19.9.2013Teksti Janne VillaKuva Jani Laukkanen

Vanhemmat ratkaisevat Suomen suunnan

k-38-2013-04-tuomas kurttila 2.jpg

Jos vanhemmat vain yhdistävät voimansa päiväkodeissa ja kouluissa ja koko yhteisö saadaan pelaamaan samaan maaliin, aivan erilaisistakin sosiaalisista taustoista tulevat lapset voivat pärjätä häkellyttävän hyvin, sanoo Vanhempainliiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila.

Lapset nukkuvat liian vähän. Ne pelaavat outoja pelejä ja huvittelevat itsensä hengiltä muun muassa tanssimalla.

Nämä olivat vanhempien kolme perushuolenaihetta reilut sata vuotta sitten, kun Suomen Vanhempainliitto perustettiin.

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja ja kolmen lapsen isä Tuomas Kurttila tuntee tarkoin myös nykyisien ja -äitien murheet. Hän käy puhumassa päiväkodeissa ja kouluissa ja tukee 1400 liittoonsa kuuluvaa vanhempainyhdistystä.

Vanhemmat ovat tätä nykyä huolissaan jälkikasvunsa vähäisestä unen määrästä. Lapset pelaavat aivan liikaa epäilyttäviä tietokonepelejä ja juovat epäterveellisiä energiajuomia. He keskittyvät yleiseen hurvitteluun hyvien ja kehittävien harrastusten sekä koulutöiden sijasta...

Vanhempainliitto tukee lasten yhteistä kasvattamista päiväkodin ja koulun kanssa ja vanhempien keskinäistä vuorovaikutusta sekä vanhemmuuden arvostusta.

– Yksilökeskeisen ajattelun mukaan jokaisen perheen tulee hoitaa vain omat asiansa. Vanhempainliitto haluaa näyttää, että meillä on paljon yhteisiä murheita – ja tavoitteita. Rohkaisemme puhumaan niistä avoimesti.

– Vanhemmat tarvitsevat yhteistyötä ja apua monien kasvatukseen liittyvien hämmentävien kysymysten edessä. Vanhempien täytyy kantaa myös toistensa taakkoja, toiminnanjohtaja linjaa.

Negatiivinen kierre mitättömyyden kuiluihin

Vanhemmuuden matkasaarnaajana Suomea kiertäessään Tuomas Kurttila on kiinnittänyt huomiota koulukohtaisiin tasoeroihin, jotka ovat kasvaneet hiljalleen. Kaksi vierekkäistäkin koulua voi toimia aivan eri tavalla.

– Opettajia lomautetaan ja koulun resursseja kavennetaan, kun kunnissa säästetään vimmatusti juustohöylällä. Työttömien ja kotona olevien vanhempien lasten päivähoito-oikeutta rajataan, vaikka tutkimusten mukaan juuri näille lapsille päivähoidosta on eniten apua, Kurttila ihmettelee.

Lasten ja nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäiseviä palveluita leikataan, vaikka 1990-luvun alun leikkausten laskujakin maksetaan vielä lama-ajan lapsissa, jotka syrjäytyivät systeemistä ja kävivät pelkän peruskoulun.

Tuomas Kurttila pelkää, että olemme palaamassa entisaikojen Suomeen, jossa syntyperäiset sosiaaliset erot määrittivät pitkälti sen, kuinka ihminen saattoi edetä elämässään.

Vanhempien taustat ja toimeentuloerot määrittelevät taas entistä enemmän lasten pärjäämistä ja koulussa menestymistä.

– Tarvitsemme positiivista diskriminaatiota: on tuettava erityisesti niitä kouluja, joiden ympäristössä on paljon sosiaalisia ongelmia ja toimeentulo-ongelmia.

– Ellemme tue lisäksi määrätietoisesti syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria, heitä tippuu mitättömyyden kuiluihin, ja se on surkeaa nähtävää. Sitten me hoidamme syrjäytymisestä syntynyttä laskua, ja kun laskun maksamiseen ei ole varaa, syrjäytyneiltä leikataan taas.

Hyvinvointipalveluiden leikkaukset osuvat usein kipeimmin niihin, joilla menee muutenkin huonoimmin. Ne lapset, joiden vanhemmat eivät jaksa pitää huolta ja ääntä itsestään tai taistella jälkikasvunsa puolesta, joutuvat helposti sivuraiteelle.

Rankka kysymys hyvinvoivalle keskiluokalle

Vahvojen yhteiskunnassa pärjäävät ne, jotka osaavat hoitaa asiansa. Heikompivoimaiset jäävät kurjistumisen kierteeseen, Vanhempainliiton toiminnanjohtaja varoittaa.

– Rankka kysymys suurelle hyvinvoivalle keskiluokalle on, koskettaako heikompiosaisten hätä meitä. Hyväksymmekö hiljaisesti sen, että osa porukasta putoaa pois hyvinvoinnin kärryiltä? Sallimmeko uuden köyhälistön syntymisen?

– Entä onko meillä vanhemmilla aikaa, voimia ja halua toimia yhteiseksi hyväksi myös päiväkodissa ja koulussa, Kurttila haastaa.

Hän pitää yhteiskunnallista vaikuttamista ja oman lähiyhteisön puolesta toimimista jokaisen siihen kykenevän kansalaisen velvollisuutena.

– On oltava aina valmiina kuin partiolainen palvelemaan muita, jos itseltä vain löytyy voimavaroja jaettavaksi. Aikansa voi tietysti käyttää paljon muuhunkin, ja kun oma elämä on kohdillaan, miksi välittää muista?

– Osa hyvinvoivista kansalaisista kokee, ettei heidän tarvitse osallistua yhteiseen päätöksentekoon ja toimintaan, kun oma elämä sujuu. Verojen maksaminen riittää. Tämä asenne voi olla myös välinpitämättömyyttä ja kylmyyttä.

Tarvitsemme kulttuurista lukutaitoa

Vanhempainliiton toiminnanjohtaja tekee asioita pohtiessaan laajoja synteesejä. Hän tarkastelee vanhemmuuden ja yhteiskunnan kehitystä monipuolisesti kulttuurin, historian ja uskonnon näkökulmista.

– Elämää ei voi oppia kirjasta lukemalla, mutta meidän kannattaa lukea paljon. Elämää voi analysoida kirja kädessä. Työpaikallani olen puhunut yhdestä aikamme perisynnistä: kaiken infoähkyn keskellä luemme aivan liian vähän.

Vanhempainliitossa pyritään siihen, että jokainen työntekijä ehtisi lukea muutakin kuin muistioita ja 400-sivuisia raportteja.

– Jos olemme vain pienen sektorin eksperttejä, koko kehikko jää näkemättä ja synteesit luomatta.

Kirkolla on ollut historiallisesti hyvä kulttuurinen lukutaito, Tuomas Kurttila näkee. Yhteiskunnan muutoksiin on kyetty reagoimaan. Tätä lukutaitoa tarvitaan nyt, kun monikulttuurisuus ja ison kansanosan vieraantuminen kristinuskosta pakottavat sopeutumaan uuteen tilanteeseen.

Luottamuksen rakentaminen on tärkeää kirkon edustajille, jotka toimivat koulumaailmassa. Kurttila toivoo, että seurakunnat voisivat vastaisuudessakin tehdä yhteistyötä koulun kanssa.

– Asetelma oli pitkään sellainen, että papit ja opettajat kaatoivat uskonnon sisältöjä ylhäältä alaspäin. Sellaista opetustapaa ei enää pidetä motivoivana.

– Uskonnonopettajien ja meidän uskonnollista kasvatusta antavien vanhempien on pohdittava, miten voisimme herättää lapsissa hengellistä ruokahalua. Se on avautumista omille uskonnollisille pohdinnoille. Ihminen tarvitsee tilaa ja vapautta kokemustensa ja ajatustensa työstämiseen.

Uskonnollisista perinteistä pidettävä huolta

Kun uskonto on esillä koulun tilaisuuksissa, täytyy kuulla myös niitä vanhempia, joilla ei ole kosketusta mihinkään kirkkokuntaan tai hengelliseen maailmaan.

– Uskonnon pelko nousee usein tuntemattoman pelosta. Mitä ei omakohtaisesti tunneta, siihen ei luoteta, ja mihin ei luoteta, sitä pelätään.

– Olemme joutuneet rajankäyntiin siitä, mikä on kaikille yhteistä uskonnonopetusta. Jokainen lapsi tarvitsee kuitenkin jonkinlaista uskonnollista lukutaitoa ja eettistä pohdintaa, riippumatta siitä, kuuluuko hän kirkkoon.

Kaikki koulut eivät enää sisällytä juhliinsa uskonnollista ohjelmaa.

– Jotkut vanhempainyhdistykset järjestävät jo joulujuhlia. On upeaa, että perinteistä pidetään näin huolta. Kulttuurisesti on iso kysymys, annammeko yhä yhteisöllisesti arvon suomalaiselle juhlaperinteelle sekä arjen ja pyhän vaihtelulle.

Vanhempainliitto on mukana opetussuunnitelman kehitystyössä. Uskonnonopetuksen suhteen on kärjistettynä kaksi vaihtoehtoa.

– Joko rakennamme kliinisen oppimisympäristön, jossa mikään katsomus tai uskonto ei näy eikä tunnu. Siinä ei kukaan pety ja koe tulevansa väärinymmärretyksi. Asia ratkaistaan sulkemalla uskonto pois.

– Toinen vaihtoehto on positiivisten vapauksien tie, jossa mahdollistamme erilaisten perinteiden näkymisen ja kokemuksellisen oppimisen. Minusta erilaisuuden hyväksyminen rikastuttaa kaikkia ja on monikulttuurisuuteen ja globaaliin maailmaan sopeutuvan Suomen tie.

Kurkistaa maailmaan monesta ikkunasta

Tuomas Kurttila lähti opiskelemaan teologiaa aikuisiällä, oltuaan jo hallintotieteiden maisteri ja työelämässä.

– Halusin saada syvyyttä elämän, yhteiskunnan ja aikamme ihmisen ymmärtämiseen. Jossain vaiheessa voisin toimia mielelläni myös pappina. Arvostan suuresti monia kirkollisia toimijoita. Seurakunnissa tehdään paljon hiljaista, hienoa auttamistyötä esimerkiksi perheiden ja lasten parissa ja diakoniassa.

Uskonnolliselta taustaltaan teologian maisteri on ”avaran kansankirkollinen”. Suvussa on körttiläisiä.

– Olen seurakunnan kerhoa käynyt luterilainen lapsukainen.

Mies on käynyt jonkun kerran ystäviensä kanssa lestadiolaisten suviseuroissa. Hän haastatteli aikoinaan esitelmäänsä varten ortodoksista metropoliitta Leoa, josta tuli tärkeä keskustelukumppani.

– Toisaalta monet hyvät ystäväni ovat kirkosta eronneita ja ateisteja. On hyvä kurkistaa maailmaan monesta ikkunasta. Yritän olla sovinnollinen ja rakentaa omaa hengellistä maailmaani riitelemättä muiden kanssa.

Paavon virsi kuvaa parhaiten

Persoonaansa Tuomas Kurttila kuvailee kiertokautta. Hänen lempioopperansa on körttiläisestä herätysliikejohtajasta Paavo Ruotsalaisesta kertova Viimeiset kiusaukset.

– Siinä on sellainen sävy, jonka tunnistan syvästi itsestäni. Elämänjanoa ja voimaa. Halua muuttaa maailmaa tai tulla ainakin kuulluksi. Ja koko ajan kaipuuta jonnekin.

Miehelle on ollut aina hyvin läheinen myös kyseisessä oopperassakin veisattava Paavon virsi 382, Sinuhun turvaan, Jumala, jo vaivan alta päästä. Minua kuule heikkoa ja häpeästä säästä. Armollinen, nyt rukoilen, armahda Kristuksessa...”

– Tämä on ollut perhevirtemme, jota on veisattu sukujuhlissa. Seurakunnan kerhossa viisivuotiaana pyysin kaikkia jäämään hetkeksi huoneeseen ja lauloin sen.

– Paavon virsi kertoo minusta enemmän kuin mitä itse osaan kertoa, Tuomas Kurttila toteaa.

– On sääli, jos seurakunnat eivät enää tulevaisuudessa saa antaa päiväkodille ja koululle sitä hyvää, mitä niillä on tarjottavanaan. Oman uskonnon kokemusperäinen opetus antaa lisähappea ja ravintoa persoonallisuuden kasvulle ja ihmisen ikuisten kysymysten pohtimiselle.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä