28.2.2013Teksti: Janne VillaKuvat: Jani Laukkanen

Uskonnon aarteisto avautui radikaalille

anna kontula

Yksilön kannalta uskossa on kysymys vallankumouksellisista asioista. Siksi on tärkeää, että etsijä löytää kokemuksilleen sanoja ja paikan, jossa uskonkysymyksiä voi työstää eteenpäin. Usein uskon sanoja vain on etsittävä pitkään ja monta kertaa umpikujien kautta, sanoo Vasemmistoliiton kansanedustaja Anna Kontula.

Anna Kontulan, 35, äiti ja kasvatti-isä olivat poliittisesti aktiivisia vasemmistoradikaaleja. Perheessä painotettiin sitä, ettei hyvän elämän tavoittelu voi tarkoittaa vain yksilön hyvän elämän etsimistä. Valistuneen kansalaisen velvollisuutena on vaikuttaa yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin.

Tytär jatkoi vanhempiensa aatteellista perinnettä. Yhteiskuntatieteiden tohtoriksi valmistunut sosiologi on osallistunut politiikkaan ja ihmisoikeusliikkeeseen sekä ay- ja kansalaisjärjestötoimintaan. Kansanedustajaksi hänet valittiin vuonna 2011.

Paikoin provokatiivisen yhteiskuntakeskustelijan ja tutkijan aiheita ovat olleet työelämän murros, feminismi, siirtolaispolitiikka ja harmaa työ rakennusalalla. Kiivasta polemiikkia herättänyt väitöskirja Punainen eksodus (2008) käsitteli prostituutiota Suomessa.

Mystinen kokemus on poliittista

Viime aikoina kansanedustajan mieltä ovat poltelleet myös uskonnolliset kysymykset. KirjaMistä ei voi puhua (Into) käsittelee erittäin kiinnostavasti uskon merkitystä.

Aiemmin Anna Kontula on katsonut velvollisuudekseen kirjoittaa lähinnä yhteiskunnallisista ongelmista. Tätä teosta hän valmisteli vain itseään varten. Aihepiiri tuntui irtiotolta suhteessa muuhun työhön.

Mutta kuten usein käy, henkilökohtainen on poliittista?

– Poliittista tässä on kyllä se, että haluan osoittaa elämän olevan paljon muutakin kuin mitä laskukoneella voi päätellä. Rationaalisuutta ylikorostetaan yhteiskunnassamme. Elämän tärkeimmät asiat tapahtuvat kuitenkin rationaalisen järjen alueen ulkopuolella: ne tunteet, jotka meillä on läheisiämme kohtaan, kauneuden ja hengellisyyden kokemukset.

– Mystisistä kokemuksista puhuminen on tärkeää, sillä se avaa tilaa ihmisen tunnemaailman ja hengellisen ulottuvuuden ilmaisemiselle, jota meillä Suomessa pelätään tai pidetään epäuskottavan ihmisen merkkinä.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä