11.4.2013Teksti ja kuvat: Kaj Aalto

Naispapin Tour de France

marjo kalliomaki
Pastori Marja Kalliomäki (oik.) tapasi Pariisissa seurakuntalaisensa Sirkku Bouvardin (vas.) ja Anja Dauvergnen

Ranskan suomalaisilla on vain yksi pappi, jonka seurakunta on levällään koko maassa Rivieralta Pariisiin. – Tämä on minun ”Ranskan ympäriajoni”, sukkuloiva pastori Marjo Kalliomäki sanoo.

Mikään ei ole tavanomaista Marjo Kalliomäen työssä Ranskan suomalaisten pappina. Luterilaisen naispappina hän on erikoisuus vahvasti katolisessa Ranskassa. Hänen seurakuntansa on laajempi kuin mikään hiippakunta, lähes kaksi kertaa Suomen kokoinen Ranska.

Työssään Kalliomäki kohtaa elämän koko kirjon. Siihen mahtuu kaikkea iloisista perhejuhlista, kasteista ja häistä toiseen äärilaitaan, avioero- ja huoltajuuskiistoihin, vankilavierailuihin ja hautajaisiin, joissa yhtään omaista ei ole paikalla.

– Tässä työssä pitää olla juristi, sosiaalityöntekijä, psykologi ja ekonomi, Marjo Kalliomäki toteaa.

– Ja teen tätä 50 prosentin palkkauksella. Minun palkkani maksaa Kirkkohallituksen ulkosuomalaistyö toisin kuin esimerkiksi Saksassa, missä paikalliset kirkot osallistuvat kuluihin.

Kalliomäki ei halua holhota eikä houkutella ihmisiä kirkkoon. Hän on käytettävissä ja pitää ydinasiana ihmisen kohtaamista ja mukana elämistä. Tietysti suomalaisten pitää saada tietää, että suomalainen pappi on olemassa heitä varten myös Ranskassa.

– Kriisityö vie paljon aikaa. Pulassa olevien hätää pyrin vastaamaan heti. Toiselta puolelta maata on tullut ihmisiä purkamaan sydäntään.

– Kun on kriisi, en kysele, mitä kieltä puhut tai mihin kirkkoon kuulut, vaan silloin autan ihmistä. Suomen kieli on monelle hädän hetkellä tärkeä.

Tällaisista tilanteista auttaja saattaa vuosia myöhemmin saada kiitosta. Se kannustaa jatkamaan.

Lue koko haastattelu Sana-lehdestä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä