26.4.2018Sanat Kaarlo Kalliala

Usko muuttaa meitä

Kuuntelin alkukuusta radiokeskustelua siitä, onko fiksua ja luterilaista nostaa tarjolle ”mahdollisuus muutokseen”. Semmoinen kampanja kun oli jossakin meneillään. Monia ajatuksia heräsi.

kaarlo_kalliala2_cmyk_MV

Täällä koto-Suomessa uskonnollinen muutoskeskustelu kiertyy väkisinkin ”uskoon tulemisen” ympärille. Yhteisen ymmärryksen löytäminen ei yleensä etene, koska kokemukset ja mielenlaadut ovat niin erilaiset.

Toisten kokemuksessa uskoon tuleminen on merkinnyt muutosta, jossa löytyy Vapahtaja. Toisista taas on tuntunut, että heiltä vaaditaan muutosta, jossa tietty uskonkokemus on vapahduksen ehto.

Tästä asetelmasta olisi hyvä hiljakseen päästää irti. Kysymystä kokemuskristillisyydestä ei kannattaisi käsitellä pelkästään ikiomien kokemusten ja tuntemusten näkökulmasta.

Maiju Lehmijoki-Gardner huomauttaa mystiikan historiassaan, että ”Lutherin vanhurskauttamisoppi, jonka mukaan ihminen pelastuu yksin Jumalan armosta, teki turhaksi mystiikkaan kuuluneen askeettis-hengellisen valmistautumisen”.

Hämäräksi kävi myös havahtumisen tai omakseen ottamisen merkitys ja tarve. Olisiko hengellinen herääminen suorastaan epäuskon akti, jossa ihmisen yksilökohtainen kokemus työntää syrjään Jumalan suvereenin armoteon?

Sen tulkitseminen, mitä ihmisessä tapahtuu ja mitä hän kokee, on monille luterilaisille teologeille vähän vaikeaa. Ellei koetulle muutokselle ole omaa selitystä, moni muu kuitenkin on kärkäs sellaisen tarjoamaan. Tulkinnan avaimia ei ehdoin tahdoin kannata antaa niille, jotka ovat kaikkein elämyshakuisimpia.

Maailmalla kysymys muutoksesta ja sen tarpeesta aukeaa avarammin kuin kotinurkissa. Kirkkojen maailmanneuvosto piti maaliskuussa maailmanlähetyksen ja evankelioimisen konferenssin Tansanian Arushassa. Siellä muutosta ei kainosteltu: ”transformaatio” on päivän sana.

Pointti on siinä, ettei muutoksen paikka ole vain yksittäisen kristityn pää tai sydän vaan myös kirkon yhteinen elämä. ”Pyhä Henki jatkaa työtään ajassamme. Meidän kiireellisen vastauksemme tulee olla henkilökohtainen ja yhteisöllinen kääntymys sekä muuttuva ja muuttava opetuslapseus.”

Arushan julkilausuma edustaa nykyisen ekumeenisen lähetysajattelun valtavirtaa, jossa kirkko on Jumalan pelastavan, parantavan ja uudistavan mission työkalu. Kirkon missiossa kuuluvat siksi erottamatta yhteen evankeliumin julistus uskon synnyttämiseksi, heikoimpien tukeminen ja puolesta puhuminen sekä sosiaalieettinen vastuu.

Jos tämä kuulostaa hyvältä, hyvä niin. Jos tämä lisäksi kuulostaa ihan uudelta ihanuudelta, jotakin on päässyt unohtumaan – ainakin August Hermann Francke (1663–1727) ja liuta muita vanhoja kunnon pietistejä.

Kun Francke koki kääntyneensä Jumalan kanssa kasvokkain, hän samalla kääntyi tukea kaipaavien puoleen. Halleen nousi orpokoti ja kouluja kaikkiaan 16 hehtaaria. Intian Trankebarissa aloitettiin protestanttinen maailmanlähetys. Francken missio oli kokonaisvaltainen ja maailmanlaaja.

Arushassa vanha uskon ja rakkauden teema ilmaistiin näin: ”Meidät on kutsuttu kasteen kautta muuttuvaan ja muuttavaan opetuslapseuteen, Kristus-keskeiseen elämäntapaan maailmassa, jossa monet ihmiset kohtaavat epätoivoa, torjuntaa, yksinäisyyttä ja arvottomuutta”.

Luultavasti luterilainenkin voi havahtua tähän ja muuttua tällä tavoin ihan kaikessa rauhassa.


Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä