28.8.2014Teksti Hellevi PoutaKuva Sampo Korhonen/Lehtikuva

Mäntsälän likalla riittää vientiä

Onko jokaisessa ihmisessä julmuuden siemen, joka voidaan tietynlaisissa olosuhteissa herättää taitavalla manipuloinnilla henkiin? Elisabeth Rehn on nähnyt kansainvälisissä tehtävissään niin käsittämättömiä kauheuksia, että tämä kysymys on vaivannut häntä paljon.

k-35-2014-4-Elisabeth Rehn@lehtikuva sampo korhonen
– Lapseni ovat usein sanoneet, että mitä siellä maailmalla enää hääräät, mutta minähän häärään siellä niin kauan kun jaksan ja minua tarvitaan ja pyydetään, sillä se on minun elämääni, Elisabeth Rehn sanoo.


Jo 1980-luvun kansanedustajana Elisabeth Rehn suuntautui tehtäviin, joilla oli maailmanlaajuista merkitystä. Hän toimi muun muassa Punaisessa ristissä, UNICEF:ssa ja WWF:ssä ja oli aktiivinen kehitysmaasuhteiden hoitamisessa. Hän löytää tavastaan toimia suoran linkin lapsuuteensa ja opiskeluvuosiinsa.

– Isäni oli kunnanlääkäri ja ainoa lääkäri Mäntsälässä, jossa oli silloin 10 000 asukasta. Kun lääkäritalon pihalta hevospaikat illan suussa tyhjenivät, isä lähti autolla kotikäynneille eri puolille pitäjää. Pääsin joskus hänen mukaansa. Silloin näin, miten erilaisissa oloissa ihmiset joutuvat jo yhdenkin pitäjän alueella elämään.

– Ehdin toimia sotavuosina pikkulottana ja seurasin, miten kylän poikia tuotiin ruumisarkuissa rintamilta kotiin. Sodan jälkeen Mäntsälään tuli sitten paljon Karjalan evakkoja, enkä välttynyt aistimasta sitä, miten hirvittävä kohtalo oli ollut joutua jättämään kotinsa.

– Koska jo lapsena ymmärsin, miltä tuntuu, kun läheisiä kuolee sodassa tai kun joutuu lähtemään sodan

Julmuuden
siemeniä

Balkanin ihmisoikeusraportoijana vuosina 1995–1997 Elisabeth Rehn joutui silmätysten sellaisen julmuuden kanssa, jota oli mahdotonta uskoa todeksi. Hänhän oli ensimmäisten mukana muun muassa Sebrenican joukkohaudoilla.

Myöhemmin hän kiersi kaikki maailman sota-alueet ja teki yhdessä sittemmin Liberian presidentiksi valitun Ellen Johnson Sirleafin kanssa YK:n tilaaman raportin naisista sota-alueilla ja rauhan prosesseissa. Raportti valmistui vuonna 2002. Sitä Rehn pitää kansainvälisen uransa merkittävimpänä saavutuksena.

Elisabeth Rehn on nähnyt niin paljon ihmisten toisilleen tekemiä julmuuksia, että hän on usein etsinyt vastausta kysymykseen, mikä ajaa ihmiset näihin käsittämättömiin tekoihin. Miten joku voi esimerkiksi ampua kylmästi pikkutytön, joka pomppii iloisena kadulla koulureppu heiluen? Tai miten joku voi pakottaa miehen häpäisemään hänen silmiensä edessä tapetun lapsenlapsensa ruumiin?

Hän on keskustellut aiheesta paljon erilaisten asiantuntijoiden kanssa. Vastaukset eivät ole olleet kovin ylentäviä. Todennäköisesti jokaisessa ihmisessä on julmuuden siemen, joka voidaan useimmista herättää eloon tietynlaisissa olosuhteissa taitavalla manipuloinnilla.

Lue koko juttu tämän viikon Sanasta


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä