15.9.2016Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Tuomas Juntunen: Epäileva Tuomas minussa ei ole antanut periksi

Tuomas Juntusen tytär kuoli elettyään vain runsaan vuorokauden ajan. Martan lyhyt elämä muutti Tuomas Juntusta ja sai hänet myös arvioimaan uudelleen suhdettaan kirkkoon ja kristinuskoon.

k-37-2016-4-Tuomas Juntunen

Isä nostaa tyttärensä käsivarrelleen ja vauvalle elämän antava happiletku irrotetaan huulilta heinäkuussa 2014.

Tämä on Tuomas Juntusen, 40, elämän nollapiste, jota hän kuvaa koskettavassa esikoiskirjassaan Tuntematon lapsi (WSOY).

Tutkijapariskunta oli pitkään mietittyään kypsynyt ajatukseen lapsesta. Suuria suunnitelmia seurasi vielä suurempi suru.

Heti tyttären syntymän jälkeen selvisi, että perinnöllisestä sairaudesta kärsivällä lapsella olisi edessä parhaimmillaan – tai pahimmillaan – vain jokunen tuskantäyteinen päivä.

”Sairaalan kappelin kylmätiloissa makasi pieni ruumis, jonka elämä oli ollut runsaan vuorokauden mittainen kärsimys; julma, pitkitetty halloween-kepponen, josta olin vastuussa itseni ja kuolleen lapseni edessä. Jos kykenisin katsomaan tätä tosiasiaa rävähtämättömin silmin, minun ei enää koskaan tarvitsisi pelätä mitään”, Juntunen kirjoittaa.

Besserwisser-ateisti avarsi katsomustaan

Martan lyhyt elämä muutti Tuomas Juntusta.

”Tällaisenakin, ja kenties juuri tällaisena, isyyteni oli elämäni mullistavin kokemus, joka ei sallisi minun jäädä ennalleni. Martan olemassaolo läpäisi suojaukseni kuin isku, jonka tuloa en ehtinyt nähdä. Asentoni hajosi, nyrkkiin puristetut käteni putosivat.

En tiedä, johtaako kokemukseni minut sovitukseen vai kadotukseen. Tiedän kuitenkin jo, että vasta nyt olen tullut tietämään hyvän ja pahan.”

Kirjailija tajusi kaipaavansa tiedon ja uskon välimaastoon jäävää ymmärrystä.

– Toivon, että minusta olisi tullut avarakatseisempi ja nöyrempi. Olen hylännyt sen hybriksen, että minun pitäisi olla itseriittoinen ja kaikkivoipa ja että minulla pitäisi olla hallussa totuus ja viisaus, Juntunen hymähtää.

Tästä nöyryydestä ei ollut tietoakaan kun parikymppinen, paljon lukeneena perin viisas ja vihainenkin nuori mies meni Helsingin yliopistoon opiskelemaan filosofiaa, estetiikkaa ja kirjallisuustiedettä.

– Kaikki uskonnolliset vastaukset ärsyttivät kovasti. Besserwisserinä tiesin, ettei Jumalaa ole olemassa – miten jotkut jaksavat sitä vielä miettiä! Nuoruuden ehdottomuuteni ja äkkivääryyteni jatkui pitkään.

Juntunen ei suhtaudu enää kristinuskoon yhtä kriittisesti.

– Ehkä en olekaan ateisti vaan agnostikko.

Lue koko juttu Sanasta 37/2016

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä