29.1.2015Teksti Janne VillaKuva Sirpa Päivinen

Elämä ei mene niin kuin toivoo

Hanhirova

Kristiina Hanhirova on taistellut yli yhdeksän vuotta syöpään sairastuneen miehensä Timo Laukkion rinnalla. Tv-toimittajina tutuksi tullut pariskunta on käynyt monta kertaa kuoleman kielissä. Sieltä on selvitty uskon ja huumorin siivittämänä. – Hyvä, ettemme tienneet alussa, mitä kaikkea olisi edessä, Hanhirova sanoo.

Akuutti leukemia. Ankara diagnoosi. Joulukuussa 2005 loppui Kristiina Hanhirovan ja Timo Laukkion vanha elämä.

Jotain muuttuu peruuttamattomasti, kun vaihtaa puolisolleen ensimmäistä kertaa vaipan. Sen jälkeen ei enää koskaan ole nuori ja huoleton, Hanrirova myöntää.

Sairaus näytti heti mahtinsa.                

”Timo riehui kuin tyttö Manaajassa, ja minä yritin rukoilla ja etsiä Raamatusta apua. Psalmit, sinne äkkiä, sieltä on pakko löytyä jotain. Niin kuin löytyikin. Psalmi 23 ja sen neljäs jae: Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Tästä tuli mantrani. Näistä ammoin kirjoitetuista sanoista sain aseen Timon demoneja vastaan ja uskalsin palata tuohon kauhukammioon”, Hanhirova kuvailee teoksessaan Rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia (WSOY).

Kirjan nimessä kiteytyy Hanhirovan selviytymistaistelun luonne. Pahimpina aikoina hän söi rauhoittavia lääkkeitä, ja rukoili päivittäin. Usko, toivo ja rakkaus kantoivat kauheiden ja epätoivoisten päivien yli.

– Omassa selviytymisessäni oli olennaista se, että minulla oli rakkautta, rukouksia ja rauhoittavia. Niiden tärkeysjärjestys vaihteli, mutta kaikki ne olivat jossain vaiheessa tärkeimpiä apujani, Kristiina sanoo.

Tappaako tylsä arki?

Huomenta Suomi -ohjelmaa yhdessä tehneet Hanhirova ja Laukkio ovat sielultaan uutistoimittajia ja suoran tv-lähetyksen tekijöitä.

– Kaipaamme adrenaliinia, sitä tunnetta kun lähetystä kuvataan tässä ja nyt, eikä lopputulosta voi paikkailla ja leikkailla.

Vakavan sairauden kanssa oli helpompi elää alkuaikoina, kun uhkaava tilanne oli päällä ja mies hoippui päivittäin kuoleman partaalla.

– Timo ei ehtinyt ajatella mitään, kun hän koetti vain pysyä hengissä. Minä menin eteenpäin päivä kerrallaan. Meidän oli myöhemmin paljon vaikeampaa sopeutua siihen, ettei mitään nousuja ja laskuja tapahtunut, vaan elimme tasaista tylsyyttä ja kurjuutta.

– Tylsyys on kuitenkin siitä ihanaa, että kun jotain tapahtuu sairaalle, se on yleensä paha asia. Tavallinen arki vaatii kuitenkin voimavaroja ja meidän on opittava tasaiseen menoon, vaikkemme ole hyviä hitaassa elämässä.

Laukkio on vaimon mukaan ”älyttömän huono eläkeläinen”. Hän eli ennen täysipäiväisesti työlle, seurasi politiikkaa ja uutisia kaiken aikaa. Työ on ollut koko elämä, eikä mies ole viihtynyt kotona eikä harrastuksissa.

Leukemia on onneksi nyt hallinnassa. Hoidot ovat tosin aiheuttaneet sivuvaikutuksia ja uusia sairauksia. Elämän langat ovat heiveröiset.

Lue koko juttu Sanasta 5/2015

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä