9.5.2018Sanat Tapani RuokanenKuva Jani Laukkanen

Muutoksen merkkejä politiikassa

k-19-2018-10-Ruokanen kolumniNETTI

Politiikan pulina ennakoi muutosta. Keminmaan lupaus, jolla on suuri tulevaisuus takanaan, palaa eduskuntaan – mutta minne sinne? Yksinäinen purjehtija otti kurssin eri suuntaan kuin muut ja pyristelee siviilissä eroon venäläisten oligarkkien palveluksesta.  Kiinnostavin on kansanedustaja Elina Lepomäki, joka julkaisi viime viikolla kirjan Vapauden voitto.

Kirjassa on jotakin uutta. Lepomäki ei mahdu minkään puolueen pirtaan, vaikka onkin kokoomuksen kansanedustaja ja aikoo sellaisena pysyä. Se ei ole olennaista. Kirja alkaa runolla: Kerran aloitettuasi uneksimisen älä hetkeksikään lopeta. Uneksi vain mahdottomia, sillä huomista eivät järkevät latteudet kiinnosta…

Voisiko politiikka olla unelmia? Miltä kuulostaisi Suomi ilman umpimielistä ylemmyydentunnetta, erilaisuuden vastaisuutta, siipien katkomista unelmilta, hyväksynnän ostamista muiden rahoilla, erioikeuksiin tarraamista?

Ongelmat ovat Lepomäen mukaan enemmän koneiston rakenteissa kuin ihmisissä, joita ”yhdistää oman edun tavoittelu ja vilpitön pyrkimys edistää yleistä etua”. Käsitys ihmisestä on raadollinen, sama kuin Paavalilla: sitä hyvää, mitä tahdon, en tee. Ristiriidan kanssa on elettävä toivoa menettämättä. Pienet piirit hallitsevat, ja ummehtunut keskustelu pitää yllä keinotekoista vastakkain asettelua.

Visio tulevaisuuteen on toivon merkki. Oikeus ihmisyyteen, työhön ja sen hedelmiin on synnynnäistä. Tämä on laajennettava tänne tuleviin muukalaisiin. Suomi tarvitsee jokaisen työtä tekevän maahanmuuttajan, olipa muuton syy mikä tahansa.

Paremman elintason perässä ponnistelemisen on oltava paitsi sallittua myös tavoiteltavaa. Se on aina vienyt ihmiskuntaa eteenpäin, se on oikein. Suomeen on voitava tulla työskentelemään paremman elämän puolesta. Suurin osa ihmisistä toivoo tavallista elämää, jotta voi toteuttaa omia unelmiaan. Annetaan se oikeus meille ja heille. 

Suomessa tuloerot ovat maailman alhaisimpia, lähes muuttumattomia jo 15 vuotta. Valtio pyörii silti liikaa hyväosaisten ehdoilla. Valtaosa tulonsiirroista ja palveluista ohjautuu keski- ja hyvätuloisille – velalla. Eikö hyvinvointivaltion pitäisi huolehtia ennen muuta niistä, jotka eivät siihen itse kykene? Tarvitsemme vahvan perusturvan, joka kannustaa tarttumaan työhön.

Yksi on varmaa – kaikkien on tehtävä parannusta, annettava tilaa mielenmuutokselle, puolueista riippumatta. Ja työ on aloitettava itsestä. Olemme tottuneet ihastelemaan World Economic Forumin kehuja. Mutta: sen mukaan työmarkkinamme ovat maailman jäykimmät. Jospa jokainen meistä voisi tehdä enemmän niitä asioita, joissa olemme itse hyviä. Miksi vapaus on niin vaikeaa?

Asioista ei puhuta niin kuin ne ovat. Sanallisesta petoksesta eli valheesta on tullut arkipäivää, pysyvä osa taistelua kaikkialla maailmassa.  Meillä on Suomessa vahva oma tarinamme ja sen vuoksi hyvät lähtökohdat informaatiosodassa. Tarvitaan ihmislähtöistä yhteisvastuuta, jossa avataan mahdollisuuksia. Kulisseja ei tarvitse pitää pystyssä.

Omaa kulttuuriamme ei pidä häivyttää. Laajentaisin tätä: älkäämme hävetkö koulussa veisattua virren värssyä, vaikka äänekäs ja katkera vähemmistö haluaisi vaientaa edesmenneitten äänen. Annetaan tilaa paitsi uudelle, myös perinteille. Niiden mukana menneet sukupolvet auttavat meitä muovaamaan tulevaisuutta.

Kirjoittaja on journalisti ja pappi, jonka voi tavata viikoittain myös Radio Dein ja Alfatv:n aalloilla.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä