14.7.2016Teksti Erja Taura-JokinenKuvat Erja Taura-Jokinen

Viimeisten hetkien majakka

k-28-2016-04-Seppo Laurell

Merikapteeni Seppo Laurell on majakoiden ystävä, joka on toiminut saattohoidon vapaaehtoisena pidempään kuin yksikään toinen suomalainen.

Laurell uskoo, että ihmisiin on sisäänrakennettuna halu auttaa ja tehdä hyvää.

– Siihen perustunee saattohoidon yhä kasvava suosio vapaaehtoistyön kohteena. On sinänsä helppoa, kun pelkästään oman ajan antaminen riittää.

Kaikista ei kuitenkaan ole kuolevan rinnalla kulkijoiksi. Tarvitaan nöyryyttä ja empatiaa asettua toisen asemaan, nostaa potilas päähenkilöksi:

– Kaikessa pätevä ja täydellinen lähimmäinen ärsyttää usein jo tervettä ihmistä, saati heikkoa potilasta.

Tärkeintä on kuitenkin sitoutuminen.

– Kun ryhtyy saattohoidon vapaaehtoiseksi, tehtävästä ei voi luopua kesken kaiken. Vastuu on kannettava loppuun saakka. Ja siinä olennaisinta on oleminen, ei tekeminen.

Väsyneestä, huonokuntoisesta tai masentuneesta tukihenkilöstä ei ole potilaalle iloa.

– Vapaaehtoisen on hoidettava itseään, nautittava elämästään, latauduttava välillä ja oltava kohtuullisessa määrin tyytyväinen itseensä ja toimintaansa.

Elämän viimeisinä päivinä muistellaan yleensä tärkeitä elämän tapahtumia, saavutuksia, läheisiä, nykyään lomamatkojakin.

Useimmat katuvat sitä, etteivät viettäneet enemmän aikaa rakkaimpien kanssa.

Uskosta ja kuoleman hetkestä ei sen sijaan juttua juuri viritellä.

– Ehkä potilaat käsittelevät näitä asioita papin kanssa.

k-28-2016-04-majakoitaHyvää hengellistä ilmapiiriä Laurell on aistinut majakoilla.

– Niissä kävin työni puolesta vuosina 1967–2000, kun olin merenmittauksessa, luotsipiiripäällikkönä ja merikarttaosaston toimistopäällikkönä. Opin tuntemaan majakkamestarit ja majakanvartijat, joista monet olivat syvästi uskovia, hienoja ihmisiä. Aikoinaan he mm. pitivät majakkasaaren väelle hartaustilaisuuksia sunnuntaisin.

Majakanvartijoiden työ ankarissa luonnonoloissa ja yksinäisyydessä, merenkulkijoiden turvana, on ollut Laurellin mukaan aivan erityistä.

He nauttivat suurta kunnioitusta merenkulkijoiden ja saaristolaisten keskuudessa.

– 1970-luvulla aloin huolestua majakkatornien nopeasta rappeutumisesta, jonka havaitsin työni myötä. Automaation kehitys lopetti useiden majakoiden miehityksen. Kosteus ja ilkivalta tekivät tuhotyötään. Halusin omalta osaltani vaikuttaa siihen, että majakat ja niiden kulttuuri säilyisivät jälkipolville.

Tämä juttu on lyhennelmä. Lue lisää Laurellin kokemuksia saattohoidosta ja majakoista Sanasta 28/2016!  


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä