17.3.2016Teksti Sari TikkanenKuva Istockphoto

Vajavaisuus kuuluu elämään

elämäntaito_saattohoito

Jokaisen elämä on ollut ainutlaatuinen. Kuoleman läheisyydessä tehdään usein jonkinlaista yhteenvetoa eletystä elämästä. On asioita joista ollaan kiitollisia, mutta toisaalta kohdataan asioita, joista luopuminen tekee kipeää.

Voidaan harmitella asioita, jotka ovat jääneet tekemättä ja saavuttamatta, kun ei ole ollut aikaa, voimia tai rohkeutta niitä toteuttaa. Tai on jouduttu luopumaan omista toiveista ja unelmista, kun on asetettu toisen tarpeet omien edelle.

Tuskin kukaan voi elää elämäänsä niin täydesti, ettei jokin jäisi kaivertamaan. Vajavaisuus kuuluu elämään. Ihmiset kyllä ymmärtävät, että elämässä tehdään valintoja parhaan ymmärryksen mukaan. Jälkeenpäin on helppo nähdä valintojen seuraukset.

Suurin suru on usein se, jos koetaan, että jää lasten tai lastenlasten kasvu näkemättä.

Olen miettinyt, miten työ on vaikuttanut minuun. Huomaan ainakin sitku-ajattelun karisseen. Pyrin tarttumaan asioihin saman tien, mutta huomaan, ettei se silti kuitenkaan onnistu.

Lue neljä muuta ohjetta Sanasta 11/16.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä