10.1.2013Teksti: Janne VillaKuvat: Jani Laukkanen

Kivun metsästäjä

sydanmaanlakka

Olavi Sydänmaanlakka ui kuin kala vedessä katutappelijoiden, narkomaanien, jenginuorten, romanien ja somalien seurassa. Hän on saanut kaikista ryhmistä ystäviä ja – kadulla niin kovasti kaivattua – kunnioitusta. Uusin haaste on viime viikolla alkanut pesti Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtajana.

Olavi ”Olkku” Sydänmaanlakka on arvostettu hahmo nuoriso- ja kriisityössä. Hänet on valittu Vuoden kasvattajaksi, ja hän sai vuoden 2011 Mielenterveyden tunnustuspalkinnon.

Uraa uurtava katutyö alkoi vuonna 1986 Tikkurilan seurakunnan Jallen Pubista. 1990-luvulla Sydänmaanlakka perusti Aseman Lapset ry:n Walkers-yökahviloita ympäri maata.

Viimeinen vuosikymmen vierähti Nuorten kriisityön johtajana, muun muassa narkomaanien ja väkivaltarikollisten seurassa.

– Tavalla tai toisella unohduksiin jääneet ihmiset ovat olleet niitä, joiden asiaa ja maailmaa olen saanut olla jakamassa, Sydänmaanlakka summaa.

Kivun metsästäjä käväisee syövereissä

– Työni on ollut kivun metsästämistä. Hyödyllisimmät hetket ovat ne, jolloin pääsen asiakkaiden kipuun kiinni, Olkku pohtii.

Kivun aaltopituudella operointi on herkkää hommaa. Niillä tunneleveyksillä ammattiauttaja ei voi aina kätkeytyä työroolinsa taakse. Auttajan omien kipujen historia kipinöi kohtaamistilanteeseen tulta.

Asiakas paljastaa sielunsa arimman haavan. Hän rohkaistuu jakamaan kokemusmaailmansa avoimesti, ehkä ensi kertaa.

Kenties juuri tässä kipupisteessä – läsnäolon kyvyssä toisen tuskan keskellä – piilee Sydänmaanlakan suuri lahjakkuus.

Ammattilainenkaan ei voi käydä tunnesyövereissä liian usein, eikä edes pysyä siellä kerrallaan kovin kauan. Kivun kohtaamisen lumottu hetki on todellakin vain hetki, josta on pian palattava takaisin rationaaliselle tasolle.

Mutta jokin eheyttävä oivallus on ehkä ehtinyt jo syntyä siinä syvimmät tuntonsa tuhoisasti käsittelemään tottuneessa ongelmakimpussa, jota monet pitävät toivottamana tapauksena.

En ole kipuineni ja kärsimyksine, aggressioineni ja angsteineni sittenkään täysin yksin ja tavoittamattomissa. Tuo kaljupää saattaa tajuta, ja sille voi jakaa jotakin, mikä keventää oloa. Ehkä sama saattaisi tapahtua toistekin – ehkä en olekaan tuomittu istumaan elinkautista kovan kuoreni eristyssellin sisällä...

– Työni suurin siunaus on nähdä, miten vaikeissa oloissa ihmiset säilyttävät sellaisen elämän kunnioituksen ja rehellisyyden, missä syntisyys ja pyhyys kohtaavat.

Lue koko haastattelu Sana-lehdestä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä