8.2.2018Teksti Satu Kreivi-Palosaari

Hyyryläisiksi

Asumishistoriani on ollut aika levoton. Kaikki alkoi kyllä perisuomalaiseen tapaan: hankittiin ensin vuokra-asunto, kohta oma rivitalonpätkä, omakotitalo ja lapsia kolme. Lapset toki saatiin, niitä ei hankittu.

Ehkä jo harmillisen tavallinen tarina on sekin, että jossakin vaiheessa kolmannen lapsen jälkeen tuli avioero.

Paluu lähtöruutuun, vuokralle. Elämä jatkui eteenpäin ja edessä oli uuden perheen perustaminen.  Lapsi!

Tuttua kaavaa noudattaen päädyimme asuntovelallisiksi. Omakotitalo!

Kuuden vuoden asumisen jälkeen halusimme muuttaa 20 kilometrin päästä huudeille, lähelle keskustaa.

Kaikki illat kuluivat neljän lapsen kuljettamisessa harrastusrientoihin. Onnistuimme myymään talon ja ostamaan keskustan tuntumasta uuden talon.  Se oli vanha ja ihana. Aloin opiskella.

Lapsella todettiin vakava sairaus. Talo kaipasi remonttia.  Totesimme, että uudessa elämäntilanteessa emme kerta kaikkiaan ehdi tai jaksa laittaa pihoja, saatikka ryhtyä remonttiin.

Myimme talon ja ostimme kerrostalo-osakkeen. Oi, miten ihana oli kerran viikossa saunavuorollaan pakata jaffat koriin ja lähteä porukalla saunaan. Jouluna kaikki taloyhtiön naiset kokoontuivat kylpemään yhdessä. Siinä oli henkeä! Mutta miksi siitäkin lopulta haluttiin muuttaa?

Siksi, että samalla kun tavaramäärä väheni muutosta toiseen, tajusin, että minulle ei ole tärkeää omistaa. En halua paljoa tavaroita, enkä halua omistaa kiinteistöä. En jaksa miettiä rännien uusimista tai putkien vuotamista.  Haluan suuntautua toisenlaisiin asioihin. Teatteriin, musiikkiin, elokuviin, kirkkoon. Haluan istuskella kahviloissa ystävien kanssa. Pitäisi liikkuakin enemmän.

Osake ja omakotitalo vaativat jatkuvaa huolenpitoa ja tulevaisuudensuunnitelmia. Ehkä viiden vuoden kuluttua on uusittava ulkomaali, parvekkeet kaipaavat perushuoltoa pian. Minä haluan elää sellaista elämää kuin haluan elää. Nyt.

Pojan etenevä sairaus ja vanhempien suhteellisen lyhyeksi jäänyt vanhuus ovat muuttaneet ajattelua. Arvostan ihmisiä, joiden vilja-aitat ovat täynnä pahan päivän varalle. Minun täytyy tehdä toisin.

Olemme asuneet nyt kaksi vuotta vuokra-asunnossa. Moni ihmettelee ratkaisua. Teillähän on nyt viratkin. Miksi ette osta?

Minusta on aivan mahtavaa olla vuokralainen.  Elämä ei ole lukkoon lyötyä viisikymppisenä. Näkökulmaa voi välillä vaihtaa. Konkreettisesti. Vuokralaisena kaikki tuntuu mahdolliselta.

Voin toki lentää asunnosta ulos, jos vuokranantaja jostakin syystä tarvitsee asuntoa toiseen käyttöön tai haluaa myydä sen. Mutta entä sitten?


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä