13.8.2015Teksti Janne VillaKuva Andreas Janett

Kaikki peliin evankeliumin hyväksi

k-33-2015-04-Hannu iso resoluutio
– On hienoa, että kristillisen kentän raja-aidat ovat madaltuneet. Vanhoja bunkkereita ja poteroita on hylätty. 1960-luvulla helluntailaisistakin puhuttiin vielä ”lahkolaisina”. Viidennessä liikkeessä Rooman kirkko oli monille Baabelin kirkko. Herätysliikkeet käyttivät toisistaankin kovaa kieltä. Onhan tästä menty valtava matka eteenpäin, Hannu Nyman näkee.

– Kirkossa puhutaan paljon siitä, että pitäisi keskittyä olennaiseen. Minulle se olennaisin on edelleen sanoma Jeesuksesta ja siitä pelastusprosessista, minkä hän on tehnyt puolestamme, sanoo Sanan emerituspäätoimittaja Hannu Nyman.

Eläkkeelle jäänyt Hannu Nyman, 63, vaikuttaa vapautuneelta ja hieman helpottuneeltakin mieheltä. Pitkä työsarka on takana.

Ei häntä tosin takakireänä pomonakaan pidetty. Hannua luonnehditaan rennoksi ja joviaaliksi, riitelyä ja jyrkkiä vastakkainasetteluja kaihtavaksi sovittelijaksi, joka yrittää ymmärtää erilaisia näkökulmia.

Kirkonmies murehtii välillä tämänpuoleista ja lainomaista julistusta, josta tulee tuntu, että se suuntautuu elämässään onnistuneille keskiluokkaisille ihmisille.

– He eivät ole koskaan jääneet kiinni mistään kunnon synnistä eivätkä tajua sitä hirveää sisäistä pettymystä, joka seuraa ihmisen ymmärrettyä, millainen syntinen hän pohjimmiltaan on.

– Kristinusko ei ole mikään moraalioppi, joka sopii sisäsiistin ihmisen maailmankuvaksi. Se on tarkoitettu tuomaan ihmisille sanoma anteeksiantamuksesta ja iankaikkisesta elämästä.

Moni suomalainen sanoo: ”Uskon kyllä Jumalaan, mutten ole mikään uskovainen.” Heidän on annettu Nymanin mukaan ymmärtää, että uskovaisten odotetaan olevan parempia kuin muut.

– Tiedän kyllä, että usko voi muuttaa elämää. Late Johansson ja Klinu Loikkanen ovat tästä hyviä esimerkkejä. Mutta ei se mene niin, että ensin pitäisi muuttua ihmisenä sellaiseksi kuin nuo muut kirkossa ja vasta sitten kelpaisit oikeaksi uskovaiseksi.

Evankeliumiin sisältyy haaste omistaa sanoma syntien anteeksiantamisesta ja pelastuksesta, Hannu Nyman toteaa. Hän on monesti miettinyt, miksi synninpäästö on suomalaisille niin vaikea uskoa...

Tämä juttu on lyhennelmä. Lue koko juttu Hannu Nymanin vaiheista ja elämässä opitusta Sanasta 33/2015!



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä