12.7.2018Sanat: Juhani Huttunen

Anna minun viedä sinut ylemmäs

k-28-2018-oma hetki

Kun minulla on kova stressi, päässäni alkaa soida odottamaton korvamato. Usein kyseessä on musiikki, jota en ole kuunnellut vuosikausiin. Viimeksi kovan paineen alla korvassani alkoi soida legendaarisen Curtis Mayfieldin kappale Soul Music vuodelta 1976. ”Anna minun viedä sinut ylemmäs”, Curtis laulaa kuuluisalla falsetillaan.

Kun Uusi testamentti kertoo, että Jeesuksen kanssa rinnakkain vuorella olivat Mooses ja Elia, kysymys oli siitä, kuka on Messias. Piti kiivetä ylös, korkeammalle, jotta asia kirkastuu. Sitten pilvestä kuului ääni, ”kuulkaa häntä”. Minun pitää siis kuunnella häntä, mitä hänellä on sanottavanaan. En ehkä kuule sitä maailman hälyssä.

Anna minun viedä sinut ylemmäs, lauloi Curtis kepeässä rallissaan. Eikö virressäkin ole, että ”nouskaamme vuorelle korkeimmalle”. Kun on kova paine, on noustava ja kiivettävä hengittämään vuori-ilmaa. Vain ylhäältä voi nähdä kokonaisuuden. Elämä asettuu mittasuhteisiin, kun asioihin saadaan etäisyyttä. Suhteellisuudentaju kasvaa, ja samalla taju siitä, minkä varassa elämä on. Siispä älä huolehdi. Kaikki menee juuri niin kuin on tarkoitettukin.


Päivän evankeliumi

Pietari ja hänen kanssaan olevat opetuslapset olivat vaipuneet syvään uneen. Havahtuessaan he näkivät Jeesuksen kirkkaudessaan ja ne kaksi miestä, jotka olivat hänen kanssaan. Kun nämä olivat lähtemässä Jeesuksen luota, Pietari sanoi: ”Opettaja, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle.” Mutta hän ei tiennyt mitä sanoi.

Pietarin puhuessa tuli pilvi ja peitti paikan varjoonsa. Opetuslapset pelästyivät, kun näkivät miesten peittyneen pilveen. Pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun Poikani, minun valittuni, kuulkaa häntä!” Äänen vaiettua opetuslapset näkivät Jeesuksen olevan yksin. He pysyivät vaiti kaikesta kokemastaan eivätkä vielä silloin kertoneet siitä kenellekään.

Luuk. 9: 28-36


Rukoilemme

Vapahtajamme Jeesus Kristus.

Kiitos, että annat meille juhlahetkiä,

aikoja, jolloin voimme kokea

sinun läsnäolosi erityisen voimakkaasti.

Auta, ettemme kuitenkaan perustaisi

uskoamme tunteiden varaan.

Kiitos Raamatun sanasta, joka ei muutu

Kiitos, että olet luvannut

olla kanssamme kaikki päivät

maailman loppuun asti.

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä