10.10.2013Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Ui kulttuurissa kuin kala vedessä!

k-41-2013-04-Jyri K 02.jpg

– Kirkon on asettauduttava kulloiseenkin ympäristöön ja alakulttuuriin kuin kameleontti, mutta kuitenkin tuotava kaikkialle oma, joskus kiusallinenkin sanomansa. ”Olkaa viekkaita kuin käärmeet ja viattomia kuin kyyhkyset.” Olkaa popmessuajia poppareille ja metallimiehiä metallimusiikin miehille, ja sopeutukaa eri ympäristöihin kuin kameleontit! haastaa Jyri Komulainen.

Teologian tohtori Jyri Komulainen siirtyi vuonna 2010 uskonnondidaktiikan yliopistonlehtorin tehtävästä piispainkokouksen teologiseksi sihteeriksi ja viime vuonna piispainkokouksen pääsihteeriksi.

Hän on toiminut uskonnonpedagogisten tehtävien lisäksi asiantuntijana myös uskontojen välisessä vuoropuhelussa.

Tutkija on matkustellut paljon ja viettänyt muun muassa stipendivuoden Intiassa. Hän on halunnut tutustunut uskontojen pyhiin paikkoihin.

– Liikkeellä olemisen fiilis kiinnostaa niin konkreettisesti kuin intellektuaalisestikin. Viihdyn matkoilla, seminaareissa, tapahtumissa ja erilaisten ihmisten seurassa, Komulainen kertoo.

Kolmen lapsensa syntymän jälkeen hän ei ole tosin halunnut olla enää pitkiä aikoja poissa kotoa, eikä muuttaa mihinkään Helsingistä.

Jyri syntyi Porissa, mutta lapsuutensa ja nuoruutensa hän asui Kauhavalla, Rovaniemellä, Tikkakoskella, Tuusulassa, Kouvolassa... Isä oli ilmavoimien lentäjä, ja muutot työn perässä seurasivat toisiaan.

– Muutot olivat vaikeita. Vanhat kaveripiirit jäivät aina taakse ja uusiin oli sopeuduttava. Olen halunnut taata ehdottomasti, että omat lapseni saavat asua suunnilleen samassa osoitteessa. Tämä johtuu lapsuudestani, joka jätti siinä suhteessa jäljen, Komulainen tunnustaa.

Nuorten ahdas ajattelu avartui

Kouvolassa nuoren seurakunnan toiminta oli vilkasta. Jyri kävi raamattupiirissä, nuortenillassa ja Varttikirkossa. Niissä kuvioissa kristityt tapasivat sitoutua nuorena. Noin kolmikymppisinä ystäväpiirissä moni avioliitto päättyi eroon. Niin Jyrinkin ensimmäinen avioliitto.

– Ero oli minulle kova paikka. Se tuli absurdilla tavalla takavasemmalta samaan aikaan, kun minua oltiin vihkimässä papiksi. En pystynyt enkä halunnut puhua silloin kenellekään erostani. Avioero ei ole tietenkään pahinta, mitä elämässä tapahtuu. Ei siihen sentään kuole. Itsekin löysin pian uuden elämänkumppanin.

– Ainakin vältin kokemukseni myötä sen papin vaaran, ettei ymmärrä elämän haavoittuvaisuutta ja tiettyjen eettisten tilanteiden sumeutta. Joskus ei ole vain yhtä oikeaa vaihtoehtoa. Vaikka yrittää tehdä oikein, lopputulos on joltain kantilta väärä, Komulainen pohtii.

Jyrin ystäväpiiri koostuu yhä pääosin entisistä seurakuntanuorista. He edustavat nykyään erilaisia katsomuksia. Joillakin on taustaan liittyviä traumoja, ei kuitenkaan Jyrillä. Hänen suhteensa kristinuskoon on säilynyt läheisenä. Mutta itsetutkiskeluun hänkin joutui suhteessa nuoruutensa ajattelutapoihin.

– Armon ja viisauden yhdistelmä puuttui. Teologia oli yksipuolista, pelokasta ja osin elämälle vierasta. Seurakunnan ja maailman välille vedettiin ero epäterveellä tavalla. Nuoret sulkeutuivat raamattupiireihin ja rukousvartioihin, vaikka kristittyjen pitäisi liikkua ja vaikuttaa siellä missä muutkin ovat.

– En ikinä tutustunut kunnolla luokkatovereihini. Heistä ei tullut kavereitani, vaan ainoastaan seurakuntanuorista. Nuorten ei pitäisi hengailla vain samanlaisten ihmisten kanssa, Komulainen näkee nyt.

Toisetkin seuraavat Jeesusta täysillä

Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta löytyi älyllisesti tyydyttävä ympäristö kristinuskon tutkimiseen.

Ahkera lukija erottautui jo ensimmäisinä opiskeluvuosina edukseen ikäpolvensa nuorten teologi-intellektuellien joukossa. Lukuharrastus on säilynyt. Jyri Komulainen on ollut onnekas siinä, että hän on saanut sisällytettyä omat kiinnostuksen kohteensa ja intohimonsa leipätyöhön.

– Esimerkiksi eräänäkin jouluaattona tajusin lukevani teologiaa siinä välissä, kun lapset puuhasivat jotain muuta. Monista kirjasuunnitelmistani olen kuitenkin luopunut, koska haluan olla heidän elämässään läsnä. Lapset on pakko pitää ajattelussa ensi sijalla, vaikka liian usein olenkin ajatuksissani poissa.

Komulaisen ekumeeninen ajattelu muuttui opiskeluvuosina radikaalisti.

– Vanhoissa seurakuntapiireissäni oli hämmästyttävän antiekumeeninen asenne. Siellä pohdittiin vakavasti, voiko katolilainenkin pelastua. Ekumenian pelko on käsittämätöntä. Toiset kristityt seuraavat Jeesusta täysillä, vaikka vähän eri tavalla kuin me, mutta kaikkien pitäisi muka olla samanlaisia kuin me!

Sopeutuminen Suomeen lähetyskenttänä

Konservatiivisesta taustasta tuleva teologi ei ole suostunut sittemmin asettumaan konservatiivi–liberaali -lokeroihin.

– Kirkossa tarvitaan korkeaprofiilista, kristillisestä identiteetistä kiinni pitävää teologiaa, joka perustuu avoimeen todellisuuden kohtaamiseen, tietoon ja tutkimukseen. Sekä konservatiivit että liberaalit ovat kärjistetyissä muodoissaan väärässä.

– Pahimmillaan konservatiivit kääntyvät taaksepäin ja liberaalit uudistavat ilman kristinuskon perinteen jatkuvuutta. Näen kristinuskon tradition voimavarana, jonka voi kytkeä nykyajan ajatteluun. Kirkon uudistumisessa pitää olla mukana molemmat puolet.

Yhtenäiskulttuurin rakenteet näyttävät murtuvan. Jyri Komulaisesta on selvää, että Suomi on jo lähetyskenttä. Kirkon uudistusohjelma lähtee näiden tosiasioiden tunnustamisesta.

– Jo varhaisilla kristityillä oli vahva sopeutumiskyky uusiin tilanteisiin. He uivat aikansa kulttuurissa kuin kala vedessä, ja poikkesivat silti aikalaisistaan arvopohjaltaan. Kun kristillinen identiteetti on tarpeeksi vahva, Jumalan valtakunnan arvoja voidaan viedä rohkeasti mitä erilaisimpiin ympäristöihin.

– Kristinuskosta puhumiseen tarvitaan monia erilaisia tapoja ja uusia kielikuvia. Kirkon pitäisi myös hämmentää ja viedä epämukavuusalueelle, jolle Jeesuskin vei jatkuvasti. Kirkolla pitää olla kriittinen funktio suhteessa yhteiskuntaan.

Oikeudenmukaisuuden valtakuntaa kohti

Toisin kuin mediasta saattaisi päätellä, kristinuskon pelastava sanoma ei keskity seksuaalietiikkaan tai ihmisen ulkoisen hurskauden kiillottamiseen, Jyri Komulainen huomauttaa.

– Jeesus sanoo, että meidän pitää rakastaa lähimmäistä niin kuin itseämme. Kaikki ihmiset ovat kuin veljiä ja sisaria. Tämä koskee myös eri tavoin köyhiä, syrjäytyneitä ja marginaalissa olevia ihmisiä, jotka on Jumalan valtakunnassa otettava muiden mukaan.

– Kirkon uudistusprosessissa on ymmärrettävä, että oikeudenmukaisuuden toteutuminen kuuluu olennaisesti kristinuskoon. Jumalan valtakunta on myös oikeudenmukaisuuden valtakunta.

Oikeudenmukaisen yhteiskunnan tekninen rakentaminen on poliitikkojen tehtävä, mutta kirkon täytyy muistuttaa sen henkisistä ja eettisistä perusteista, Komulainen korostaa.

– Kirkolla on sanoma pelastuksesta ja rauhasta, jonka Jumala on valmistanut meille. Sen seurauksena kristityt yrittävät löytää yhteyden kaikkien ihmisten kanssa. Ketään ei saa syrjiä, ja leipää on jaettava yhdessä.

Ennalta ehättävä armo toimii kaikkialla

Uskonnontutkijan kiinnostuksen kohteisiin kuuluu myös katolinen kirkko. Paavi Franciscus on tehnyt suuren vaikutuksen kyvyllään esittää puhuttelevasti sielunhoidolliset ja sosiaalieettiset näkemyksensä.

– Meillä luterilaisilla on paljon opittavaa paavilta. Olen iloinnut siitä, että meillä on maailman mittakaavassa kristillinen johtaja, joka pystyy sanoittamaan ihmisenä olemisen haasteet ja ottamaan ne vakavasti.

Jyri Komulainen pitää Raamatun ihmiskäsitystä keskimäärin optimisempana kuin luterilaista katsantoa.

– Raamatussa on paljon valoisaa uskoa ja uskoa inhimillisen elämän arvokkuuteen. Jumalalla on aloite ihmisten suhteen. Hän saattaa toimia mitä erilaisimpien henkisten rakenteiden ja kulttuurien kautta. Jumalan ennalta ehättävä armo vaikuttaa sielläkin, missä kristinusko ei ole saanut vielä jalansijaa.

– Suomi maallistuu, mutta globaalisti kristinuskolla menee hyvin. Uskontokriitikoille ja vapaa-ajattelijoille voisi olla avartavaa nähdä, miten suuri positiivinen merkitys kristinuskolla on tämän päivän maailmassa, usein myös sosiaalisena uudistajana, piispainkokouksen pääsihteeri huomauttaa.

Komulaisen katsannossa maailma ja sen erilaiset ihmiset eivät ole enää pelottavia ja kristinuskoa uhkaavia, koska koko maailma on Jumalan maailma.

Dostojevski ja Lewis inspiroivat

Kristinuskon perimmäisiä merkityksiä on Jyri Komulaisen mielestä sanoittanut sitten Raamatun päivien parhaiten venäläiskirjailija Fjodor Dostojevski.

– Dostojevski kuvasi syvällisesti kristinuskon armoluonteen ja toisaalta raadollisen ihmisen keskeneräisyyden – sisäiset demonit, jotka meitä repivät. Mitja ja Ivan Karamazov eivät pysty vastustamaan näitä tuhovoimia, mutta heidän veljensä Aljoša viittaa kohti valoa: emme ehkä näe toisiamme enää ennen ylösnousemusta, mutta olimme sentään yhdessä hyviä ja puhtaita edes hetken.

– Protestanttisessa perinteessämme on osin yksipuolisen pessimistinen ihmiskäsitys. Maahan jäädään helposti makaamaan, eikä oteta niitä askelia, jotka voidaan ottaa. Ei edes raahauduta eteenpäin. Missään ei ole puhdasta ja synnitöntä ihmisyyttä, mutta silti täytyy säilyttää toiveikas pyrkimys kohti valoa.

Myös englantilainen C. S. Lewis heijastaa kirjoissaan uskoa Jumalan luomissa ihmisissä olevaan hyvään.

– Kirjailijoita yhdistää pessimistinen yleisviritys, mutta silti heillä on vahva toivon elementti – usko yllättäviin mahdollisuuksiin maailmassa, joka on kauttaaltaan Jumalan vaikutuspiirissä.



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä