14.12.2017Teksti: Janne VillaKuva: Jani Laukkanen

Runo tuo maailmaan lisää valoa

”Aloin kuvitella ymmärtäväni hirveitä asioita, vaikka ei niitä koskaan minulle tapahtunut”, kirjoittaa Pauli Tapio.

k-50-2017-4-Pauli Tapio

  – Ihmisten kärsimykset ja maailman ongelmat alkoivat tuntua niin painavilta kysymyksiltä, että niihin oli pakko vastata. Minun vastaukseni oli kirja, palkittu runoilija kertoo.

Kirjailija, kääntäjä ja suomalaisesta lyriikasta väitöskirjaa tekevä Pauli Tapio, 31, voitti Varpuset ja aika -runokokoelmallaan parhaasta esikoisteoksesta annettavan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon.

Voitonhuuman ja 15 000 euron kuittaamisen jälkeen hän tunnustaa suhtautuvansa haastatteluun vähän varovaisesti.

Taiteilija ei tahtoisi jäädä pyörimään oman napansa ympärille.

– On aivan epätodellista, kun tuntemattomat ihmiset onnittelevat. Voittajan rooliin voi varmaan jäädä koukkuun. En halua haastattelujen ruokkivan ihailun tarpeen kaltaista addiktiota.

Toiseksi Tapiota stressasivat Sanan ja sen jälkeen parin muun kristillisen lehden haastattelupyynnöt, sillä hän miettii, mitä voi sanoa uskosta.

Rauhallinen ja itseään korostamaton mies puhuu kuitenkin alkuun päästyään kuin Runeberg.

Lue koko juttu Sanasta 50/2017


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä