23.4.2015Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Pelastakaa lapset suoritushelvetiltä

Kariuusikylä tämä

– Kun peruskoulu tuli, se oli minulle oikeudenmukaisuuden ja hienojen kasvatusperiaatteiden tyyssija, kertoo kasvatustieteen emeritusprofessori Kari Uusikylä.

Suomalaisten Pisa-sijoitus on äskettäin hieman laskenut. Tämä selittyy koulujen ja luokkien kokojen kasvattamisella, lasten pahoinvoinnin lisääntymisellä ja kielitaidottomien maahanmuuttajien määrän kasvulla.

Kovien arvojen kannattajat eivät ymmärrä sitä, ettei tärkeintä ole huippuyksilöiden jalostaminen, vaan se, että koulu on mahdollisimman hyvä kaikille oppilaille.

– Koulusta haluttaisiin tehdä suoritushelvetti. Jossain Japanissa, Hong Kongissa ja Shanghaissa lapset lukevat yötä päivää pärjätäkseen kilpailussa – ja hyppäävät katolta alas, elleivät menesty, Uusikylä kärjistää.

Luovuuden ja lahjakkuuden tutkija toteaa tehneensä propagandaa lahjakkaiden lasten tukemisen puolesta.

– En kuitenkaan kannata eliittikouluja. Paljon tärkeämpää on se, että kaikki oppilaat löytävät koulussa lahjansa ja vaalivat niitä.

– Paremmissa piireissä lapset kärsivät, kun heiltä aletaan vaatia jo 7-vuotiaana sitä, että heidän pitäisi olla valtavan hyviä. Pitäisi ymmärtää ihmisen kasvuprosessia. Sama ihminen voi olla ihan erilainen oppilas 10-vuotiaana kuin se 7-vuotias toope, joka ei osaa yhtään mitään.

Koulu-uudistuksessa Uusikylää ärsyttää se, ettei ihmiskuvasta ja kasvatusfilosofiasta enää puhuta. Sen sijaan pyritään kasvattamaan ”tulevaisuuden huippuosaajia”.

Professori kritisoi amerikkalaista ”minä, markkinat ja raha” -ajattelua. Jopa koulutuksessa määrää taloudellinen hyöty ja tehokkuus.

– Tämä pinnallisuus on surullista. Jotkut ajattelevat varmaan vilpittömästi, että tärkeimpiä asioita maailmassa ovat menestys ja raha. Markkinatalous on paras järjestelmä ja taloudellinen kilpailukyky ovat toki tärkeitä, mutta ei niitä pidä tunkea joka paikkaan.

Ahdistusta
ja alemmuudentunto

Syy sille, miksi laajalti arvostettu kasvatustieteilijä puolustaa niin intohimoisesti lasten oikeuksia, löytyy hänen henkilöhistoriastaan.

Uusikylän taiteilija-isä oli kova tuurijuoppo. Pojan lapsuutta leimasi pelko, häpeä ja ahdistus. Koskaan ei voinut tietää, mitä ikävää seuraavaksi tapahtuu.

Isä oli ”vain muutamia kertoja” myös väkivaltainen.

Kouluaika meni pitkälti ahdistuksen kestämisessä.

– Lukiota kohti paha olo lisääntyi koko ajan. Numerot olivat heikkoja, koska en pystynyt muuta kuin murehtimaan.

Kun vanhemmat erosivat Karin ollessa lukion ensimmäisellä, isä hylkäsi lapsensa loppuiäksi.

– Sen jälkeen minua ei ollut hänelle olemassa. Elatusmaksuja ei koskaan kuulunut, vaikka isän taidenäyttelyt olisivat myyneet hyvin. Saimme suurin piirtein sapuskaa ja joskus jonkun vaatteen päälle.

Karin selviytymistä tuki se, että äiti oli aina tukena. Toiseksi poika oli erinomainen jalkapalloilija ja soitti klarinettia. Harrastukset ja kaverit olivat vastapainoa kurjille kotioloille.

Opiskelu alkoi sujua perhe-elämän tasoittumisen myötä. Uusikylä perusti nuorena perheen, valmistui opettajaksi ja teki väitöskirjan.

– Olin pitkään alemmuudentuntoinen ja tunsin itseni kauhean huonoksi. Vähä vähältä itsetuntoni rakentui.

– Minulla oli hyvä säkä, sillä tapasin oikeita ihmisiä oikeilla hetkillä. Pidin suurena etuoikeutena ja ilona sitä, että sain opiskella ja työskennellä yliopistossa.

Lue koko juttu Sanasta 17/2015


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä