29.1.2014Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Varjele tapaa, niin tapa varjelee Sinua

Tässä lehdessä haastatellun Marjatta Kallialan velipoikana tunnettu piispa Kaarlo Kalliala on varoittanut uskonnollisen juhlatradition ja tapakulttuurin nakertamisesta pala kerrallaan.

K-05-2014-14-siekkarien kuva.jpg
Päivähoitolaki linjaa, että ”päivähoidon tulee yleinen kulttuuriperinne huomioon ottaen tukea lapsen esteettistä, älyllistä, eettistä ja uskonnollista kasvatusta. Uskonnollisen kasvatuksen tukemisessa on kunnioitettava vanhempien vakaumusta.” Ollaanko linjasta lipsumassa ja kulttuuriperinteet kadottamassa?


Vaikkapa vapaa-ajattelijoiden vaatimuksista johtuen kristillisistä juhlaperinteistä saatetaan suostua eliminoimaan jokin tapa – eihän itse traditio vielä tähän kaadu.

Uskonnonvastaisten vanhempien ja opettajien mielestä jouluevankeliumin lukeminen koulun joulujuhlassa voi olla liian rajua kamaa hyvistä uskonnottomista kodeista tuleville oppilaille. Luovutaan siis siitä.

Vakaumuksensa vastaisiin rituaalimenoihin eli joulujuhlaan osallistuminen voi vaarantaa ateistiopettajan ja -oppilaan ihmisoikeudet. Poistetaanpa seimiasetelma ja keskitytään hilpeisiin tonttulauluihin.

Suvivirren veisaaminen saattaa suistaa uskonnottoman helsinkiläisrehtorin raiteiltaan. Eiköhän luovuta virrestäkin.

Niinpä karsitaan aina seuraava tradition osanen, joka sekään ei yksistään kokonaan kaada hienoa juhlaperinnettä. Mutta pian saatetaan olla yllättäen tilanteessa, jossa suomalaisilla ei ole enää jäljellä mitään elävää kristillistä traditiota.

Hengellisesti aliravitut lapset

Varhaiskasvatuksen dosentti Marjatta Kalliala kouluttaa lastentarhanpopettajia uskonnon ja etiikan kurssilla, jolla on "aivan liian vähän tunteja".

– Lapset ovat usein henkisesti ja hengellisesti aliravittuja. Päivähoitolakiin kuuluu uskontokasvatus, mutta käytännössä se on monessa paikassa täysin olematonta, Kalliala kuvaa nykytilannetta.

Joulunviettokin on jo monessa päiväkodissa vaikeaa.

Joidenkin tutkimusten mukaan monilla lapsilla on pelkoja tv-ohjelmien seurauksena, mutta tutkija ei ole koskaan kuullut kenenkään lapsen järkyttyneen seimen näkemisestä tai jouluevankeliumin kuulemisesta.

– Uskontokasvatuksen näkeminen vaarana vaatii kykyä nähdä kauhut kaikkialla...


Lue artikkeli kokonaisuudessaan Sanan numerosta 5


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä