24.5.2014Teksti Lea Lappalainen

Surun aaria

Joka kevät lintupariskunta innostui autoista. Niitä tutkittiin, ja erityisen kiinnostuksen kohteena olivat takapyörät. Koetin ajatuksen voimalla saada ne luopumaan tuhoon tuomitusta hankkeesta.

Toki ymmärsin, että koti piti perustaa, mutta että auton takapyörän päälle lokasuoja kattona… Joinakin keväinä mustarastaspariskunta sai pesän miltei valmiiksi, kun lomalta palannut auton omistaja peruutti. Se oli uuden kodin loppu.

Tänä keväänä näytti onnistuvan. Punainen kodiksi valittu farmariauto ei liikkunut parkkiruudustaan viikkokausiin. Kaikki näytti sujuvan niin kuin pitääkin. Haudottiin, poikaset syntyivät ja alkoi emojen ruoan hankinta pihanurmelta. Mato suussa kumpikin vaivihkaa pujahti tämän tästä punaisen auton uumeniin, sinne lokasuojan päälle.

Vaikka auto pysyi paikallaan, pesinnän riski oli siinä, että iltaisin sen ympärille pysäköidyt autot jättivät pihan aamuisin. Silloin farmari nökötti yksin paikallaan. Emojen oli tällöin mahdotonta päästä pesälle niin, ettei sitä huomattaisi.

Eräänä aamuna se sitten tapahtui. Varis hyppeli pihalla ja näki, kuinka lintuemo poistui pesältä. Muuta ei tarvittu. Varis lensi auton luokse, tarrasi kynsillään pölykapselin rakoihin ja riuhtaisi höyhenettömän poikasen pesästä. Metelöintini ei sitä häirinnyt, se näki että olin riittävän kaukana. Tuokion kuluttua se palasi ja vei myös toisen poikasen.

Mustarastaan seuraavan yön laulu oli surunvoittoinen.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä