tyttäreni oli vaihtanut kaveripiiriään, mistä olin huolissani. Silti oli yllätys, että hän olikin lähtenyt omille teilleen. Myöhemmin karkaamisia tuli lisää, Heidi kertoo.

Ei ole mitään kamalampaa, kuin se, että lapsi katoaa, eikä häneen saa yhteyttä. Pisimmillään tytär oli kateissa lähes viikon ja Heidi sai viestejä muilta nuorilta, että tytär oli todella huonossa seurassa. Pahinta oli, että poliisilta ei saanut riittävästi apua.

– Minusta on suuri epäkohta, että 14-vuotiaan lapsen hätäpaikantamista ei tehdä, jos jonkinlainen yhteys on olemassa. Nuoret tietävät tämän hyvin ja moni laittaa sen takia jonkin viestin osoittaakseen, että on hengissä. Se ei kuitenkaan auta vanhempien hätään tai lopeta karkureissua. Minusta tähän täytyy saada muutos, Heidi toteaa.

Lue koko juttu Sanasta 23/2018


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä