24.5.2018Teksti Eija-Riitta Korhola

Menneisyys ei ole minun

Eija Riitta Korhola mv

Oletko joskus muuttanut kotia ja kokenut sen hämmentävän tunteen, että entistä kotia ei enää ole, vaikka muistoissasi osaat sen vielä tarkkaan kuvitella? Voisit kävellä siellä silmät kiinni. Kun heräät ensimmäisenä aamuna uudessa paikassa, joudut totuttelemaan uusiin askeleisiin ja reitteihin. Nyt keittiö on tuolla, ja vessa tässä.  Ehkä ajat vielä pari kertaa hajamielisenä entisen kodin pihalle, kunnes havahdut, ettei mennyttä maailmaasi ei ole enää olemassa. 

Tämä mielikuva on auttanut minua elämäni ehkä vaikeimman haasteen kanssa: sen, miten suhtaudun menneisiin tapahtumiin. Olen niitä, jotka viipyisivät loputtomiin miettimässä, miksi silloin teinkään sen virheen. Miksi sanoin niin? Miksi valitsin niin? Miksi kärsivällisyyteni loppui? Miksen huomannut lähimmäiseni viestiä? Toinen osaa koskee muita ihmisiä: olenko sydämestäni antanut anteeksi sen loukkauksen, sen oikeusmurhan, sen ylikävelyn, ne valheet?

Suhtautuminen menneeseen on taitolaji. Menneestä saatamme löytää avaimet sisäiseen parantumiseemme. Jonkin lapsuuden tapahtuman muistaminen ja oivaltaminen voi avata terveellisen prosessin, ja saatan ymmärtää valintojani ja reaktioitani. Paraneminen voi alkaa. On myös valtavan tärkeää muistaa, mitä hyvää minulle on tapahtunut ja missä kaikissa tilanteissa olen saanut kokea Jumalan avun. Mutta liian usein olen viipynyt menneessä tavalla, joka vain tuottaa tuhoa.

Hätkähdin huomatessani Paavalin kuvausta kristityn perinnöstä ensimmäisen Korinttolaiskirjeen kolmannessa luvussa: ”Kenenkään ei siis pidä ylpeillä ihmisistä. Kaikkihan on teidän: Paavali, Apollos ja Keefas, maailma, elämä ja kuolema, kaikki nykyinen ja tuleva. Se kaikki on teidän, mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan.” Omistuslistalle on kasattu aika isoja asioita: Maailma. Elämä ja kuolema. Kaikki nykyinen ja kaikki tuleva. Erikoista on, että menneisyys puuttuu listalta.

Aloin ymmärtää: menneisyys ei ole minun, koska siitä on tehty kaupat. Se kämppä on myyty. Menneisyyteni on Jumalan omaisuutta.  Minun on oltava varovainen tuon omaisuuden kanssa. 

Lausahdus ei tainnut olla Paavalilta sattuma.  Hän toistaa ajatuksen myös roomalaiskirjeessä (8:37-39) ”Mutta kaikissa näissä ahdingoissa meille antaa riemuvoiton hän, joka on meitä rakastanut. Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.”

Taas listalla on nykyinen ja tuleva, mutta menneisyys puuttuu. Voiko se erottaa meidät Jumalan rakkaudesta? Luulen että voi, jos emme muista, kenelle se kuuluu.

Sinulla on tämä hetki ja tulevaisuus, mutta sinulla ei ole omistussuhdetta menneisyyteen, koska se on myyty pois ja maksettu Jeesuksen verellä. Menneisyydelläsi ei ole enää valtaa vainota sinua tai ruhjoa sinua. Se oli jo ostettu. Sitä ei voida enää käyttää sinua vastaan. Etkä itsekään voi käyttää menneisyyttä toista ihmistä vastaan, jos olet antanut anteeksi - ja mikset olisi?

Sinun menneisyytesi ei ole enää sinun. Se on ostettu.  Identiteettimme muutos alkaa juuri siitä.

 

Kirjoittaja on helsinkiläinen filosofian tohtori, joka ristiinpölyttää politiikan, tutkimuksen ja bisneksen välimaastossa.

 

 


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä