29.8.2013Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Vanhemman läheisyys on lapsen henkivakuutus

k-35-2013-04-Jukka Mäkelä@Jani Laukkanen

Viime vuosina on saatu valtavasti uutta tietoa lapsen terveestä ja häiriintyvästä kehityksestä. – Ihminen on sosiaalinen laji. Moni lapsi ja nuori tarvitsisi tuekseen enemmän aikuisia, jotka hyväksyvät hänet ihmisenä varauksetta ja antavat perspektiiviä aikuisten maailmaan, sanoo lastenpsykiatri Jukka Mäkelä.

Kriittisten lapsuusvuosien merkitystä ihmisen psyykkiselle, hengelliselle ja jopa fyysiselle rakentumiselle lienee vaikea liioitella.

Esimerkiksi eläintutkimus ja lastenpsykiatria näyttävät tukevan Vanhasta testamentistakin tuttua, tylyn tuntuista mutta monessa suvussa kohdalleen osunutta mallia:

Vanhempien välinpitämättömyys ja ”isien pahat teot” saattavat siirtyä kolmanteen tai neljänteen polveen, ellei niiden negatiivista kierrettä katkaista tietoisesti, kovalla työllä tai läheisten ihmisten osoittamalla hellittämättömällä rakkaudella.

 Vastaavasti rakkaudellinen kasvatus antaa keskimäärin hyvät edellytykset elämään, perusturvallisuutta, joka tuottaa tasapainoa ja harmoniaa.

Läheskään kaikki lapset eivät – onneksi tai epäonneksi – seuraa suoraan vanhempiensa viitoittamaa tietä, mutta todennäköisyys tiettyjen henkisten vaikutteiden ja käytösmallien siirtymiseen on suuri.

Hellä hoito heijastuu aikuisuuteen asti

Lapsen kehityksen ja varhaisen vuorovaikutuksen asiantuntija Jukka Mäkelä esittelee innostuneesti eläintutkimuksia, joissa on saatu kallisarvoista tietoa myös ihmisestä. Eri lajien aivojen kehityksessä pätevät pitkälti samat lainalaisuudet.

Rotanpoikasen saama hoito vaikuttaa aikuisen rotan stressinsietokykyyn ja siihen, millaiseksi sen taipumus masennukseen, päihteiden käyttöön ja omien poikasten laiminlyöntiin kehittyy.

– Mitä enemmän rottaemo nuolee poikasta, sitä sosiaalisempi, levollisempi, älykkäämpi ja vähemmän aggressiivinen siitä tulee isona. Myös fyysinen kasvu vahvistuu: rotalla on vähemmän sydänsairauksia ja rappeutumia.

Ihmisen ja rotan ratkaiseva ero

Ihminen eroaa eläinlajeista ratkaisevasti siinä suhteessa, että me synnymme tähän maailmaan täysin keskeneräisinä ja selviytymiskyvyttöminä.

Eläimet kehittyvät usein jo kohdussa tai munan suojissa suhteellisen pitkälle.

Merkittävä osa ihmisaivojen kehityksestä tapahtuu vasta vuosien saatossa, aivojen käytön ja kokemusten vaikuttamana.

– Tämä pitkä kehitys on ihmislajin vahvuus ja tekee meidät muiden lajien joukossa voittamattomaksi, mutta myös hyvin haavoittuvaksi, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä tähdentää.

Vastaus vauvan viestiin on elintärkeä

Sen, mitä rottaemo tekee nuolemalla, hyvä ihmisen emo – äiti tai isä – tekee monin eri tavoin, Jukka Mäkelä vertaa. Vanhempi pitää lasta sylissään ja käyttää aaltoilevia, melodisia äänenpainoja. Hän silittää lasta tavalla, joka välittää rauhoittavia viestejä.

– Kosketuksessa on kanava syvimpiin kerroksiimme. Ja kaikkein tärkeintä on, että vanhempi vastaa vauvan viesteihin: katseeseen, kurottamiseen ja jokelteluun.

– Vauvalla on synnynnäinen kyky huomata, kun hänen viesteihinsä vastataan hyväksyvällä tavalla. Vauvaa ei tietenkään voi eikä kuulu pitää sylissä koko ajan. Hänellä on jatkuvasti kehittyvä kyky ymmärtää aikuisen etävastaus: ”Sinä olet mielessäni ja kuulen viestisi.”

Pahinta vauvalle on se, ettei hänelle vastata.

Rotta tarvitsee stressiä vähentävien aivotoimintojensa muodostumiseen muutaman viikon, simpanssi vuoden. Ihmisen stressiä säätelevän hermoston kehitys vie ainakin 12 vuotta. Siihen saakka ihminen hyötyy jokaisesta tilanteesta, jossa joku vastaa hänen viesteihinsä.

Suomen huonoin kasvatusperinne

Lapsuuden pitkä kehitysvaihe mahdollistaa ihmisaivojen valtavan kehityksen verrattuna muihin lajeihin. Ihmislapsen vahvuutena on sekin, että jokeltelun ja myöhemmin kielen kautta hän voi saada vastauksia viesteihinsä usealta eri henkilöltä.

– Vanhemmuuden kantaminen yhdessä on välttämätön ja valtava voimavara. Lapsi tarvitsee useita läheisiä ihmisiä, jotka vastaavat hänelle luotettavasti ja vahvasti. Tämä varhainen vuorovaikutus on tärkeää jatkuvassa aistimustulvassa, jossa lapsen mieli ylikuormittuu helposti.

Yhdessäolon ja yhdessä tekemisen myötä lapselle syntyy perusluottamus ihmisiin ja uskallus tutustua tähän maailmaan.

– Huonoin kasvatusperinne Suomessa on se, että vanhemmat kehuskelevat, kuinka lapset opetetaan pärjäämään yksin jo pienenä. He kun joutuvat olemaan tässä maailmassakin yksin.

Joidenkin mielestä lasta ei saa edes ottaa liikaa syliin, ettei hän totu siihen. Tosiasiassa läheisyys ja kommunikointi sekä yhdessä oleminen ja tekeminen kasvattavat itsevarmuutta, sosiaalisuutta ja empatiaa. Ilot vahvistuvat ja surut vähenevät.

– Suomalaiseen kasvatusperinteeseen kuuluu tietty etäisyys. Jos lapsen viesteihin ei vastata riittävän nopeasti, hän oppii olemaan pyytämättä apua oman stressinsä noustessa.

Vanhemmat tarvitsevat taakan jakajia

Myös vanhempien stressiä vähentää parhaiten se, kun omaan avunpyyntöön vastataan, Jukka Mäkelä painottaa.

Vaan kun väsynyt äiti kertoo terveydenhoitajalle, ettei jaksa enää yövalvomista, hänelle vastataan, että vaikein valvomisjakso menee ohi kolmessa kuukaudessa. Ellet jaksa vielä senkään jälkeen, sinun täytyy tehdä itsestäsi ilmoitus viranomaisille.

– Lastensuojeluilmoituksen tekeminen itsestä on absurdia. Perheet tarvitsisivat vain jonkun jakamaan lastenhoidon ja vanhemmuuden taakkaa.

– Eniten eroja tapahtuu perheissä, joissa on 3-vuotias lapsi. Kun vanhemmat ovat liian kuormitettuja, lapset ovat aina kaltoin kohtelun vaarassa, Jukka Mäkelä toteaa.

Yhteiskunnan sokea piste

1990-luvun lamavuosina lapsiperheiden kotipalveluita ajettiin alas. Samaan aikaan vähennettiin myös esimerkiksi neuvoloiden perhevalmennusta ja kotikäyntejä.

Yhteiskunnan viesti oli se, että perheiden pitää pärjätä yksin. Mutta kaikki perheet eivät pärjänneet, ja siitä kertovat reilusti lisääntyneet huostaanotot.

Halpa tuli jälleen kerran kalliiksi, sillä jokainen huostaanotto ja syrjäytynyt nuori maksaa paljon.

– Tämä on järjetön yhtälö ja sokea piste yhteiskunnassamme. Taloudellista tehokkuutta korostettaessa kymmenien tuhansien nuorten annetaan syrjäytyä. Tässä on jotakin, mitä en ymmärrä, lastenpsykiatri Jukka Mäkelä hymähtää ja lyö esiin ankaran tilaston.

Noin 10 prosenttia lapsista kokee emotionaalista, fyysistä tai seksuaalista kaltoin kohtelua tai altistuu perheväkivallan ilmapiirille aikuisten väkivaltaa todistaessaan.

Vuorovaikutustaitoja on tuettava

Syrjäytymisprosessi alkaa usein jo päivähoidossa, jossa käytöshäiriöt vaikuttavat ikätoverien ja hoitajien negatiiviseen suhtautumiseen.

Toiset lapset jättävät poikkeuksellisesti tai oudosti käyttäytyvän lapsen helposti leikkiensä ja ryhmiensä ulkopuolelle. Myöskään hoitajat, opettajat ja muut aikuiset eivät välttämättä osaa tulla oikein toimeen sellaisten ihmistaimien kanssa, jotka eivät osaa asettua toivottuun ”kiltin lapsen” käyttäytymismuottiin.

Koulussa lapsi, jolla on sosiaalisuuden vaikeuksia, tulee helposti kiusatuksi tai liittyy kiusaajiin.

Ellei lapsella ole edes yhtä aikuista, joka hyväksyy hänet varauksetta, hyväksyntä täytyy hakea muualta. Sitä tarjoaa vaikkapa päihteiden käyttäjien tai rötöstelijöiden porukka.

– Kalliiksi taloudellisesti ja inhimillisesti tulevalta syrjäytymiseltä voitaisiin välttyä, jos jo kriittisessä alkuvaiheessa lapsen ja hänen ympärillään olevien aikuisten vuorovaikutustaitoja tuettaisiin, Jukka Mäkelä muistuttaa.

Pienen lapsen käytöshäiriö on yleensä hoidettavissa, jos vanhemmat, hoitajat, opettajat ja ympärillä olevat aikuiset ylipäänsä yhdistävät voimansa.

Ratkaisun avain ei ole siinä, että lapsi laitetaan heti terapiaan. Aikuisia on autettava ymmärtämään temperamentiltaan erilaisia lapsia sekä vastaamaan näiden viesteihin ja käytökseen, määrätietoisen järjestelmällisesti, myönteisellä ja rakentavalla tavalla.

Vuorovaikutustaidot ovat opittavissa niin kuin mitkä tahansa taidot. Aikuisten kannattaa käyttää mahdollisimman vähän rankaisevia toimenpiteitä. Niitä paremmin toimii lapsen positiivinen vahvistaminen, Jukka Mäkelä suosittelee. Se on vastaavasti erityisen tärkeää: lapsi ei mitenkään voi tietää, kuinka yhteisössä tulee toimia. Se täytyy opettaa.

Lapsen toiminnalle on siis asetettava selkeät raamit, joiden sisässä hän pystyy käyttäytymään oikein.

Kuka uskoisi lapsen unelmiin

Kaikkea ennaltaehkäisevää lastenhuoltotyötä on mahdotonta tehdä virkatyönä. Elleivät vanhempien voimavarat ja yhteiskunnan tukiverkot riitä, perheet kaipaavat vapaaehtoisia auttajia esimerkiksi järjestöjen kautta, Jukka Mäkelä näkee.

Pulassa olevat lapsiperheet tarvitsevat nyt niitä aikuisia, jotka vastaavat lasten viesteihin silloin, kun vanhemmat eivät ehdi tai jaksa.

Jukka Mäkelällä on ”avara kristillinen tausta ja hengellinen maailmankatsomus”. Hän on muun muassa kirjoittanut rukouksia teokseen Taivas varjele – Joka äijän rukouskirja. Mäkelä ei toimi aktiivisesti seurakunnassa, mutta hän opettaa mielellään kirkon lapsityöntekijöitä.

Kirkko tekee runsaasti arvokasta työtä lasten ja nuorten parissa, mutta ahtaalla olevien lapsiperheiden ja vanhempien tukemisessa voisi löytyä uutta työsarkaa myös seurakuntien vapaaehtoistyön ja kristillisten järjestöjen toimijoille.

– Hyvin elämässään selvinneitä lapsia, joiden perheissä on ollut paljon riskitekijöitä, yhdistää yksi asia. Heillä on ollut lähettyvillään edes yksi aikuinen, joka on uskonut lapseen ja tukenut häntä unelmien toteuttamisessa.


 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä