Suhteellisen köyhä ei jää kyykkyyn

– En pidä omaa köyhyyttäni mitenkään erikoislaatuisena. Sosiaalituilla eläminen on perusarkea sadoilletuhansille suomalaisille, sanoo Vaskivuorentie 20 -kirjallaan köyhyydelle kasvot antanut Mathias Rosenlund.

k-04-2014-4-Mathias Rosenlund
Tavallista suomalaista köyhää, ulkoasultaan siistiä Mathias Rosenlundia ei päällepäin tunnistaisi köyhäksi. Sitkeästi istuva köyhyys on ennen kaikkea voimattomuutta, hän määrittelee. – On kauheaa, jos ei itse pysty vaikuttamaan tilanteeseensa. Monet elävät niin. Monen tilanne on huomattavasti pahempi kuin minun.

Isoissa omakotitaloissa asuvien kaverien pihassa on kaksi, jopa kolme autoa. Monessa talossa on uima-allas. Ne varakkaat vaasalaisperheet tekevät vuodessa vähintään yhden ulkomaanmatkan.

Rosenlundien kerrostalo on rikkaiden rajanaapurissa. Kolmilapsinen perhe asuu ahtaasti.

– Lapsena sitä vertaa aina itseään muihin. Kavereilla on kaikkea sellaista, mitä minulla ei ole. Se tuntuu tosi pahalta. Minua kirpaisevat kliseiset jutut. Meillä ei ole varaa ostaa merkkivaatteita eikä muita haluamiani tavaroita.

– Muut kertovat koulun alkaessa maista, joissa he ovat kesällä käyneet. Minä olen ollut viikonlopun risteilyllä Ruotsissa, c-hytissä autokannen alla, Mathias Rosenlund muistelee.

Onnellinen lapsuus
varattomuuden varjossa

”Joka päivä tunnen raahaavani perässäni lapsuuden varjoa. Äiti istuu sohvallani ja itkee, koska koko hänen palkkansa on taas kerran hupenemassa vuokraan ja laskuihin”, Mathias Rosenlund, 32, kirjoittaa koskettavan omakohtaisessa kirjassaan Vaskivuorentie 20 (suom. Ulrika Enckell, Schildts 2013).

Mathias on vasta jälkikäteen tajunnut, miten alhainen palkka hänen vankeinhoidossa työskennelleellä äidillään oli. Vanhempia stressasivat ainaiset laskut ja pankin lainat sekä autonkuljettajana ja sairaanhoitajana toimineen isän työttömyysjaksot.

Vaikka lapsuus näyttäytyi köyhänä, se tuntui silti onnelliselta.

– Olin välillä pettynyt, turhautunut ja vihainen vanhemmilleni, mutten pidä lapsuuttani ahdistavana vaan suurimmaksi osaksi hienona ja hauskana aikana.

Helluntailaiset työläisvanhemmat olivat hyviä ihmisiä, Mathias painottaa.

– Meillä ei ollut kotona väkivaltaa, alkoholismia tai sentapaisia ongelmia. Kunnioitan vanhempiani, jotka pystyivät pitämään perheemme kasassa ja tyydyttämään suuren osan lastensa perustarpeista.

Köyhyys on ollut Rosenlundille vaikeinta vasta aikuisena.

Saatuaan toisen lapsen Mathiaksen päässä alkoi pyöriä ajatus, että hänen lastensa osana olisi kärsiä köyhyydestä jo kolmannessa polvessa, vaikka hän pääsi yliopistoon, jonka piti katkaista kurjuuden kiertokulku.

Mathiaksen ja hänen työkyvyttömän, kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsineen ex-vaimonsa elämä tuntui ”extremeltä”, äärimmäisen raskaalta, ja tulevaisuus lohduttomalta.

Lue koko juttu Sanasta 4/2014


23.1.2014Kirjoittaja Janne VillaKuvaaja Sampo Korhonen
Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä