18.4.2013Teksti: Janne Villa

Ruumis on rukouksen maja

lauri maarla

Melkein mikä vain mielekäs fyysinen toiminta – käveleminen, syöminen tai leikkiminen lasten kanssa – voi olla rukousta ja meditaatiota, tietoista läsnäoloa Jumalan todellisuudessa, tietää teologi Lauri Maarala.

Jotkut ajattelevat uskon ja hengellisyyden kuuluvan ihmisessä vain sielun alueelle, johonkin lihallisesta ruumiista erilliseen henkiseen ulottuvuuteen.

Kirkon historiassakin on ollut vahvoja teologisia virtauksia, joissa ruumis ja sielu on erotettu jyrkästi toisistaan. Ruumis, ”liha”, on edustanut ihmisen turmeltunutta ja syntistä luontoa, jota on koetettu kovasti kieltää ja kontrolloida.

– Kuinka ruumiillisuus voisi olla liittymättä spiritualiteettiin! Kaikki se, mitä me koemme Jumalasta, tapahtuu tässä kehossa. Ei meillä ole mitään muutakaan Jumalan kohtaamisen paikkaa, kommentoi kirkkoherra Lauri Maarala.

Pappia puhuttelee yhä vähemmän sellainen teologia, jossa Jumala nähdään kaukana ulkopuolellamme.

– Rukouksessa voimme tulla tietoiseksi Jumalan syvästä läsnäolosta ihan kaikessa. Hänen Henkensä puhuu meissä. Rukoilija voi avautua sille rukoukselle, joka on jo meneillään – koko luomakunnan huokaukselle. Jumala toivoo, että avaisin sydämeni ovet ja huomaisin hänen olevan siellä.

– Meissä on Jumalan kokoinen aukko, jota mikään muu ei pysty täyttämään. Yritämme täyttää sitä aukkoa ja tarvettamme milloin milläkin, kunnes jossain vaiheessa elämää huomaamme, ettei kukaan toinen ihminen, guru tai tavara voi tarjota vastausta.

Lauri Maarala pyrkii olemaan tietoinen ruumiillisuutensa yhteydestä Jumalan todellisuuteen, jotta hän osaisi olla hetkessä aidosti läsnä. Heti herätessään hän haluaa havahtua ja tulla tietoiseksi uudesta päivästä, jonka Jumala on antanut lahjaksi eikä hukattavaksi.

– En ryntää ensimmäiseksi avaamaan Hesaria, vaan koetan tehdä jotakin, joka avaa minut valppaaksi ja läsnä olevaksi juuri tälle päivälle. Asetun aloilleni, kenties avaan ikkunan ja hengitän raikasta ilmaa. Saatan aloittaa päivän myös aamuvenyttelyllä, johon liitän rukousta tai psalminjakeen.

– Hengittäessä annan virrata itsestäni ulos kaiken ahdistuksen, levottomuuden ja huolen. Sisään hengittäessäni ajattelen, että Pyhä Henki hengittää minussa rauhaa ja anteeksiantoa ja rukoilee minussa: ”Isä, tässä olen!”

Ruumiilliseen työhön ja liikuntaan jo lapsuudessaan metsätöissä tottunut Maarala on intohimoisia urheilumiehiä. Päälajeja ovat juoksu ja hiihto.

– Minulle juoksu on meditaatiota. Juoksen ympäristöä havainnoiden ja kehoani kuunnellen.

– Hengellinen harjoitus voi olla myös vaikkapa se, että lapsia hoitaessani keskityn heihin enkä anna ajatusteni harhailla muualla.

Lue koko haastattelu Sana-lehdestä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä