2.6.2016Freija Özcan

Ettei vain satu virhettä

Pienenä minä pelkäsin mummiani. Mummi oli ankara nainen, joka käytti tyylikkäitä pukuja, piti kotona päässään pallokuvioista huivia ja asusti muistoissani lähinnä hellan ääressä. Sinne hellan äärelle ei ollut muilla asiaa eikä muihinkaan kodin askareisiin. Niissä nimittäin ei saanut sattua virheitä.

Sittemmin olen hartaita kristittyjä seuratessani miettinyt, ettei tämä Jumalan valtakunta kauheasti mummini taloudesta poikkea. Niin paljon siinä on pelkoa. Valitsenko tämän ammatin vai tuon? Otanko tämän puolison vai en ketään? Olenko tätä mieltä vai tuota? Entä jos teen virheen? Tipahdanko A-luokan johdatuksesta B-luokkaan ja lopulta kadotuksen Ö-mappiin?

Niinkin pitkälle olen nähnyt pelon syövän kristittyä, että pitää kaupassa rukoilla johdatusta villapaidan valintaan tai hakea rukousjonosta apua vaivaan, joka hoituisi reseptivapaalla lääkkeellä hetkessä. Ettei vain satu virhettä. Etten vain saa rangaistusta. Ettei vain minua hylätä.

Aikuisena olen ymmärtänyt, että mummi toimi virheellisesti. Minun ei kuitenkaan tarvitse toistaa hänen virheitään. Voin tehdä ihan omiani.

Jumalan valtakunnassakin on lupa olla erehtyväinen. Ei elämää ja sen valintoja tarvitse pelätä. Ilman virheitä nimittäin ei opi eikä kasva. Ja usein Jumala, joka on rakkaus, kääntää nimenomaan erehdykset palvelemaan jotain hyvää.

Ihan lopulta rakkaus peittää virheiden paljouden. Siitähän kristinuskossa on kyse.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä