3.12.2014Teksti Janne VillaKuva Vilja Tamminen

K-49-2014-01-KANSI Kirsti ulkokuva4@Vilja Tamminen
Kirsti Ijäs:
Ikäpolveni ongelma on
avun pyytämisen vaikeus

– Katson elämää enemmän eteenpäin kuin taaksepäin. Vanhallakin on tulevaisuus, korostaa teologi, perheterapeutti ja tietokirjailija Kirsti Ijäs, 78. Hän kartoittaa korkean iän kehityshaasteita ja voimavaroja teoksessaan Valoa vanhuuteen.

Lotille tarjotussa kuntoutuksessa Kirsti Ijäkselle tehtiin taannoin tasapainokoe. Ohjaaja oletti hyväkuntoiselta näyttävää naista katsoessaan, että hän pystyisi parempiin liikesuorituksiin.

Testaaja katsoi Kirstiä ja kysyi: – Odotetaanko sinulta yleensä enemmän kuin mihin pystyt?

– Herkistyin ja aloin melkein itkeä. Kukaan ei ollut koskaan kysynyt tätä minulta. Ehkä ulkoinen habitukseni antaa ymmärtää liikaa. Sekin voi olla vaarallista.

Olemukseltaan valoisa ja henkisesti voimakkaan tuntuinen nainen on antanut viime vuosiin asti vaikutelman, että hän kestää kuulla ja kantaa miten rankkoja juttuja tahansa.

Nuorempien on ollut luontevaa tukeutua hänen ammatilliseen kokemukseensa ja viisauteensa, vaikka eläkkeelle jäämisestä on jo 15 vuotta.

Työvuosinaan rohkea ja teräväpäinen terapeutti ja työnohjaaja joutui selvittämään monia vaikeimmista ja ikävimmistä tapauksista eri hiippakunnissa ja kirkollisten järjestöjen piirissä, esimerkiksi seksuaalisiin hyväksikäyttöihin liittyen.

Kun Kirsti itse pyysi työnohjausta, kukaan ei oikein uskonut hänen tarvitsevan sitä.

– Kun selitän joskus jotain ongelmaani, helposti tulee vastaus, että kyllähän sinä selviät. Ja jos yritän valittaa jostakin asiasta, minulle vastataan, että eihän sinulla ole mitään hätää.

Toisaalta Kirsti Ijäs vaatii itse itseltään monesti enemmän kuin mihin hän kohtuudella kykenee. Läheskään aina hän ei ymmärrä pyytää apua – eikä myönnä tarvitsevansa sitä.

– Ikäpolveni yksi iso ongelma on avun pyytämisen vaikeus. Ajatus siitä, että jokaisen pitää selvitä itse, on juurtunut syvälle. Nuorempi polvi ei tajua tätä, kun apu ei kelpaa.

– Äiti antoi minulle isoja vastuita pikkulikasta lähtien. Hän antoi ymmärtää, että kyllä minä selviän kaikesta, mikä oli toisaalta aika kova vaatimus. Välttämättömyydestä tuli hyve, mutta nyt ikääntyessäni pelkään, etten osaa pyytää ajoissa apua fyysiseen jaksamiseeni.

Varhaiset muistot, esimerkiksi pikkulotan tehtävistä, tulevat Kirsti Ijäksen mieleen vanhuudessa paljon voimakkaammin kuin keski-iässä.

– Kaikki ikävaiheeni ovat läsnä sisälläni. Niiden kanssa pitäisi olla sovussa, jotta voisin hyväksyä kaiken minulle tapahtuneen. En halua turhentaa työvuosieni merkitystä, mutta en mieti niitä läheskään yhtä paljon kuin lapsuuttani ja nuoruuttani.

Kirjassaan Kirsti Ijäs kertoo arkkipiispa Martti Simojoesta, joka ei vanhoilla päivillään halunnut puhua haastattelijalle saavutuksistaan työelämässä, vaan katsoi eteenpäin, kohti taivaan kirkkautta.

– Omakin katseeni on tulevaisuudessa. En välitä kääntää sitä enää taaksepäin. Kristityn loppuaskeleiden kannalta on tärkeää, että Vapahtaja on vastassa. On lohduttavaa tietää, että hän rukoilee puolestamme, kun emme enää itse jaksa.

Lue Kirsti Ijäksen haastattelu kokonaisuudessaan Sanasta 49/2014!


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä