1.8.2013Teksti: Janne VillaKuva: Jani Laukkanen

Ilon ja kivun kautta luodaan uutta

k-31-2013-04-Mikko Matikainen 03.jpg

Mikko Matikainen on luterilaisten karismaatikkojen johtohahmoja. Hän on työskennellyt kirkkoherrana ja vaikuttanut Hengen uudistus kirkossamme –yhdistyksessä. Selkäsairaus pani työkuviot uusiksi. – Jatkan Jumalan valtakunnan työssä. Luotan, että Herralla on homma hanskassa, silloinkin, kun en itse jaksa edes rukoilla.


Mikko Matikaisen, 43, hengellinen herääminen tapahtui kohta 30 vuotta sitten kesken Korson seurakunnan rippileirin.

– Minulle tuli yllättäen lämmin ja hyvä olo. Koin, että minua rakastetaan ehdoitta sellaisena kuin olen.

Kerran ehtoollisella seurakuntanuoren mieleen iski kysymys: oletko ajatellut papin hommia?

Nuorukainen koetti panna vastaan. Hän jäi pois seurakuntakuvioista, koska ajatus oman elämän hallinnan menettämisestä Jumalalle jurppi.

Yhtenä iltana televisiota katsoessa hän koki sisäisen kutsun lukea Johanneksen ilmestyksen kolmannesta luvusta kahdeksas jae.

”Edessäsi on nyt avoin ovi, minä olen sen avannut, eikä kukaan voi sitä sulkea. Sinun voimasi ovat vähäiset, mutta sinä olet ottanut sanani varteen etkä ole kieltänyt nimeäni.”

Myöhemmin muuan rouva pyysi saada rukoilla Mikon puolesta. Tietämättä sisäisestä kamppailusta nainen sanoi siinä yhteydessä sanasta sanaan saman raamatunjakeen.

Jaakobinpainia käyvä Mikko oli suunnitellut sähkötekniikan opintoja. Ajatus pappisurasta tuli muulle perheelle yllätyksenä.

– Pappiskutsumus tuntui alkuun pöyristyttävän typerältä. Naurattaa, että Jumala voi kutsua tällaisiakin tyyppejä, pastori Matikainen virnistää.

Ystävyys ja usko kantaa yhteisellä matkalla

Riina ja Mikko Matikainen kohtasivat toisensa Korson seurakuntanuorissa. He ystävystyivät ja vuosia myöhemmin avioituivat. Syvä ystävyys ja yhteinen usko on ollut hyvä pohja yhteisellä matkalla.

Kolmikymppisenä Mikko valittiin Halikon kirkkoherraksi ja Riina kanttoriksi. Sieltä Mikon tie vei Vantaan Rekolan kirkkoherraksi ja pariskunta palasi lapsuutensa kotikonnuille Korsoon.

Suhdetta rasitti lähinnä yksi asia.

– Elimme pitkään lapsettoman parin elämää. Kun kaikki toivo oli jo kuollut, Noora tuli kahdeksan vuotta sitten. Välillä meinaa itku päästä, kun katson tuota tyttöä – olen hänestä niin kiitollinen, Mikko sanoo kun tytär on käynyt esittämässä kahvikutsun omakotitalon ulkoterassilla.

Murphyn laki näyttää toimivuutensa

Kirkkoherran elämä tuntui asettuneen uomiinsa kunnes viime kesänä selkä vihlaisi kesken sählypelin. Lokakuussa mies jäi sairaslomalle. Hän ei pystynyt enää istumaan. Oikeassa jalassa havaittiin hermovaurio. Leikkausta edeltävinä päivinä hän ei päässyt lattialta ylös.

– Taksimatka sairaalaan oli täyttä helvettiä. Iskiashermo oli kasassa ja vaarassa mennä poikki, minulla oli halvausoireet. Leikkauksen jälkeen tuntui että elämä hymyilee. Voimani tunnossa sanoin, että lähden sairaalasta himaan. Ei siellä kannata tervettä miestä pitää.

– Seuraavat kuukaudet tuntui kuin olisi hammaslääkärin poralla porattu selkään ja polvea revitty irti. Kropassa oli jatkuvasti huutava kipu.

Sängyn pohjalta päästyään Mikko opetteli uudelleen kävelemään. Postilaatikolle pääsy tuskan hiestä märkänä tuntui jo voitolta.

– Neiti Noora oli personal trainerini. Saatoin häntä kymmenen minuutin matkan koululle ja iltapäiväkerhoon ja horjuin takaisin. Jokaisessa synkässä pilvessä on hopeareuna. Sain olla kotona melkein puoli vuotta ja auttaa läksyissä.

Kirkkoherra koetti palata keväällä hommiin.

– Murphyn laki: mokasin ja peruutin yhtä autoa päin. Selkä oli kiertyneenä pahaan asentoon ja välilevytyrä tuli vasemmallekin puolelle.

Seurakuntalaisten lahjat reilusti käyttöön

Kirkkoherran on pakko istua tuntikausia kokouksissa. Hermosärkyjen aikana toipilas tajusi työn olevan mahdotonta.

– Sanoin Jumalalle, että johdata minut eteenpäin. En jaksa enää kysellä, mitä seuraavaksi.

Kesken sairasloman Kansan Raamattuseura (KRS) kutsui Mikko Matikaista palvelukseensa.

– Kyselimme Riinan kanssa, onko uusi työ Jumalan tahto vai pakenemista kivusta jonnekin tuntemattomaan.

– Joka työpaikassa on omat vaikeutensa eikä ole paratiisia, johon paeta. Koimme kuitenkin sekä järjen kautta pohtimalla että rukoilemalla, että edessä on uusi vaihe, joka meille annetaan. Olen kiitollinen siitä.

KRS:n koulutuspalveluiden johtajana syksyllä aloittava Matikainen vetää kouluttajien tiimiä ja tuottaa materiaalia seurakunnille, joissa hän kiertää kouluttajana ja julistajana.

Hän näkee tehtäväkseen seurakuntaelämän tukemisen, vahvistamisen ja syventämisen. Kirkon työntekijöiden kanssa kehitetään välineitä ja toimintamuotoja, joilla vähemmällä saadaan aikaan enemmän.

– Jokaisella seurakunnan jäsenellä on joku armolahja tai taito. Pyrimme saamaan ne käyttöön. Kirkkoon sitoutuminen vahvistuu, kun seurakuntalaiset löytävät mielekkäitä tehtäviä.

Huoleton vaan ei hurmahenkinen

Toipuminen hermovaurioista ja selkäkivuista etenee, mutta on edelleen hieman kesken.

– Ei pidä huolehtia liikaa huomisesta. Jumala ruokkii linnutkin. Millä paikalla sitten olenkin, taivaassa on lopullinen koti, jonka arvojen mukaan haluaa elää. Näkyvä kestää vain aikansa mutta näkymätön ikuisesti.

– Haluan nähdä näkymätöntä todellisuutta. Ei niin, että olisin hurmahenkinen hihhuli, vaan että taivaan todellisuus vaikuttaisi jo nyt ratkaisuihini ja perspektiivi olisi paremmassa kunnossa, enkä kiinnittyisi liiaksi materiaan.

Papilta on kysytty, jalostaako kärsimys. Ei se hänen kokemuksensa mukaan automaattisesti jalosta mitään.

Maatessaan kivun keskellä sohvalla ja katsoessaan television saippuasarjoja saadakseen jotain surinaa ympärilleen, Mikko ei jaksanut pohtia hengellistä kilvoittelua.

– Siinä tuli vain ajatus, että Jumala, sinä olet siinä ja minä olen tässä, eiköhän se riitä. Tämänkin tilanteen keskellä on Jumala. Anna-Mari Kaskisella on hieno biisi, jossa sanotaan että kivun kautta Jumala luo uutta.

Otamme itsemme turhan vakavasti

Mikko Matikainen on tunnettu – myös sairautensa aikana – positiivisuudestaan, huumorintajustaan ja tilannekomiikastaan. Hän tulee harvinaisen hyvin juttuun erilaisten kirkollisten kuppikuntien kanssa.

– Jos itsensä ottaa turhan vakavasti, iskee suuruudenhulluus. Esimerkiksi sopii Jeesus, jolla oli iloinen tekemisen meininki.

Rippikouluikäisenä Jeesus näyttäytyi Mikolle jäykempänä ja tiukempana tyyppinä. Nykyään hän ajattelee, että Jeesus suhtautui ihmisiin ja asioihin rennosti.

– Kukaan ei olisi jaksanut seurata tiukkapipoista rabbia kolmea vuotta. Minun on vaikeaa nähdä Jeesusta voimakkaan tuomitsevana hahmona, vaan hänen silmänsä nauravat ja hän on täynnä iloa. Hymy ja rakkaus säteilevät silmistä.

– Me otamme itsemme kirkossa välillä liian vakavasti. Luulemme, että meidän pitää edustaa seremoniallista, jotenkin varovaista uskoa. Valtiopäiväjumalanpalveluksiin sellainen tyyli sopii, muttei ihmisten elämän keskelle. Jumalan valtakunta on iloa, rakkautta ja rauhaa eikä jäykkyyttä, tiukkuutta tai sisäistä ahdistusta.

Henki toimii, ei menestysteologia

Mikko Matikainen toteaa, että karismaatikkoja on syytetty joskus aiheestakin menestysteologeiksi, vaikka sellainen teologia onkin luterilaisessa karismaattisuudessa harvinaista. Omasta elämästään hän löytää vähän menestysteologin aineksia.

– Kun minulla on ollut älyttömiä kipuja, rukous ei niitä silloin poistanut, vaan minut on vedetty välillä tyhjiin. Asemat ja lahjat on viety. Viime vuosina olen saatellut viimeiseen lepoon veljeni, isäni, terveyteni ja työkykyni.

– Olen ollut kuitenkin Jumalan kämmenellä. Uskon, että näen vielä broidini ja isänikin ikuisuudessa. Jumala on kaikkea suurempi, ja Jeesus on totta. Pyhä Henki on keskellämme ja hoitaa hellästi ihmisten sisäisiä haavoja. Siksi haluan kulkea yhä ilo edellä.

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä