22.5.2013Teksti: Janne VillaKuvat: Jani Laukkanen

Pysyin uskollisena nuoruuden näyille

kari-pekka kinnunen
Muutoksen tunnelma oli vahva, mutta epämääräinen: "Emme oikein tienneet, mihin suuntaan pitäisi mennä", Kari Pekka Kinnunen muistelee kuusikymmenlukua Vanhan ylioppilastalon portailla.

Nuori teologian opiskelija Kari Pekka Kinnunen päätti pyhästi tehdä ihanteistaan totta.

– Kannan mielelläni määritelmää ”60-luvun radikaali”. En ole koskaan häpeillyt sitä aikaa, vaan olen iloinen siitä, että sain olla mukana. Minulla on yhä usko siihen, että voimme muuttaa maailmaa yhdessä!

Kun Vantaan Korson kirkkoherra ilmoitti 63-vuotiaana jäävänsä pois työstä, hän luuli, että kohta alkaa ihana pitkä loma samaan tapaan kuin kesäloma.

– Nyt sanon kaikille työssäkäyville, että nauttikaa työtovereista ja siitä että teillä on merkittäviä tehtäviä! Eläkkeelle jääminen oli vaikeampaa kuin koskaan kuvittelin. Siinä pikkuisen putoaa,Kari Pekka Kinnunen, 65, tunnustaa parin vuoden kokemuksella.

Ei tarmokas monen alan aktivisti ole jäänyt ihan laakereilleenkaan lepäämään. Rovasti käy vanhainkodeissa ja sairaaloissa tapaamassa työvuosilta tuttuja seurakuntalaisia ja toimittaa perhepappina kirkollisia toimituksia.

Haastattelupäivänä hän tekee neljän tunnin vapaaehtoistyörupeaman Kampin kappelin sisäänheittäjänä ja halukkaiden keskustelijoiden jututtajana.

– Potkua on yhä aika paljon, vaikka voimat vähenevät jatkuvasti. Voisin olla vielä monessa hommassa mukana ja enemmänkin kirkon käytettävissä. Moni meistä eläkkeelle jääneistä etsii edelleen mielekkyyttä elämäänsä ja kysyy, miten voisi olla olemassa toisia eikä vain itseään varten.

– Toisaalta olen mielelläni myös vapaalla, mökillä ja metsätöissä, Kinnunen myöntää sisäisen ristiriidan.

Messuun osallistuminen on tullut entistäkin tärkeämmäksi. Kinnuset käyvät edelleen Korson kirkossa, vaikka he asuvat Tuusulassa.

– Koen Korson yhä omaksi seurakunnakseni. Jumalanpalveluksessa ja kirkkokahveilla tulee vastaan hymyileviä kasvoja, joille voi hymyillä takaisin.

Kirkon tehtävä on yhä kansankynttilänä

Kari Pekka Kinnunen varttui helsinkiläisessä työläisperheessä Alppilassa ja Vallilassa. Isä oli kirvesmies, äiti kahvilan työntekijä. Kirkossa käytiin lähinnä jouluna.

– Oppikoulussa huomasin olevani jollakin syvätasolla kristinuskon koskettama. Tykkäsin laulaa virsiä ja pidin joskus koulussa aamuhartauden. Ajauduin kuitenkin ristiriitaan uskonnonopettajan kanssa ja päätin erota kirkosta heti kun se tulisi mahdolliseksi.

Sitten oppikouluun teki vierailun pastori Pertti Luumi.

– Päätin testata miehen ja pyysin häntä selvittämään – älyllisesti tyydyttävällä tavalla – luomisopin ja kehitysopin suhteen. Hän onnistui siinä, ja minä päätin lähteä hänen johtamalleen rippileirille. Toimin myös isosena, Kinnunen selvittää taustaansa.

Hän määrittelee olevansa seurakunnan nuorisotyön kasvatti. Teologian opiskeluaikoina vaikutuksen tekivät ekumeeninen Taizé-liike ja sosiaalieettisesti valpas kristillisyys.

Pappi on pysynyt uskollisena nuoruutensa näyille.

– Ajattelen edelleen, että kirkon on tehtävä ”kansankynttilänä” työtä ihmisten keskellä, erityisesti diakonian puolella. Seurakunta on paikka, jossa yritetään yhdessä tulkita ihmisen osaa tässä maailmassa ja Jumalan todellisuudessa.

Lue koko haastattelu Sanan verkkolehdestä


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä