14.2.2013Teksti: Janne VillaKuvat: Jani Laukkanen

Helvettinäyistä aitoon hartauteen

virpi hameen-anttila

Kirjailija, tutkija ja kääntäjä Virpi Hämeen-Anttila löysi kristilllisen uskon aikuisiällä Bachin ja Lutherin kautta.

Virpi Hämeen-Anttilan isä oli uskonnon suhteen ailahtelevainen. Tulikivenkatkuisimpina kausina perhe sai maistaa uskonnon pelottavinta puolta: helvettinäkyjä ja sellaista syntipuhetta, jota varsinkaan pienet lapset eivät voineet ymmärtää.

Syntinen ja kurja ihminen näyttäytyi isän uskon kautta kuin kärpäsenä hämähäkin verkossa. Kaikki muut olivat harhaoppisia eikä kukaan voinut tehdä mitään oikein. Sittemmin tytär on pohtinut paljon armoa – ehkä juuri siksi, että isä pohti niin paljon syntiä.

– Minä löysin kristinuskon Bachin kautta. Ihminen ei voi rakastaa Bachin musiikkia niin paljon kuin minä tein tulematta sen uskonnollisen vaikutuksen alaiseksi. Hänen kauttaan evankeliumi puhui minussa.

– Tunnen Bachin edustaman perusprotestantismin itselleni hyvin läheiseksi. Luther oli iloinen, maanläheinen ja viisas teologi. Kaikkine ristiriitoineen hän on tärkeä hahmo minulle. Luterilainen meno on juuri sopivaa meidän kansanluonteellemme.

Virpi Hämeen-Anttila luonnehtii uskoaan hiljaiseksi ja hitaaksi. Se soi koko ajan elämässä taustalla, kuitenkin kuuluvasti ja voimakkaasti: kaikella on merkitys.

– Ihminen on aika pieni, mutta merkityksellinen osana suurempaa kokonaisuutta. Kaikki olennainen tässä maailmassa on Jumalan ilmentymää ja pyhää. Siksi elämään pitäisi suhtautua hartaudella.

– Ihmisen täytyy hiljentyä rukoukseen, jotta hän aistii pyhän ulottuvuuden. Elämä on tietyllä tavalla jatkuvaa rukousta ja pyhiinvaellusta, jonka aikana voimme pyrkiä kohti suurempaa puhtautta ja ymmärrystä. Emme kuitenkaan saa läheskään kaikkea selville vielä tässä maailmassa.

Lue koko haastattelu Sana-lehdestä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä