26.9.2013Teksti Markus PartanenKuva Pentti Potkonen

Suomalaisten mieli on avohakattu

k-39-2013-3-pauliina kainulainen

Ekoteologi Pauliina Kainulainen teki mentaalisen matkan suomalaisuuden ja kristinuskon juurille. Syntyi kirja metsän teologiasta.

Ekoteologi, pastori Pauliina Kainulaisen, 44, elämää ovat sävyttäneet tänä vuonna uudet tuulet: pitkäaikainen urakka Metsän teologia -teoksen parissa päättyi, kun kirja ilmestyi keväällä Kirjapajan kustantamana. Ja kevättalven, kevään ja alkukesän Kainulainen oli pappina Käsivarren Lapissa.

– Pohjoiseen paluu oli vanha unelma. Pohjoisen luonto on aivan uskomattoman ihana. Avarat maisemat ovat minulle tärkeitä. Tunturien muodot ovat levollisia ja auttavat suhteellistamaan maailman asioita. Tuntureista saa itsekin levollisuutta.

– Jo 90-luvulla kiinnostuin saamelaisesta kulttuurista ja opiskelinkin saamea hiukan. Alkuvuoden rupeama pappina Enontekiöllä oli kiehtova. Oli antoisaa tehdä papin työtä kiireettömästi, kohdata saamelaisia ja muita paikallisia sekä turisteja. Arvostan saamelaiskulttuurin hillittyä ja luonnonläheistä tapaa tulla yhteen, kertoo heinäkuussa kotikonnuilleen Pohjois-Karjalaan palannut Kainulainen.

Suomalainen näkökulma kristinuskoon?

Metsän teologia -kirjan kirjoittaminen oli useamman vuoden prosessi.

Ekoteologi halusi etsiä suomalaisuuden itäisiä, ugrilaisia juuria ja tutkia, millainen olisi niiden juurien kautta nähty kristinusko.

– En edusta panteismia enkä ole kiinnostunut suomalaisen vanhan kansanuskon jumaluuksista. Olen koettanut ottaa ugrilaisuudesta maailmankatsomuksellisen pohjan ja sen kautta tarkastella kristinuskon Jumala-käsitystä.

Kirjassaan Kainulainen käsittelee muun muassa ekologista kriisiä ja sen syitä, luonto- ja metsäsuhdettamme ja kristinuskoa. Ennen kaikkea ekoteologi kysyy kirjassaan, mitä suomalaisuudessa on olennaista syvimmiltään, ilman Länsi-Euroopasta tuotuja myöhempiä kulttuurisia vaikutuksia ja millaista olisi juuri suomalainen näkökulma kristinuskoon.

– Ei ole pohdittu, miltä näyttäisi juuri suomalainen tulkinta Jeesuksesta ja Raamatusta. Seemiläinen kulttuuri, jossa Jeesus eli ja Raamattu syntyi, oli omalla tavallaan erämaan kulttuuria niin kuin on oma kulttuurimmekin. Mutka läntisen, indoeurooppalaisen kulttuurin kautta, on saattanut hämärtää joitakin kristinuskon piirteitä, jotka suomalaisesta näkökulmasta olisivat aivan selkeitä.

– Esimerkiksi se, että ihminen ymmärretään ruumiin ja sielun kokonaisuutena on aivan selvää sekä suomalaiselle että seemiläiselle kulttuurille, mutta ei monille lännen filosofeille, jotka ovat nähneet ruumiin kielteisessä valossa.

Kainulainen kertoo kirjan kirjoitusprosessin olleen viipyilevä.

– Olen hautonut näitä ajatuksia. Meidän ajassamme ei tahdo riittää aikaa hitaalle tekemiselle. Koen olleeni etuoikeutettu, kun minulla on ollut mahdollisuus raivata ja käyttää aikaa tähän.

– Luonnossa, metsässä ja järvenrannalla kulkeminen on ollut osa ajatteluprosessia nimenomaan tämän kirjan kanssa. Luonnossa liikkuminen on minulle välttämätöntä vastapainoa teknologisoituneelle kulttuurillemme, sen paineelle ja pirstaloivuudelle.

Sisäinen kuilu, juuret ja maa

Kainulainen näkee, että luonnon tuhoaminen ja monia lännen vauraiden yhteiskuntien ihmisiä riivaava elämän merkityksettömyys kumpuavat syvimmiltään samasta lähteestä. On kadotettu yhteys omiin juuriin ja maahan. Postmodernissa ajassa taju omista juurista ja omasta paikasta keskellä kaikkeutta on joutunut hukkaan.

– Suomalaisten mieli on avohakattu, merkitykset ovat kadonneet ja on tilalla tyhjyys, kysymys, miksi minä olen täällä. Meidän sisällämme on kuilu.

– Se, että kosketus omimpiin juuriin on niin ohut, on sairastuttavaa. Oireita ovat muun muassa huono kulttuurinen itsetunto, päihderiippuvuudet ja väkivaltaisuus.

Kainulainen kuvaa tilannetta sanalla mielenkolonisaatio. Niin kuin siirtomaavallan aikaan kaukomaat valjastettiin rikkaiden isäntämaiden höydyn alle, niin tapahtui myös henkisessä mielessä. Suomessakin, Kainulainen näkee.

Korjausliikettä kaipaa Kainulaisen mielestä koko läntinen ajattelu ja elämäntapa. Syvimmiltään ekologinen kriisi on hengellinen.

– Ortodoksinen patriarkka Bartolomeoskin on sanonut, että ympäristöongelmat ovat oire syvästä moraalisesta ja hengellisestä häiriötilasta.

– Myös uskonnot, kristinuskon hengellisyys, teologia ja kirkkojen toiminta tarvitaan mukaan, että voidaan pureutua ongelman ytimeen, sinne ihmisessä, missä arvot ja asenteet muodostuvat.

”Nyt on aika pysähtyä ja pohtia”

Kainulainen puhuu pysähtymisen tärkeydestä.

– Tärkeintä, mitä nyt voitaisiin tehdä, on pysähtyminen, ettei mentäisi pirstaloivaan suuntaan enää pidemmälle, mietittäisiin kuinka tähän on tultu ja mikä olisi vaihtoehto nykyiselle suunnalle.

– Vastauksia löytyy omasta ugrilaisesta perinnöstämme, maailman alkuperäiskansojen viisaudesta ja myös mahdollisimman täydesti ymmärretystä kristillisestä perinteestä. Näillä suunnilla ovat ainoat toivon ja voiman lähteet.

Ja toivoa todella Kainulaisen mukaan on. Ekologisen kriisinkin keskellä. Siksi myös rukouksella on merkitystä.

– Lähdetään liikkeelle vaikkapa hiljaisesta rukouksesta messussa tai yksinäisyydessä. Hiljennytään niin, että Jumalan ääni kuuluisi kaiken hälyn keskeltä ja löytäisimme yhteyden todellisiin voimanlähteisiimme.

Pyhyyden taju parantaa haavan

– Luomakunnan pyhyyden tajua on tietoisesti juurittu pois länsimaisesta ihmisestä.

Lännestä tullut, vallankäyttöön nivoutunut kristinusko, kaupungistuminen ja teollistuminen ovat lyöneet omat vaikutuksensa nykyihmiseen. Luontosuhde on kärsinyt. Kainulaisen mielestä viimeisempänä voimana tässä vaikuttaa nykyaikainen tieto- ja viestintäteknologia.

Kainulainen peräänkuuluttaa pyhyyden tajun uudelleen paluuta, metsän ja mielen hakkuiden jälkeistä uudelleen metsittymistä, uudelleen lumoutumista.

– Uudelleen metsittyminen on juuri sitä, mikä parantaa mielenkolonisaation haavaa. Silmät avautuvat näkemään, mikä on meille ominta, arvostamaan meidän metsäläisyyttämme.

– Metsän teologian vastaus on, että luonnon pyhyyden taju palautettaisiin osaksi meidän kulttuuriamme, koska tuo pyhyys voidaan täysin luontevasti ymmärtää myös kristillisesti: luomakunnan pyhyys on Jumalan pyhyyttä luonnossa.

Kainulaisen mukaan pyhyyden tajun palautumisesta seuraisi paljon hyvää luomakunnalle ja ihmiselle itselleen.

– Pyhyyden taju täyttää samalla myös sen kaipauksen, jota ihminen hakee nyt toisaalta. Kun nähtäisiin luomakunnan pyhyys, kaipausta ei tarvitsisi täyttää esimerkiksi etsimällä elämälle merkitystä epätoivoisesti kuluttamisesta.

”Luonnossa liikkuminen rukouksen yksi muoto”

Ekoteologilla on tarve liikkua päivittäin luonnossa ja katsella sitä eri vuodenaikoina.

– Metsä on ollut minulle koko ikäni myös yksin hiljentymisen paikka. Marjanpoimintameditaatio on yksi tapa olla hiljaa metsässä. Se on niin upeaa hommaa, että sillä on hengellinenkin ulottuvuus.

– Luonnossa liikkuminen ja kaiken sen kauniin katseleminen on yksi rukouksen muoto. Esimerkiksi vuoden 2012 kesä ja syksy olivat niin hyviä marjojen osalta, että ne edelleen herättävät kiitollisuutta Jumalan lahjojen runsaudesta. Marjat ovat ihanaa, puhdasta ja terveellistä ruokaa.

– Minusta on yhä tärkeämpää, että jumalanpalveluksia vietetään metsässä ja on vietettykin. Toivon, että kaikenlaiset metsäkirkot ja erämaamessut lisääntyisivät Suomessa edelleen. Jumalanpalveluksen luontoon vieminen on perusteltua teologisesti ja liturgisesta ja alentaa monien ihmisten kynnystä tulla kirkkoon, ekoteologi Pauliina Kainulainen sanoo.

 

 

 

///Tietolaatikko:///

 

Pauliina Kainulainen

*Ikä: 44 vuotta.

*Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappi, ekoteologi ja kansalaisaktivisti.

*Varttunut Tervossa Pohjois-Savossa maanviljelijäperheessä.

*Tehnyt väitöskirjansa brasilialaisen Ivone Gebaran ekofeministisestä teologiasta.

*Kirkossa työskennellyt mm. seurakuntapastorina ja vt. kirkkoherrana.

*Tuorein kirja Metsän teologia ilmestyi keväällä.

*Asuu Kontiolahdella Pohjois-Karjalassa pastorimiehensä kanssa. Perheeseen kuuluu myös koira.

*Harrastaa mm. luonnossa liikkumista ja marjastusta.

 

///Kuvateksti:///

– Metsä on alkukoti. Mitä luonnontilaisempi metsä on, sitä enemmän se minulle kertoo luonnon omasta viisaudesta, Pauliina Kainulainen sanoo.

 

Uudelleen metsittyminen on juuri sitä, mikä parantaa mielenkolonisaation haavaa.

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä