16.10.2014Teksti Arja-Leena PaavolaKuva Tanja Deichmann

Valtataistelu tuhosi taiteilijaperheen

k-42-2014-16-Markojuhani Rautavaara 2











Muusikko Markojuhani Rautavaaran lapsuus oli ahdistava vanhempien riidellessä raivokkaasti. Viisikymppisenä hän voi jo katsoa taaksepäin ja suhtautua perhedraaman osapuoliin armollisesti.

Rautavaarojen kodissa luotiin musiikkia taukoamatta. Äiti, Mariaheidi Rautavaara oli kansainvälistä arvostusta saavuttanut oopperalaulaja ja isä Einojuhani Suomen tunnetuimpia nykysäveltäjiä.

– Äiti opetti kotona laulun lisäksi pianonsoittoa, ja isä taas keskittyi pääasiassa sävellystyöhön. Itse soitin jo pienenä selloa ja pianoa, mutta tärkein minulle oli Cantores Minores -kuoro, jossa lauloin aina äänenmurrokseen asti.

– Jossain vaiheessa sisareni Yija antoi kitaransa käyttööni. Sillä opettelin ensimmäiset murhaavat rokkisoinnut ja siirryin viettämään aikaa autotalliimme, jotta en olisi häirinnyt vakavan musiikin tekijöitämme, Markojuhani muistelee.

Maineen ja lahjakkuuden kyllästämässä perheessä kaikki näytti olevan hyvin, mutta seinien sisällä raivottiin ja alistettiin. Käynnissä oli jatkuva valtataistelu, ”kolmas maailmansota”, niin kuin lapset vanhempiensa avioliittoa nimittivät.

Samuli Tiikkajan kesällä ilmestyneessä kirjassa Tulisaarna, Einojuhani Rautavaaran elämä ja teokset (Teos 2014), leväytetään Markojuhanin lapsuusperheen tarina julkisuuteen. Sen ilmestyttyä iltapäivälehden lööpissä kerrottiin kirjaan perustuen Rautavaarojen ”23 vuoden avioliittohelvetistä” molemminpuolista väkivaltaa ja muita raadollisia yksityiskohtia myöten.

Pohjimmiltaan kyse oli kahden täysin toisilleen sopimattoman ihmisen avioliitosta. Tiikkajan kirjassa tosin äänensä saa vain osapuolista toinen, sillä Mariaheidi kuoli syöpään vuonna 2004. Se kuitenkin on selvää, että koko kolmen lapsen sisaruskatraalle perhe oli painajaismainen kasvuympäristö, josta kaikki halusivat mahdollisimman pian pois.

– Vanhempiemme varsinkin ilta- ja yöaikaan osuneet yhteenotot olivat pelottavia. Niistä myös naapurusto oli takuulla tietoinen, mutta ajan tavan mukaan kukaan ei puuttunut asiaan, Markojuhani sanoo.

Lue koko juttu Sanasta 42/2014


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä