11.12.2014Teksti: Janne VillaKuva: Jani Laukkanen

Eliitti elää ja voi hyvin

Koulutus, ammatit ja asemat tuntuvat jälleen periytyvän. Monet muutkin merkit viittaavat yläluokan paluuseen tai ainakin tulo- ja terveyserojen kasvuun. Meissä kuplii yhä vanhaa sosiaalista kerroksisuutta, mutta selkeärajaista yläluokkaa on nykyään vaikea osoittaa, kertoo historioitsija Laura Kolbe.

k-50-2014-4-LAura Kolbe
– En ole koskaan kantanut luokkakaunaa tai tuntenut mitään negatiivisia luokkatuntemuksia. Kaikki luokka-asemiin liittyvä ulkokultaisuus on kuitenkin syytä riisua silloin, kun sen sisällä ei ole mitään, sanoo Laura Kolbe.





























Rautaporteista sisään, purppuranpunainen matto, historiallisia maalauksia, sukuvaakunoita avarassa juhlasalissa.

Jalat heikottavat. Hirvittää, todella hirvittää...

Astuessaan alkutalvesta 2014 Helsingin Ritarihuoneen ovesta aatelisten ja kartanonomistajien keskelle Laura Kolbe herkistyi harvinaisella tavalla. Hän muisti yhtäkkiä, että mummi oli köyhän torpan tyttö.

Helsingin yliopiston Euroopan historian professorin luokkakokemus kumpusi syvältä Suomen historiasta.

”Sen edessä minä, luokkaretkeläinen ja oppinut yliopistonousukas menen hiljaiseksi. Mielessä juoksee filminauha pöyhkeästä kartanonherrasta ja surkeasta torpparista... Työntyy esiin kuvia, joissa aateli on vihan, ihailun tai nöyristelyn kohteena”, Kolbe kuvailee kirjassaan Yläluokka – olemisen sietämätön vaikeus (Kirjapaja).

Kaikki kansalaiset eivät sittenkään ole yhtä suurta keskiluokkaa tai tavallisia pulliaisia.

– Tunsin, että Ritarihuoneen aateliset tulevat oikeasti jostain toisesta maailmasta kuin minä.

– Torpparijuureni olivat yhä läsnä mentaalisesti, vaikka ne olivat jo kaukana omasta elämänpiiristäni. Tämän tajuaminen oli jännittävä kokemus, professori Laura Kolbe kertoo työhuoneessaan Senaatintorin liepeillä.

Sulkeutuuko sosiaalisen
kierron ympyrä

Eliittiperheiden, vanhojen sukujen ja porvariston historia palaa säätyjärjestelmän aikaan.

Uusrikkaat nousukkaat taas tulivat vahvasti esiin 1990-luvulla ja tekivät tilaa rahapuheelle, materialismille ja kulutuskulttuurille.

Suomessa luokkarakenne on joustanut. Kolben alkujaan rutiköyhät ja kouluttamattomat isovanhemmat ovat tästä malliesimerkki. He nousivat sosiaalisesti tekemällä valtavasti töitä.

– Anni-mummi, jonka isä toimi sysmäläisten kartanoiden torpparina, olisi ollut ikionnellinen, jos olisi nähnyt lapsenlapsensa hyvinvoivana Ritarihuoneella. Sosiaalisen kierron ympyrä olisi sulkeutunut, Laura Kolbe liikuttuu.

Sosiaaliset erot ovat kaventuneet ”dramaattisen nopeasti”. Samat urbaanit populaarikulttuurin ja viihteen arvot ja elämisen mallit vaikuttavat niin maaseudulla kuin kaupungeissa.

– Totta kai on edelleen eri asia syntyä Pihtiputaalle kuin aatelisperheeseen.

Joitain vuosia sitten ”ympärikaupunkilainen” Kolbe teki kaupunkilaistuttujaan provosoineen valinnan. Hän pääsi keskustapuolueen ehdokkaana kaupunginvaltuustoon.

– Ajattelin, että porvaria pitää ärsyttää. Keskustan ytimessä on sama sosiaalipoliittinen viesti kuin kirkolla: köyhistä täytyy pitää huolta.

Mitä myönteistä vanhassa luokka-ajattelussa voisi nähdä?

– Ranking-järjestelmässä jokaisella oli oma paikkansa. Oli tilaa järjestää elämä, kun raamit olivat selvät. Tänään oma identiteetti ja paikka luodaan aina vain uudelleen. Sellainen voi lisätä turvattomuutta ja epävarmuutta.

– Jatkuvissa organisaatiouudistuksissa ja muutoksissa ihmiset singahtelevat nykyään sinne tänne. Yhteisöjen sisäinen yhtenäisyys hajoaa.

Lue koko juttu Sanasta 50/2014


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä