19.3.2014Teksti Janne VillaKuva Lehtikuva

Rakkaus vapauttaa itsekeskeisyydestä

Voiko joku perisuomalaisessa pikkukaupungissa Hyvinkäällä herkimmät nuoruusvuotensa viettänyt kasvaa niin positiiviseksi ja ihmisestä hyvää uskovaksi kuin Esa Saarinen?

k-12-2014-04-esa saarinen.jpg
-Jokainen meistä pystyy löytämään ympäriltään enemmän hyvää ja elämään entistä merkityksellisemmin, rohkaisee elämänfilosofi Esa Saarinen.















”Voin koko ajan vahvistuvammin. Nyt jo kotona. Hyvä voittaa! T. musketööriveljesi Esa.”

Esa Saarinen lähettää vankkumatonta tulevaisuudenuskoa valavalle tyylilleen uskollisesti valoisan sähköpostiviestin heti sairaalaviikosta tolpilleen toettuaan.

Teimme haastattelun Helsingin Bulevardilla Saarisen työtiloissa, joita Rosa Liksomin värikylläiset ja vahvat maalaukset dominoivat. Tarkoituksena oli tavata toisenkin kerran, mutta sitten tapahtui silmitön väkivallanteko.

Aalto-yliopiston professori yritettiin surmata matkalla luennolle. Hän selvisi onnekkaasti ilman vakavia fyysisiä vammoja.

Miehen myönteinen elämänfilosofia ja veri punnittiin puukotuksessa. Hänen uskonsa ihmisten enemmistön hyvän tahtoon ei horjunut. Kiitollisuus olemisen lahjasta ja luja luottamus elämän kantokykyyn on aito asenne.

Saarinen kritisoi jo kirjassa Muodonmuutos (2000) marttyyrimaista uhrimieltä: ”Vastoinkäymiset osoittavat, kuinka perimmäisesti olet uhri. Jumala, miksi minä? Entä jos kysymys kuuluisi: Jumala, näytä tie.”

Tuleeko takatalvi vai vihollinen?

Tsemppaamisen ja sparraamisen suurmestari Esa Saarinen, 60, on lukemattomille ihmisille inspiroiva esikuva. Toisille tuo 1970–1980-luvuilla provokatiivisesti esiintynyt punk-tohtori, sittemmin seestynyt professori on kuin punainen vaate.

Hän kyseenalaistaa kansallisen negatiivisuuden kulttuurimme ja haastaa kaunaisia ”keppihyypiöitä” kasvamaan täyteen mittaansa.

Inhimillisen kukoistuksen kaunopuheinen puolustusasianajaja ja kyynikoiden ”latistusmankelien” leppymätön kriitikko on onnistunut elämään niin kuin on opettanut: rohkeasti ja rajoja rikkovasti, kanssaihmisiään alati kannustavasti.

Esa Saarinen haluaa nähdä jokaisen ihmisen hiomattomana timanttina. Jokainen meistä voi oikeissa olosuhteissa puhjeta kukkaansa.

– Suomalaisten varauksellisuus myönteistä ajattelua kohtaan on palvellut kansaamme ehkä hyvinkin erinomaisesti esimerkiksi 500 vuotta sitten. Se on virittänyt ihmisiä olemaan varustautuneena pahan päivän varalle. Vaikka näyttää, että kevät tulee, saattaa sittenkin tulla takatalvi tai vihollinen! hän hymähtää.

Lue koko haastattelu tämän viikon Sanasta


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä