27.11.2014Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Miten tässä maailmassa pitäisi elää?

Jussivaltonen

– Jokin tässä todellisuudessamme ei ole kohdallaan. Romaanini kysyy, miten näin monimutkaisessa maailmassa pitäisi elää. Onko elämäntapamme toimiva ja hyvä? Miten me tulemme myyneeksi sielumme? Näihin kysymyksiin ei ole yksinkertaisia vastauksia, vaan niiden kanssa pitää painia, sanoo Finlandia-palkinnon saanut kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen.

Aivan aluksi Jussi Valtonen tiesi vain, että suomalainen nainen Alina saa lapsen, Samuelin, amerikkalaisen Joen kanssa, eikä kaikki ole kunnossa suhteessa.

Hän kuvitteli kirjoittavansa novellikokoelmaa, mutta kuuden vuoden tuloksena oli 559-sivuinen järkäle, Finlandia-palkintoehdokkaana oleva He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi).

Horjahtelevasta rakkaudesta ja perheenjäsenten vieraantumisesta hienovaraisesti ja julmastikin kertova romaani on myös satiirinen dystopia. Se kertoo lähitulevaisuuden epätoivottavasta yhteiskunnasta, jossa mikään ei ole yksityistä, vaan kaikki ihmisessä on myytävänä.

Sankareiden sielu voi olla vaarassa. Joen 15-vuotias tytär Rebecca on kaapattu aivoihin vaikuttavan laitteen avulla suuryritysten markkinointialustaksi. Hän toimii elävänä merkkituotteiden mainoksena.

– Joe mainitsee mahdollisuuden sielunsa myymisestä. Tyttärelle koko kysymys tuntuu omituiselta. Hänelle kyse on luontevasta elämäntavasta, johon hän on muiden mukana kasvanut, Valtonen toteaa.

Sielunsa myymistä
pitää välttää

Aivovauriopotilaiden kanssa työskennellyt psykologi on havainnut, että vaikka ihminen kärsisi esimerkiksi vaikeasta muistihäiriöstä, jotain ihmisen syvimmästä identiteetistä näyttää säilyvän.

– Tämä on suuri ihmetyksen aihe. Onko meissä sittenkin jokin syvin olemus, joka ei palaudu vaikkapa muistiin.

Sielu on poistettu psykologien sanavarastosta?

– Mutta ei kovin kauan sitten. Vielä joitain vuosikymmeniä sitten Suomessakin opiskeltiin sielutieteen oppikirjoja.

Onko sielu kirjailijalle relevantti käsite?

– Olen alkanut pitää sielua merkityksellisenä käsitteenä, tutkimuksen rajojen vastaantulon inspiroimana. Ei ole ehkä sattumaa, että puhutaan sielun eikä aivojen tai mielen myymisestä, Jussi Valtonen pohtii.

Filosofi Thomas Wallgren on kysynyt luennoillaan, kuinka monella opiskelijoista on aivot. Kaikki nostavat kätensä. Entä kuinka monella on mieli? Suuri osa käsistä nousee edelleen. Entä kuinka monella on sielu? Vain ani harva filosofian opiskelija nostaa kätensä.

– Silti tuntuu selvältä, että sielunsa myymistä pitää välttää – ja on puntaroitava tarkkaan, miten se onnistuu.

Kuka kontrolloi
aivojani ja elämääni

Miten Valtonen on vältellyt sielunsa myymistä?

Mies vastaa lukeneensa hiljattain belgialaista psykologian professori Paul Verhaeghea, jonka mukaan meistä kaikista on tullut toistemme kilpailijoita.

– Verhaeghen mukaan olemme sisäistäneet seuraavan ajatuksen: Jos minulla menee huonosti, en ole tarpeeksi kaunis ja rohkea, henkistynyt ja itseäni kehittänyt. Meidän kaikkien täytyisi muka myydä itseämme paremmin. Jos Verhaughen analyysi on oikea, tämä on inhottava kuva yhteiskunnasta.

– Hämmennykseni nousee siitä epämukavasta kysymyksestä, onko elämä todella tällaista nykyisin. Toivoisin mieluummin, että yrittäisimme rakentaa yhteisöjä, joissa kenelläkään ei menisi mahdottoman huonosti.

Lue koko juttu Sanasta 48/2014


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä