22.12.2016Teksti Heli KarhumäkiKuva Aki Loponen

Soile Ylimäyry: Taiteilija elää surun, mutta lahjoittaa kauneuden

Kun jouluaatto kääntyy yöksi, taiteilija Soile Yli-Mäyry nousee kapeat portaat Taidelinnansa ullakolle ja astuu matalan holvikaaren pieneen, salaiseen tornikappeliin. Hän kiittää Jumalaa siitä, että lapsuuden suruista syntyi sittenkin siunattu elämä

k-51-2016-4-Sole Ylimäyry_265

Nelikerroksinen uusgoottilainen punatiililinna Orimattilassa Palojoen rannassa tuo mieleen kirkon, eikä ihme, sillä sen suunnitteli 1895 aikansa kuuluisin kirkkoarkkitehti Josef Stenbäck. Rauta-aidan ympäröimä talo pysyi orimattilalaisille ensimmäiset sata vuottaan etäisenä, sillä siinä asuivat paikallisen villatehtaan vaihtuvat ruotsinkieliset johtajat perheineen.

Kun talo päätyi myyntiin 1992, Lahdessa asuva kuvataiteilija Yli-Mäyry näki siinä upeat puitteet taiteensa pysyvälle kokoelmalle. Kaupat tehtiin ja seinille ripustettu nykytaide herätti museoituneen miljöön uuteen elämään. Talo on nyt auki vierailijoille sunnuntaisin ja erikseen sovittavina aikoina.

Taidelinna on häkellyttävä kokemus. Maalausten ja lasitaideteosten lisäksi kaikkialla on veistoksia, astioita, nukkeja ja muistoesineitä. Jokainen tila suurista saleista pieniin ikkunasyvennyksiin on täynnä nähtävää. Vaikutelma on silti täysin harmoninen.

– Se ei ole sattumaa, sillä jokainen sommitelma on mietitty. Esineillä on merkitys ja looginen suhde toisiinsa. Ne keskustelevat kuin väripisteet kankaalla. Kaikki värit pyrkivät paletilta kankaalle, ja minun tehtäväni on kurittaa ne kankaalle oikein. Tämä suhteiden taju on lahja, mutta myös suuri rasite, koska haen yksityiskohtien harmoniaa kaikessa pukeutumisesta pöydän kattamiseen.

Kuurous varjosti elämää

Taidelinnan loisto on kaukana Yli-Mäyryn lapsuuden aineellisesta niukkuudesta. Lapsuutta varjosti perheen vanhempien Martin ja Siviän kuurous. Vammoistaan huolimatta he pystyivät perustamaan perheen ja hoitamaan maatilaa. Viisi lasta olivat kuulevia, mutta yhteinen kieli oli viittomakieli.

– Lapsuuteni oli monin tavoin surullinen, mutta Luojalle kiitos, jo pienenä löysin värit ilokseni ja lohdukseni. Piirsin täyteen lehtiöt, seinät ja lattiat, ja tuunasin lateksilla arkisia esineitä kumisaappaista avaimiin. Jo varhain tajusin, että kuvataiteilijan ammatti oli minulle ainut mahdollinen.

Lue koko juttu Sanasta 51-52/2016


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä