2.10.2014Teksti Janne VillaKuva Rami Marjamäki

Pehmeän sohjon läpi
hyytävään pimeään

K-40-2014-01-kansi
Pauliina Kuokka opiskelee Tampereen yliopistossa ja arvelee tekevänsä tulevaisuudessa sosiaalityötä. Hän pitää papin taustaansa rikkautena. – Hengelliset kysymykset kulkeutuvat myös sosiaalityön asiakasneuvotteluihin. Kyllä sielläkin puhutaan Jumalasta. Asiakkaat ovat tekemisissä isojen kysymysten ja kärsimysten kanssa.

– Kaikenlaiset eteen nousseet seinät ovat kaadettavissa ja monenlaisista vaikeuksista voi selvitä, syömishäiriöistä, ahdistuksesta ja itsetuhoisuudesta irti päässyt sosiaalityön opiskelija ja pappi Pauliina Kuokka sanoo.

Masennus, syömishäiriö, veljen itsemurha, kolme avioeroa, köyhyyttä, uskonkriisejä...

”Hän on kadottanut yksitoista jossain määrin ylimääräistä kiloa ja kotinsa myötä kahdeksankymmentä yhtä lailla ylimääräistä neliötä, joiden täyttämiseen ja käyttämiseen hän ei koskaan kokenut itsellään olleen oikeutta.

Hän on lakannut syömästä lihaa ja luottamasta ihmisiin, elämään ja Jumalaan. Viimeksi mainittu tuottaa eniten vaikeuksia, sillä nainen on pappi. Hänen tulisi olla pappi töissään, ystäviensä keskuudessa, ruokakaupan jonossa ja baarin vessassa lauantaiaamuyönä puoli kaksi. Nainen ei jaksa. Hänen omat sanansa ja ajatuksensa maistuvat hänen päässään pölyiseltä paperilta”, Pauliina Kuokka, 35, kirjoittaa omaelämäkerrallisessa kirjassaan Kevätjää (Kirjapaja).

Kirja on hänen henkilökohtaisiin kipukohtiinsa syvälle uppoava kärsimys- ja selviytymistarina, johon Tampereella asuva kirjailija on saanut jo jonkin verran etäisyyttä.

Kuokan kirjan nimi viittaa Jumalaan.

”Kevätjää on pehmeää sohjoa, jonka lävitse hulahtaa äänettömästi hyytävään pimeään, ilman varoituksia. Mitäs tulit, sanoo jää, ja Jumala. Toisaalta: se voi kantaa arvaamattomasti silloinkin, kun oma itsesuojeluvaisto tahtoo estää luottamasta elämäänsä sen varaan enää lainkaan.”

– Viime vuosina Jumala on näyttänyt merkityksiä sellaisille asioille, joiden tarkoitusta en kyennyt näkemään silloin, kun ne tulivat kohdalle. Kaiken kaikkiaan merkityksellisintä on se, että Jumala on.

– Matkani varrella on ehtinyt hajota ja kadota kaikenlaista, mutta Jumala on kuitenkin ollut koko ajan läsnä. Välillä tuntui, ettei millään ole enää mitään väliä, mutta kyllä kaikella on sittenkin tarkoituksensa ja aikansa.

Apua Pauliina Kuokka kokee saaneensa Jumalalta vaihtelevasti.

– Ehkä Jumalassa on tärkeintä tällä hetkellä se, että koen hänen olevan kanssani tässä hetkessä. Hänellä voi olla varalleni suunnitelmia, joista en pidä, mutta ainakin hän on lähelläni, pappi ja opiskelija toteaa.

Tämä teksti on lyhennelmä jutusta. Lue koko juttu Sanasta 40/2014!


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä