11.8.2016Teksti Arja-Leena PaavolaKuva Piia Roinesalo

Saamelaisten oma pappi

Takaisin juurille. Ivalon kylästä kotoisin oleva pappi Mari Valjakka palasi vajaa vuosi sitten entiseen kotiseurakuntaansa Helsingissä vietettyjen opiskeluvuosien jälkeen. Saamelaispapin virassa hänen työmaansa käsittää saamelaisten kotiseutualueen, joka on suuruudeltaan yli 160 kertaa Helsingin kokoinen.

k-32-2016-4-Saamelaispappi pikkukuva

Inarin laajan kunnan maisemaan kuuluu lukuisia järviä ja saaria sekä tunturit, joiden profiilit muovaavat horisonttia. Näkymä on silmiä hivelevän kaunis, mutta kaikki alueella asuvat tietävät, miten ankara luonto voi olla. Se on elämän lähde ja samalla asettaa sen ehdot, joihin on ollut välttämätöntä sopeutua.

– Saamelaisten keskuudessa on aina eletty osana luontoa ja luonto ja vuodenajat ovat rytmittäneet vahvasti elämää. Vasta nyt pohjoiseen palattuani olen muistanut, miten paljon luonto täällä merkitsee ihan arkipäivässäkin, saamelaispappi Mari Valjakka sanoo.

– Vuodenajat ja vallitsevat keliolosuhteet siirtyvät täällä jatkuvasti puheeseen. Monesti itsekin aloitan keskustelun taivastelemalla senhetkistä valon määrää luonnossa: kaamosaikana jatkuvaa yhtäjaksoista pimeyttä ja kesällä taas yötöntä yötä, joka usein valvottaa.

Valjakka aloitti virassaan viime marraskuussa. Yötön yö on päättynyt ja edessä on toinen talvi saamelaispappina.

Saamen kieli haltuun

Inari on Suomen ainoa nelikielinen kunta. Kolme saamen kieltä – inarinsaami, pohjoissaami ja koltansaami – esiintyvät suomen rinnalla muun muassa tienviitoissa, tiedotteissa ja puheessa.

Saamelaispapilta edellytetään saamen kielen taitoa, ja heti tultuaan valituksi Inarin seurakunnassa avoimena olleeseen virkaan Valjakka ryhtyi opiskelemaan pohjoissaamea. Opiskelu hoituu kätevästi kotoa käsin etäyhteydellä netin kautta.

Lue koko juttu Sanasta 32/2016


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä