13.3.2017Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

"Rauhanneuvottelijoilla täytyy aina olla toivoa"

hussein

– Olen ollut pelottavissa ja uhkaavissa tilanteissa, mutta koskaan ei ole tullut fiilistä, että minun täytyy lopettaa työni ja perääntyä. Isälleni tapahtui kaikkea mahdollista pahaa, kuten monelle muullekin. En ole yhtään heitä arvokkaampi – hyvä aate vaatii myös uhrauksia, sanoo rauhanvälityksen ja konfliktinratkaisun ammattilainen Hussein al-Taee.

Hussein al-Taee, 33 yrittää katsoa aina ihmisiä silmiin tuomitsematta heitä.

– Siitä täytyy lähteä.

Toisinaan tämä on helpommin sanottu kuin tehty.

Taannoin Husseinin edessä istuivat hänen isänsä irakilaiset kiduttajat ja vangitsijat. Diktaattori Saddam Husseinia vastustavaan oppositioon kuulunut isä istui kaikkinensa seitsemän vuotta vankilassa. Hänen nenänsä murrettiin moneen kertaan

Rauhan nobelisti Martti Ahtisaaren perustaman konfliktinratkaisujärjestön CMI:n suomalainen asiantuntija Hussein al-Taee ei kertonut tietävänsä vastapuolen neuvottelijoiden pahoista teoista.

Mies puri pöydässä hammasta ja päätti keskittyä rauhanneuvotteluiden teknisiin asioihin, jotta hän pystyisi istumaan kokouksen loppuun.

– Huomasin, että isäni kiduttajilla oli hätä ja he olivat heikossa asemassa. Rauhaa ei tehdä ystävien kanssa. Jos on mahdollista, että prosessi säästää ihmishenkiä, voin istua vaikka isäni murhaajan kanssa samassa pöydässä.

– Teen yhteistyötä terroristienkin kanssa, jos meillä on visio rauhan ja vaurauden aikaan saamiseksi. Jos he haluavat vain taktikoida, neuvottelut lopetetaan. Rauhan rakentaminen ei ole naiivia tekemistä, al-Taee linjaa.

Työtoveritkin tuskailivat vieressä, sillä vastapuolella ei ollut halua rakentaa rauhaa. Jos he pääsisivät uudelleen vallankahvaan, toiminta olisi jälleen konfliktihakuista.

– Kokouksen jälkeen turhautuneet työkaverini menivät juomaan ja minä poltin elämäni ensimmäisen tupakan.

Äiti oli perheemme punainen lanka

Irakissa vuonna 1983 syntynyt Hussein al-Taee ei saanut rauhallista lapsuutta.

Lapsena hän ei ymmärtänyt sunnimuslimiserkkujensa ja hänen oman shiialaisuutensa eroa. Yhtäkkiä hänen shiia-taustainen tätinsä tuli perheen luo evakkoon, sillä tämän sunni-miestä uhkailtiin siitä syystä, että vaimo oli shiia-muslimi.

– Kristityilläkään ei ollut enää sijaa. Heidän omaisuutensa vietiin niin kuin juutalaisille kävi 1950-luvulla. Yhteiskunnan rakenteet tuhottiin. Sunnit tappoivat shiiojen lapsia, joiden ruumiit rantautuivat heidän kotiensa lähelle. Sitten shiiat lähtivät kostamaan ja tappoivat kymmenen samanikäistä lasta.

Ala-asteen Hussein kävi seitsemässä eri koulussa, kolmessa maassa. Perhe asui kolme vuotta pakolaisleirillä. Suomeen he tulivat pakolaisiksi hänen ollessaan kymmenvuotias.

– Olen oppinut olemaan varpaillani. Ei kannata ajatella, että mikään muu on pysyvää kuin se, mikä on korvien välissä.

Äiti piti perheen koossa, kun isä oli vankilassa ja käytti energiansa politiikkaan.

– Kun elimme pakolaisleirillä, äidin silmissä ei ollut koskaan sellaista kauhua, että me kuolemme tänne aavikolle. Juhlimme syntymäpäiviä ja hän sai aavikonkin tuntumaan kodilta.

– Äiti oli aina perheemme punainen lanka. Me seitsemän lasta taas olimme äidin voima. Hän oli ainoa pysyvä asia, joka oli lapsuudessani koko ajan läsnä ja lähellä, Hussein al-Taae kiittää liikuttuneena.

Kosto ei auta eteenpäin

Vankilaan rauhanomaisen mielenosoituksen seurauksena elinkautiseksi tuomittu isä ei jäänyt vihan valtaan vapauduttuaan.

– Hänessä oli tiettyä itsevarmuutta. Vankilasta pääsemisen jälkeen isän filosofia oli sellainen, että Jumala päättää, mikä on oikein ja väärin. Ihmisen ei pidä kostaa.

– Isä ei halunnut olla enää oman mielensä vanki. Jos hän ei katkeroitunut vankilassa, miksi minä tekisin niin?

Husseinin isästä tuli vuonna 2005 Najafin kaupungin kuvernööri, sittemmin Irakin suurlähettiläs. Kun Bagdadia pidettiin vuonna 2006 maailman vaarallisimpana kaupunkina, Najafissa ei räjähtänyt yhtään pommia.

Olen ylpeästi feministi

Suomessa al-Taeen perheen miehiä odottivat uudet haasteet.

Vantaan Koivukylässä oli pieni shiiamuslimien moskeija. 12-vuotiaana Hussein seurasi, miten moskeijan johtavat miehet naureskelivat hänen isälleen. Äijät olivat saaneet kuulla, että isä imuroi ja tiskasi kotonaan! Eiväthän kunnon muslimimiehet sellaista tehneet.

– Tulen hyvin sovinistisesta kulttuurista. Kaikki miehet, joita pidin lapsena auktoriteetteinani – moskeijan vanhimmat ja arabiankielen opettajani – nauroivat isälleni, että meillä naiset hoitavat naisten hommat.

– Lapsena minulle jäi sellainen mielikuva, että isäni on ehkä heikompi kuin muut miehet. Kysyin kerran häneltä autossa, miksi hän antaa muiden miesten nauraa itselleen. Isä vastasi, että äiti ilahtuu siitä, mitä hän tekee kotona ja kokee isän välittävän hänestä – äiti oli kantanut häntäkin kaikissa vaiheissa.

Isän arvot ovat siirtyneet Husseinille.

– Olen ylpeästi feministi. Silloin kun miehet ovat feministejä, naisten ei enää tarvitse olla. Nuoremman sukupolven muslimimiehet eivät naura miehille, jotka kantavat vastuunsa kotona.

Hussein al-Taee toteaa, että nykyiset kaksikymppiset, kolmannen sukupolven muslimimaahanmuuttajat ottavat hänen sanomansa parhaiten vastaan.

– He katsovat minun raivaavan heille tilaa ja käyttävän heidän ääntään. Olen ollut iloinen siitä, että Martti Ahtisaari ja CMI ovat antaneet minun puhua vapaasti, ilman mitään tabuja.

– Minun ei tarvitse pelätä, että sanon jotain väärin. Vapaus antaa tilaa luovuudelle. Faktojen on vain oltava kunnossa ja päivitettyinä, al-Taee pohtii rooliaan.

Maassa maan tavalla

Asiallisella ja rauhallisella tyylillä puhuvasta Hussein al-Taeesta on tullut kansainvälisten kysymysten asiantuntija, jonka arviointikykyyn luotetaan. Mies kutsuu itseään maalliseksi muslimiksi.

– Elän sen filosofian mukaan, että tässä maassa vallitsee oma lakinsa. Jos oma ideologiani tai uskontoni ei sovi siihen lakiin, olen väärässä maassa. Se sharia-laki, jota minä seuraan, sanoo että minun pitää noudattaa Suomen lakia.

Al-Taee haluaa pitää uskonnon erossa yhteiskunnallisesta päätöksenteosta. Hän ajattelee sikäli länsimaisesti, mutta myös kotikaupungissa Najafissa oli sama käsitys.

Suomeen kotoutunut mies ja CMI tekevät työtä sen puolesta, että Irakista tulisi rauhallinen oikeusvaltio.

– Jokaisella ihmisellä on oltava samat mahdollisuudet menestyä ja jokaisen on oltava vastuussa lain edessä. Kun media on riippumaton ja parlamentista tulee tehokas, maan on pakko rauhoittua. Naisten osallistuminen yhteiskuntaan tasavertaisina toimijoina luo edellytykset kestävään muutokseen.

Toivo ei saa koskaan kuolla

Irak on ollut maailman vaikeimpia kriisipesäkkeitä.

Mutta vaikka yhteiskunnan tilanne olisi kuinka vaikea, rauhanneuvottelijoilla täytyy olla aina toivoa, Hussein al-Taee korostaa.

– Meidän rauhantekijöiden tehtävä on tuoda se toivo huoneeseen.

Pojalleen Husseinin on myöhäistä puhua Irakista historiallisena sivistyksen kehtona.

– Hieno historia ei lämmitä yhdeksänvuotiasta. Hänen täytyisi nähdä, että maa on jonain päivänä jälleen kaunis ja vauras. Poikani ei ole kovin innokas edes käymään Irakissa. Toivoni on siinä, että viime vuonna syntynyt tyttäreni voisi nähdä kymmenen vuoden päästä toisenlaisen Irakin, Hussein al-Taee sanoo.

Jos hänen kaltaisensa maltilliset muslimi-intellektuellit pääsisivät joskus valtaan, olisi Irakin kaltaisilla kriisimaillakin epäilemättä toivoa.

Kiitos kirkolle inhimillisestä viestistä

Hussein al-Taee kiittää luterilaista kirkkoa ”inhimillisestä viestistä” – kirkko on kantanut vastuuta pakolaisista ja turvapaikanhakijoista.

– Arkkipiispa Kari Mäkinen korostanut häpeämättömästi ja suoraselkäisesti sitä, mitä Raamatussa sanotaan luterilaisen tulkinnan mukaan muukalaisista. Hän on tullut tässä asiassa rohkeasti ulos.

– Minusta uskonto toimii parhaimmillaan silloin kun yhteisön rappeutumisen vaara on suuri. Mäkisen ulostulo on merkki voimista, jotka pystyvät toimimaan populistisia ääniä vastaan.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä