24.4.2014Teksti Hellevi PoutaKuva Lehtikuva Oy

Ihminen ei viisastu

K-17-2014-4-Anja PohjolaAnja Pohjola tuli koko kansalle tutuksi Hyvät herrat -viihdeohjelman saunottaja-Tyynenä ajankohtaisviihteessä, joka hän pesi vallanpitäjien selkiä.


Näyttelijä Anja Pohjola nauraa lempeää ja hyrisevää nauruaan, kun hän toteaa, ettei ihminen viisastu, vaikka hän eläisi kuinka vanhaksi.

– Voiko minua sanoa viisaaksi, kun nousen 83-vuotiaana näyttämölle esittämään pääroolia, jossa on valtavasti pitkiä repliikkejä ja jonka vuoksi joudun olemaan näyttämöllä kaksi ja puoli tuntia illassa, hän kysyy.

– Joku on laskenut, että kaksi ja puoli tuntia näyttämöllä vastaa rasittavuudeltaan seitsemää tuntia kaivostyötä, sillä näyttelijäntyöhän on raskasta myös psyykkisesti.

Anja on jo aloittanut ensimmäisen harjoitusjakson syksyllä Tampereen Teatterissa ensi-iltansa saavaa Ihmisen osa -näytelmää varten. Hänellä on hyvä selitys siihen, miksi hän vastasi myönteisesti teatterin kutsuun: ihmisen ikuinen uteliaisuus ei ole kadonnut hänestä mihinkään.

– Tässä iässä siinä uteliaisuudessa on mukana myös vähän jo kuolemanpelkoa. Tietää, ettei aikaa ole jäljellä rajattomasti, mutta toisaalta on valtava halu nähdä ja kokea vielä kaikenlaista, niin kuin minulla nyt tämä halu sukeltaa Kari Hotakaisen tekstiin ja kokea se koko prosessi.

Anja myöntää, että vanhemmiten hänelle nousee yhä useammin mieleen asioita, joista hän tietää, ettei hän ehdi niitä enää nähdä. Se on hänen kuolemanpelkoaan.

Kuolema kosketti häntä jo, kun hän oli parikymppinen nuori nainen. Ensin kuoli hänen äitinsä, sitten hänen pikku siskonsa, viisilapsisen perheen kuopus.

Isä kertoi myöhemmin muille sisaruksille, miten äiti oli kuolinvuoteellaan sanonut, että hän tulee pian hakemaan Erikaa. Se tuntui silloin puistattavalta ja se mietityttää Anjaa vieläkin. Miten äiti saattoi sanoa niin? Hieman myöhemmin Erika nimittäin sai kesken leikkiensä ankaran kipukohtauksen ja muutamassa kuukaudessa hän menehtyi vatsasyöpään.

Pikku sisko oli ollut eläessään perheen enkeli, valon tuoja ja hyvän mielen luoja. Aina kun hän oli paikalla, maailma näytti ihmeellisellä tavalla hyvältä.

– Minulla on käynyt usein mielessä, miten paljon hyvää Erika olisi voinut tehdä elämässään. Minun olisi pitänyt muistella häntä enemmänkin.

– En vieläkään ymmärrä, miksi niin ihanan ihmisen elämän piti jäädä niin lyhyeksi. Mikä tarkoitus sillä oli?

Ei päivääkään ilman Pärreä

Vuonna 1986 Anja menetti puolisonsa Per-Olof ”Pärre” Sirenin, jonka kanssa hän oli avioitunut 1960-luvun alussa. Tarina kertoo, että leskeksi jäänyt arvostettu näyttelijä oli pistänyt nuoret naisnäyttelijät riviin ja kysynyt, kuka teistä ei osaa laittaa ruokaa. Anja oli ainoa, joka vastasi myöntävästi, joten Pärre valitsi hänet.

– Pärre oli nimittäin itse loistava kokki ja nautti varsinkin siitä, kun sai laittaa ruokaa isolle porukalle, Anja kertoo tarinan taustaksi.

Hän tutustui Pärreen Televisioteatterissa ja he huomasivat varsin pian, että heillä menee kaikki mukavasti yksiin. Avioliitossa rakkaus sitten vain kasvoi kasvamistaan.

– Kun Pärre kuoli, kolme ensimmäistä vuotta olivat aivan kauheita. Sitten anoppini sanoi, että päästä nyt jo ihmeessä Pärre lähtemään. Vanhalla kansallahan oli sellainen käsitys, että sielu pysyttelee lähettyvillä niin kauan, kun joku pitää vainajasta kiinni.

– Ajan mittaan vähän helpotti, mutta vaikka hänen kuolemastaan on jo näin kauan, päivääkään ei ole mennyt niin, ettei hän olisi ollut jollain tavalla ajatuksissani. Joskus öisin minusta tuntuu ihan kuin hän koskettaisi minua lämpimällä kädellään. Hänellähän oli sellainen ihana tapa, että jos hän heräsi yöllä, hän veti minut kainaloonsa.

Kun Anja puhuu itsestään, tämän tästä hän viittaa Pärreen: Pärre oli sitä mieltä, sen opin Pärreltä. Pärren kanssa tehtiin niin… Hän kertoo esimerkiksi, miten hänestä tuli Pärren rinnalla entistä sosiaalisempi ja miten hän oppi Pärreltä anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista sekä kiitollisuutta.

Lue lisää Anja Pohjolan elämästä ja kristillisestä kasvatuksesta Sanasta 17/2014.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä