9.8.2018Sanat Ilkka Koivisto

Älä panikoi  

Kolumni Ilkka Koivisto säädetty

Kun mietin muutama viikko sitten päättynyttä ”Villisikojen” eli thaimaalaisen jalkapallojoukkueen pelastusoperaatiota, mieleen tulee monta pelastuskertomusta Raamatusta. Joosef kaivossa, Mooses kaislaveneessä ja myöhemmin kansansa kanssa loukussa Punaisen meren äärellä, Daniel tulisessa pätsissä, ryöväri ristinpuulla. Näissä kertomuksissa pelastus varmasta kuolemasta tuli aina ulkopuolelta.

Näissä kertomuksissa pelastus ei ollut edes yhteistyötä, vaikka toki kaikki pelastettavat olisivat voineet monella tavalla vaikeuttaa tai jopa vastustaa pelastamistaan. Joosef olisi voinut haluta jäädä kaivoon ja Mooses Punaisen meren rannalle. Myös Tham Luangin luolassa pojat olisivat hyvin voineet sanoa: ”Emme halua lähteä. Antakaa meidän jäädä tänne.” Tai: ”Näytätte pelottavilta. Emme uskalla lähteä teidän kanssanne.”

Jos näin olisi käynyt, pelastussukeltajat olisivat tuskin antaneet periksi. Sen sijaan he olisivat suostutelleet: ”Antakaa hyvät lapset pelastaa itsenne!”

Mutta pelastuivatko luolassa olevat pojat sillä hetkellä, kun sukeltajat saapuivat vai vasta päästyään luolasta ulos? Kysymys pelastumisen ajasta ja tavasta askarruttaa myös teologeja: Millä hetkellä uskova pelastuu? Vai onko niin, että pelastus ei olekaan mikään yksittäinen hetki vaan ennemmin prosessi. Vähän kuin matka luolan pimeydestä valoon.

Kun vertaan Tham Luangin pelastusoperaatiota kristinuskon pelastukseen, kaikkein eniten minua puhuttelee sukeltaja-asiantuntijoiden toteamus, että suurin riski pelastusoperaation onnistumisen kannalta on panikointi. Kenen panikointi? Pelastettavan!

Panikoiminen on pelkoa. Niin suura pelkoa, että ihminen ei silloin pysty toimimaan järkevästi. Sana paniikki tulee kreikkalaisen taruston Pan-nimisestä hahmosta, joka toisinaan tykkäsi säikytellä ihmisiä. Paniikki, pan-icon, tarkoittaa sitä yhtäkkistä kauhua, jonka Pan-olento tarinan mukaan aiheutti. Ihmiset Pan-ikoivat! Tällä Panilla oli muuten kädessään huilu, josta on saanut nimensä panhuilu. Ehkä Pan sitten rauhoitteli näitä pelästyttämiään raukkaparkoja soittamalla huiluaan?

Joka tapauksessa, panikoiminen on pelkoa, josta on pelkkää haittaa. Paniikissa ihminen toimii hätiköidysti ja saattaa vahingoittaa sekä itseään ja muita ympärillään. Juuri siksi panikoivan henkilön pelastaminen on äärimmäisen vaikeaa. Uimarantojen hengenpelastajat tietävät tämän. Myös Tham Luangissa tämä tiedettiin. Siksi lääkärisukeltaja antoi pelastettaville pojille vahvasti rauhoittavaa lääkettä. Se esti mahdollisuuden vaaralliseen panikoimisen.

Jumala tietää, että meillä on taipumus panikoida. Hän ei kuitenkaan nukuta meitä syvään uneen vaan rauhoittelee toisella tavalla. Hän sanoo toistuvasti: ”Älä pelkää” — tai: ”rauha teille.” ”Antakaa pelastaa itsenne, te maan ääret kaikki.” Kukaan ei selviydy omin avuin kuolemasta elämään. Jeesus sanoi sen suoraan: ”Ihmiselle se on mahdotonta.”

Jos Tham Luangin tarina olisi tapahtunut kauan sitten muinaisuudessa, se olisi hyvin voinut löytää paikkansa Raamatun pelastuskertomusten joukossa. Niin ihmeellinen pelastuminen on. Jopa Thaimaan Navy SEAL -erikoisjoukot totesivat operaation jälkeen: "Emme tiedä, onko tämä ihme vai tiedettä.” Minä vastaisin, että kyllä oli. Molempia.

Jumala käyttää työssään meitä ihmisiä. Silti ratkaisevassa roolissa pelastuksessa on Hän, joka sanoo: ”Älä panikoi, älä haro vastaan. Anna pelastaa itsesi.”  

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran tiedottaja Kaakkois-Aasiassa.

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä