19.12.2013Teksti Vesa KeinonenKuva Vesa Keinonen

Flanderin kumpujen alla

k-51-2013-14-Langmark399
Langemarkin saksalaisella sotilashautausmaalla lepää erityisen paljon sodan alussa kaatuneita opiskelijoita.

Sodan muisto. Sen sodan piti eräiden aikalaisten mukaan puhdistaa ihmiskunnan sielu kaikesta mädästä. Tulos oli kuitenkin kammottava verilöyly. Ensimmäisen maailmansodan hiljaiset sotilashautausmaat muistuttavat siitä, mihin viha ja ennakkoluulot voivat pahimmillaan johtaa...

Saavumme Tyne Cotiin. Se on koko Brittiläisen Kansainyhteisön suurin sotilashautausmaa. Alueen kokoluokka hämmentää. Satoja metrejä ruohokenttää, joka on leikattu perusbrittiläisellä säntillisyydellä. Jokainen hautakivikin on prikulleen suorissa riveissä. Ei yhtään roskaa.

Hautakiviä on tuhansia ja tuhansia. Niiden hohtava marmori kimaltelee auringossa. Jokaiseen on kaiverrettu huolellisesti kaatuneen nimi, syntymä- ja kuolinaika sekä joukko-osasto. Brittiarmeija on ylpeä vanhojen rykmenttiensä perinteistä.

Kaikkia hautakiviä ei voi tutkia, aikaa menisi päiviä. Bongaan yleisiä linjoja. Tähän on Daavidin tähdestä päätellen haudattu juutalainen soturi. Kanadalaisia kaatuneita lepää tuolla. Onko suomalaisia nimiä? Kyllä, useitakin. Löytyy myös intialaisten ja afrikkalaisten hautoja.

Tyne Cotissa näkee paljon koululuokkia ja eläkeläisten ryhmiä. Päämuistomerkin luona odottaa seuruettaan vanhempi herra. Sydneystä kotoisin oleva Richard Willis palveli ammattiupseerina Australian armeijassa.

– Ypresin alue on meille hyvin merkityksellinen. Setäni taisteli juuri täällä konekiväärimiehenä ja haavoittui kaksi kertaa. Hän kuitenkin toipui, ja eli 85-vuotiaaksi!

Willis arvioi ammattimiehen viileydellä, että sodat eivät koskaan lopu. Hän näkee niiden jopa kuuluvan ihmiskunnan luonteeseen.

– Mutta sodat pitää hoitaa aina nopeasti ja minimoida tappiot. Ensimmäinen maailmansota oli kyllä järkyttävän ammattitaidottomasti sodittu, valtavaa ihmishenkien haaskaamista, eläkeläisupseeri puhisee.

Jumala kanssamme

Noin kymmenen kilometriä Tyne Cotista on Ypersin alueen suurin saksalainen sotilashautausmaa, Langemark. Sanotaan, että täällä lepää Saksan jaloin nuoriso. Myytti perustuu siihen, että alueella syksyllä 1914 käytyihin taisteluihin osallistui paljon vapaaehtoisia Saksan lukioista ja yliopistoista. En voi välttyä ajatukselta, että näillä Flanderin niityillä menetettiin monta tulevaa suurmiestä.

Saksalaisten nuorukaisten haaveet kuitenkin kariutuivat vihollisen tuleen. Heidän vyönsoljissaan luki kaikkien tuon ajan saksalaissotilaiden tapaan Gott mit uns (Jumala kanssamme). Saman toivon varaan lienee luottanut moni heitä ampunut britti.

Katosiko samalla usko ihmisyyteen ja edistykseen? Entä kylvettiinkö taisteluissa jopa kansallissosialismin orastavia siemeniä? Natsit hyödynsivätkin myöhemmällä valtakaudellaan taitavasti Langemarkin sankarien muistoa. Marttyyrien verellä on nykyäänkin hyvä oikeuttaa omaa asiaansa.

Laajan saksalaishautausmaan hoito ei ole samaa luokkaa kuin brittiläisillä sotilaskalmistoilla. Hautakivet makaavat Langemarkissa huolimattomasti siellä täällä, ja osa niiden teksteistä on kulunut pois.

Hautausmaan keskeinen muistomerkki on Emil Kriegerin suunnittelema. Siinä neljä massiivista mieshahmoa seisoo vartiossa katsellen kaatuneita. Patsas on keskipäivälläkin hieman pelottava. Mitä nämä mykät hahmot oikein haluavat sanoa? Syyttävätkö he meitä jälkipolvia kuolemastaan?

Aavemainen tunnelma taukoaa nuoriin ääniin. Myös Langemark vetää puoleensa koulujen retkeläisiä. Yritän tavoittaa englantia puhuvan ryhmän, mutta he ehtivät jo kavuta bussiinsa. Käyn katsomassa mitä he puuhailivat saksalaissoturien haudalla. Nuoret laskivat opettajansa johdolla kauniin seppeleen jossa toivovat ”rauhaa ikiajoiksi”. Tuntuu hyvältä ajatella, että entisten vihollisten jälkeläiset näin kunnioittavat toisen osapuolten kaatuneita...

Lue artikkeli kokonaisuudessaan Sanasta 51-51/2013


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä