6.11.2014Teksti Sari TikkanenKuva Jani Laukkanen

Moderni lestadiolainen koti-isä

Ristopeltokorpi

Helsinkiläinen Risto Peltokorpi jäi vanhempainvapaalle hoitamaan 4 kk:n ikäistä Vilkkoa, kun Terhi-vaimo nousi yllättäen eduskuntaan. Millaisia haasteita kohdataan yhdeksänlapsisessa perheessä? Uuvuttaako arki?

Suurperheessä sosiaalistuu

Jäin vanhempainvapaalle, kun Terhi nousi yllättäen kansanedustajaksi Mari Kiviniemen siirryttyä OECD:n varapääsihteeriksi. Onneksi töissä oli sellainen tilanne, että pystyin jäämään kuukauden varoitusajalla kotiin.

Meillä on yhdeksän lasta, joista vanhin on lukiossa ja nuorin 4 kk. Hoidan kotona Vilkko-vauvaa, Aarnia, 2, Miikoa, 4. Rilla käy eskarissa ja loput lapset ovat koulussa päivisin. Olen kotona nyt puoli vuotta, ja katsotaan tilanne sitten uudelleen.

Meidän perheessä on käyty läpi melkein kaikki lastenhoitomuodot: kotihoito isän ja äidin kanssa, perhepäivähoitaja kotona ja tarha. Ja aina on mennyt hyvin. Kun Aarni ehti olla vähän aikaa tarhassa ennen Vilkon syntymää, hoitaja ihmetteli, miten hyvin poika sopeutui ryhmään. Sanoimme, että suurperheessä sosiaalistuu pakosta.

Leppoisaa arkea

En koe olevani poikkeus ystäväpiirissämme, kun jäin koti-isäksi. Appiukkokin hoiti nuorimpia lapsiaan muutaman vuoden 80-luvulla.

Arki kotona on leppoisaa. Koululaiset ovat jo omatoimisia. Pienempien kanssa on kerhoon ja eskariin viemistä sekä ulkoilua. Sitten on tietysti ruuanlaittamista ja pyykinpesua.

Meidän lapsilla ei ole monen harrastuksen rumbaa. Ei sellaiseen ole mahdollisuutta suurperheessä. Stressi tulisi, jos pitäisi iltaisin kuskata lapsia ympäri pääkaupunkiseutua. Tärkeintä minusta on, että aikuiset ovat lähellä ja eletään tavallista perusarkea.

Täyttä elämää 

Seurasin alkusyksystä käytyä keskustelua lestadiolaisäitien uupumisesta. Aihe on varmasti todellinen, mutta itse koen meillä ja ystäväpiirissä, että vaikka väsymystä on ja siitä puhutaan, niin silti siinäkin on positiivinen perusväri.

Itse en ole tuntenut uupumista. Elämä on jotenkin niin täyttä, etten ole ehtinyt edes miettimään sellaista. Toki olisi mukava ehtiä lukea ja harrastaa jotain, mutta tällä hetkellä tiedän, ettei se vain ole mahdollista. Käyn kerran viikossa uimassa, ja joskus iltaisin yksin kävelemässä, ja se riittää.

Tunnen kasvaneeni tähän elämäntyyliin. Olen oppinut joustamaan huomaamatta, sietämään epäjärjestystä ja keskeneräisyyttä.

Lue koko juttu Sanasta 45/2014

Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä