18.6.2015Teksti Janne VillaKuva Istockphoto

Seksuaalisuus muuttui synnistä Jumalan lahjaksi

Jos seksuaalisuuden tyydyttävä haltuunotto ja ihanteiden täyttäminen tuntuvat vaikealta, voit lohduttautua sillä, että kirkossa on aina kipuiltu saman aihepiirin kanssa.
   Vasta 1900-luvulla alettiin painottaa, ensinnä perheneuvonnassa ja avioliittotyössä, Luojan lahjoittamasta seksuaalisuudesta nauttimista.

k-25-2015-10-Elämäntaito

”Seksuaalisuus on ollut minulle ristiriitainen ja vaikea asia. Toisessa hetkessä olen kiittänyt Jumalaa seksuaalisuudesta suurena ja hienona lahjana, mutta elämäni vaiheissa, joissa olen ollut yksin, kironnut sen voimaa”, kertoo 1960-luvun alussa syntynyt Miisa.

Teologian tohtori Teemu Ratisen mukaan Miisan kokemus on monelle tuttu. Vaikka seksuaalisuus voi parhaimmillaan tuntua valtavalta Jumalan lahjalta, on tilanteita, joissa seksuaaliset tunteet ja ajatukset herättävät ahdistusta ja pelkoa.

Miisan kokemus osoittaa, kuinka jo kristinuskon syntyaikoina vallinneet käsitykset elävät edelleen. Ajanlaskumme alussa monet antiikin filosofit ja kristilliset ajattelijat suhtautuivat kielteisesti ruumiillisiin nautintoihin. He näkivät ne täydellisen (uskon)elämän esteenä.

Avioliitolle annettiin kuitenkin kirkossa erityisasema. Sinkkuelämää suositellut poikamies Paavali näki kaukoviisaasti, että on parempi mennä naimisiin kuin palaa himon tulessa.

Kristinuskon varhaiset patriarkat vaalivat ihannetta lähinnä lisääntymiseen tähtäävästä avioseksistä. Miisan kaltaiset yksineläjät ja muut perinteisen avioliiton normia täyttämättömät ihmiset saattoivat ahdistua siitä, että heidän seksuaalisuutensa rajattiin ihanteiden ulkopuolelle.

Kipuilu on luterilaisen toinen luonto

”Kuinka sanoma armollisesta Jumalasta välittyy ihmiselle, jonka minuus tuomitaan olemukseltaan kelpaamattomaksi?”, Ratinen kysyy.

Kysely ja tuskailu – piispat tapaavat puhua seksuaalisuuden yhteydessä ”kipuilusta” – on kirkollista peruskauraa. 1800-luvulta lähtien kiistellyimmät kirkolliset keskustelunaiheet ovat liittyneet sukupuolen ja seksuaalisuuden kiperiin kysymyksiin.

Naisten oikeuksista käytiin kiivas keskustelu 1800-luvun lopulla. Naisasianaiset ja heitä tukeneet edistykselliset teologit, aikansa ”äijäfeministit”, pitivät ihmisten vapautta ja tasa-arvoa kristillisinä perusarvoina. He kritisoivat Uuden testamentin sanomalle vierasta, sovinistisen miesvaltaista ideologiaa.

Naisemansipaatio tulkittiinkin kristinuskon hedelmäksi.

Merkittävimmät kamppailut 1900- ja 2000-luvuilla ovat koskeneet kirkon suhtautumista eronneiden uudelleenvihkimiseen, naispappeuteen ja samaa sukupuolta olevien parisuhteisiin.

Älä etsi vain omaa nautintoa

Teemu Ratinen käsitteli väitöskirjassaan Torjuttu Jumalan lahja (2014) seksuaalisuudesta koettua häpeää ja syyllisyyttä. Kirjassaan Synnistä Jumalan lahjaksi – Muuttuva seksuaalisuus ja usko (Kirjapaja 2015) tutkija selvittää seksuaalisuuden ja uskon ristiriitaista suhdetta.

Jokainen sukupolvi määrittää hyväksyttävää ja torjuttavaa seksuaalisuutta omalla tavallaan. Häpeä herää esimerkiksi silloin, kun ihminen kokee, ettei hän täytä ympäristön asettamia ihanteita.

1900-luvulla tapahtui voimakas kulttuurinen murros. Tutkimustieto, ehkäisyvälineet ja yhteiskunnallisen ilmapiirin vapautuminen muuttivat myös kirkkojen tapaa ymmärtää seksuaalisuuden luonnetta.

 ”Harva pitää enää naisen seksuaalisuutta synnillisenä luonnottomuutena”, Ratinen huomauttaa.

Kasvutausta, asuinpaikka ja historiallinen hetki rakentavat kullekin ihmiselle aivan erityisen tavan kokea ja elää seksuaalisuutta. Kirkollinen keskustelu on niin vaikeaa, koska siinä kohtaavat hyvin erilaiset, historiallisesti muotoutuneet ja toisistaan voimakkaasti poikkeavat tavat ymmärtää seksuaalisuutta.

Yhtä mieltä taidetaan olla siitä, että oikeaan ja hyvään seksuaaliseen suhteeseen sisältyvät vastuullisen ja vastavuoroisen rakastamisen ihanteet. Hyvä seksuaalisuus ei voi toteutua pelkkää omaa fyysistä nautintoa tavoittelemalla.

Tätä nykyä sekä konservatiivit että liberaalit tapaavat toiseksi korostaa, että seksuaalisuus on Jumalan lahja.

Sukupuolet eivät mahdu stereotypioihin

Kirkossa perheneuvojat ovat olleet seksuaalisten ongelmien ratkaisemisen etujoukoissa, kipuilevien kansalaisten tukijoina ja turvina.

Yksi yleinen väärä mielikuva on, että lähinnä vain miehet valittavat seksin liian vähäisestä määrästä. Tamperelaiset perheneuvojat ja papit, Päivi Stelin-Valkama ja Heikki Syrjämäki, eivät vahvista miehen ja naisen roolien stereotypioita. Kaikki ihmiset ja suhteet kun ovat yksilöllisiä.

Stelin-Valkama toteaa, että vanhan ajattelumallin mukaan mies oli aina valmis ja halukas seksiin: ”Miten yksin olikaan mies, joka poikkesi tästä mallista, tai nainen, joka koki halunsa kelpaamattomaksi.”

Antiikin Kreikasta tutun myytin mukaan miehen halu nousee luontaisesti sisältä ja naiselle ulkoa eli miehen täytyy voittaa naisen haluttomuus.

– Miehet pelkäsivät, että naisella on miehen kontrollista riippumatonta seksuaalista halua. Tähän ajatteluun ei kuulu tasavertaisuutta, jossa molempien omat halut ja toiveet kohtaavat, sanoo Tampereen seurakuntien johtava perheneuvoja Heikki Syrjämäki.

Ratkaiseva tekijä on ihmisen persoona ja elämäntilanne.

– Stereotypioiden rajat tulevat äkkiä vastaan, jos nykyihmisten monimuotoista elämää yrittää hahmottaa sukupuolten yleistysten kautta.

Ahtaista muoteista vapautuminen jatkuu

Perheneuvontaan tulevat parit ovat Syrjämäen mukaan yleensä valmiita kipeäänkin itsetutkiskeluun ja tekemään työtä suhteidensa puolesta.

Perheen merkitys miehille on kasvanut. Hyvä parisuhde tukee isän ja lapsen välistä suhdetta, joka haavoittuu helpommin erossa. Eron jälkeen myös miehen elämänlaatu heikkenee naista todennäköisemmin.

Seksuaaliterapiaan erikoistunut psykoterapeutti Stelin-Valkama näkee, että miehen rooli on laajentunut myönteisesti. Lasten hoivaaminen ja emotionaalinen läheisyys eivät kuuluneet vanhakantaiseen miehisyyteen.

– Nykymiehelle on sallittua ilmaista tunteitaan ja osoittaa rakkautta. On aivan aikansa elänyt käsitys, ettei mies puhu ja pussaa. Miehen ennen kapeaan rooliin ja seksuaalisuuteen on tullut lisää vapautta.

Patriarkaalinen ja sovinistinenkin miehen valtamalli on murtunut.

– Myös kirkossa on menty paljon eteenpäin. Iso laiva ei käänny nopeasti. Hyvä puoli on se, ettei hötkyillä. Kirkko muuttuu avoimempaan, tasavertaisempaan ja keskustelevampaan suuntaan.

– Ydinsanomaltaan kirkko on emansipaatiokehityksen edelläkävijä, sillä se korostaa ihmisten yhdenvertaisuutta Jumalan edessä. Me voimme rohkaista ihmisiä elämään vastuullisesti sellaisena kuin kukin on, ilman että kenenkään täytyisi asettautua ahtaisiin muotteihin, Päivi Stelin-Valkama painottaa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä